fi | sv | eng

Avoin hallinto parantaa uskoa demokratiaan

15.03.2013, 16:00

Kuntalain valmistelussa demokratian vahvistamisen näkökulmasta tulisi SOSTEn mielestä ottaa huomioon:

1. Avoimempi hallintotapa ja nopeampi toimintamalli parantavat kuntalaisten uskoa demokratiaan.
2. Kansalaisjärjestöt kumppaniksi: Kuntakumppanuuksien rakentaminen myös osallisuuden näkökulmasta.
3. Monipuolisten palveluiden ja elinvoimaisten kuntien turvaaminen kuntalaisten etu ja vahvistaa luottamusta myös osallisuuteen sekä vaikuttamiseen.

SOSTE kiinnitti huomiota erityisryhmien parempaan huomioonottamiseen ja osallistumisen saamiseen esteettömäksi. Ylipäätään osallistumiselle tulisi antaa uuden teknologian tarjoamia mahdollisuuksia ja välineitä. Lisäksi todettiin, että käsittelyjen määrärajat tuovat oikeusturvaa ja parantavat hallintotapaa, oikaisu- ja valitusmenettelyjä olisi järkeistettävä. SOSTE korostaa järjestöjen kumppanuusroolin vahvistamista kunnallisessa päätöksenteossa ja vaikuttamisessa. Kuulemisvelvoitteen tulisi koskea asiaan liittyviä sosiaali- ja terveysjärjestöjä. Järjestöjen rooli tulisi huomioida myös kunnan palvelustrategiassa.

  • SOSTEn lausunto kuntalain uudistamisen demokratiajaoston kuulemistilaisuudessa 15.3.2013