Ihmisen oma vastuu ja vapaus

10.02.2017, 10:00

Minua on pyydetty useisiin tilaisuuksiin puhumaan ruoan ja liikunnan merkityksestä terveydelle. Entisenä ammattiurheilijana tunnen teeman läpikotaisin, mutta puhujapyynnöt on osoitettu kansanedustaja Kososelle.

Miksi poliitikko puhuisi ravinnon ja liikunnan vaikutuksesta terveyteen? Onko valtiovallalla vastuuta yksilöiden valinnoista? Näitä asioita olen pähkäillyt vastatessani puhujapyyntöihin myöntävästi.

Ajattelen, että terveyden edistäminen on monista palasista koostuva paletti, jonka pieniä osia muuttamalla voi saada paljon aikaan, lisätä omaa ja samalla muiden hyvinvointia sekä samalla vähentää yhteiskunnan kustannuksia.

Vastuun yksilöiden sairastelusta kantavat yksilön ohella kaikki veronmaksajat. Siksi on loogista, että myös ihmisten valintoja pyritään ohjaamaan terveellisempiin ja hyvinvointia edistäviin vaihtoehtoihin. Ilmaiset liikuntapaikat, julkiset tuet liikuntaharrastuksia tuottaville seuroille, erilaiset haittaverot ja alkoholituotteiden saatavuuden rajoittaminen ovat esimerkkejä valtion ja kuntienkin ohjausvallasta.

Ohjausvaltaa kannattaa käyttää, sillä yksin liikkumattomuudesta on laskettu jopa kahden miljardin euron vuosittaiset pelkät terveysmenot julkiselle taloudelle. Alkoholi on puolestaan työikäisen väestömme yleisin kuolinsyy ja sen käytöstä kertyy vuosittain vähintään miljardin euron suora lasku yhteiskunnalle, epäsuorista kustannuksista puhumattakaan.

Saatavuus ja hinta ohjaavat kulutusta

Tutkitusti ihmisten valintoja ohjaavat merkittävästi sekä saatavuus että hinta. Moni yksilön vapauksia korostava taho toteaisi tähän, että kyllä ongelmakäyttäjä viinansa aina jostain hankkii, oli hinta tai myyntipaikka mikä tahansa. Tai että ei ylipainoinen vaihda karkkeja hedelmiin pienen hinnannoston vuoksi.

Näin varmasti joidenkin yksilöiden kohdalla on, mutta kokonaisuutena tilastot eivät valehtele: hinnalla ja saatavuudella on vaikutusta kokonaiskulutukseen. Toiseksi haittaverolla myös kerätään rahaa valtiolle, jotta liikalihavuudesta ja alkoholismista aiheutuneita hoito- ja muita kuluja pystytään kattamaan.

Kannatan itse esimerkiksi sokeriveroa. Kilpailua vääristävästä makeisverosta luopuminen ilman korvaavaa veroa, joka koskisi kaikkia lisätyn sokerin tuotteita, on virhe. Tiedostan, että sokerivero ei ole teknisesti helppo toteuttaa, mutta en silti hyväksy, että valtio luopuu makeisveron poistumisen myötä 200 miljoonan euron verotulosta tuosta noin vain.

Elintarviketeollisuuden reagointi sokeriveroon on liioiteltua

Olen myös vahvasti sitä mieltä, että elintarviketeollisuuden reagointi sokeriveroon on liioiteltua. Kun esimerkiksi ilmasto- ja energiasektorilla on saatu tuotekehittelyssä vero- ja muilla ohjauskeinoilla aikaan selkeä siirtymä puhtaampaan energiaan, niin miksei elintarvike- ja makeisteollisuudessakin?

Rajoitusten lisäksi valtio ja kunnat voivat ohjata ihmisten toimintaa siten, että terveelliset valinnat tehdään mahdollisimman helpoiksi. Suomessa suunnataan jo nykyisellään kansainvälisesti vertaillen kiitettävästi julkista rahaa liikuntapalveluihin ja –paikkoihin. Enemmänkin voimme tehdä: liikuntapaikkojen käyttöä ja niistä tiedotusta voitaisiin parantaa. Myös kuntien liikuntapaikkojen maksuttomuutta kannattaisi kokeilla.

Lisäksi hyvät jo olemassa olevat alueelliset käytänteet olisi tärkeä saattaa kansallisiksi. Esimerkkeinä Mikkelin täydellinen liikuntakuukausi ja Seinäjoen malli lasten ylipainon vähentämiseksi. Seinäjoella paitsi kiinnitetiin huomiota kouluruoan laatuun, myös liikuntapaikkoihin. Päiväkotien ja koulujen pihoille on ilmestynyt parkour-ratoja ja kiipeilytelineitä. Pihoista on tehty avoimia lähiliikuntapaikkoja, joissa perheet käyvät harrastamassa myös vapaa-ajalla.

Elämäntapoja ja niiden terveysriskejä arvioidessamme joudumme myös melko perimmäistenkin kysymysten äärelle: niin liikalihavalla kuin extreme-urheilijalla on molemmilla kohonnut sairastumis- tai loukkaantumisriski. Extremeurheilijuus lienee silti yhteiskunnassamme hyväksytympää kuin liikalihavuus.

Sekin on hyväksyttävä, että kaikkien mielestä hyvä elämä ei ole terveellistä tai terveysriskejä kaihtavaa. Jotkut vain eivät pidä liikunnasta ja ilmankin voivat elää hyvää elämää.

Santeri Alkiota mukaillen valtion tehtävä on vahvistaa ihmisen itsensä selviytymiskykyä. Siltä pohjalta ajattelen, että hyvinvointia ja terveyttä vaalivista valinnoista kannattaa pyrkiä tekemään yksilöille helppoja ja houkuttelevia. Ja päinvastaisista valinnoista hivenen vaikeampia ja ei-niin houkuttelevia.

Hanna Kosonen
kansanedustaja
Keskusta