Sosiaali- ja terveysjärjestöjen tie sotavuosista EU-Suomeen

25.02.2013, 12:37

Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat aina kamppailleet rahasta, riippumattomasta asemasta ja maineesta. Tänään julkistettu Yhteisvoimin yhteiseksi hyväksi -teos kuvaa eri aikoina eri muotoja saanutta kehityskulkua kattojärjestön elinkaaren kautta.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry:n historiikki kertoo järjestön tarinan pienestä yhteistyöelimestä valtakunnalliseksi vaikuttajaksi.

Samalla se kuvaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen keskinäisen yhteistyön tarpeita ja järjestötoiminnan aseman ja arvostuksen muutoksia sotavuosista aina EU-Suomeen ja alan keskusjärjestöjen suureen fuusioon, jonka tuloksena syntyi SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.

Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat kehittyneet samaa tahtia suomalaisen hyvinvointiyhteiskunta-ajattelun kanssa. Järjestöjen merkitystä on välillä ylistetty, välillä vähätelty ja niiden tuottamia palveluja sekä kiitetty että arvosteltu.

Järjestötoiminnan perusta on kuitenkin yhä sama kuin ennen: ihmisten halu toimia yhdessä. Se löytää uusia uomia aina ajan vaatimusten mukaan. Järjestötoiminnan haastajat ovat ajan saatossa vaihtuneet.

– Nyt yritystoiminta levittäytyy järjestöjen toimintasektorille kilpailijaksi, kumppaniksi, haastajaksi. Liiketoiminnan kieli, logiikka ja vaatimukset ovat rantautuneet järjestöihinkin, kuvaa kirjassa YTYn viimeinen pääsihteeri Eeva Kuuskoski yhdessä viimeisen puheenjohtajan Pirkko Karjalaisen kanssa.

Historiikki on kuvitettu jäsenyhteisöjen arkisesta työstä ja toiminnasta kertovin kuvin. Joukossa on myös harvinaisia, aiemmin julkaisemattomia arkistokuvia Uuden Suomen lehtiarkistosta.

Historiikin on koonnut FT Marko Paavilainen ja sen on toimittanut FM Ulla Paavilainen.

Lisätietoja