SOSTE kannattaa alkoholin ulkomainontakieltoa yleisötapahtumiin

06.05.2013, 14:25

Alkoholin mainonnan tulisi lähtökohtaisesti olla kiellettyä tupakan ja reseptilääkkeiden mainonnan tapaan. SOSTE haluaa ulottaa alkoholin ulkomainonnan kiellon myös yleisötapahtumiin kuten urheilutapahtumiin ja konsertteihin. SOSTEn mielestä alkoholimainonnan tulisi olla kiellettyä niissä ympäristöissä, joissa lapset ja nuoret liikkuvat ja kohtaavat alkoholimainontaa. Urheilijat ovat monille nuorille erittäin merkittäviä roolimalleja. Urheiluympäristöön sijoittuva alkoholimainonta antaa viestin urheilun ja alkoholin kuulumisesta yhteen tavalla, joka ei palvele lasten kasvatusta tai kansanterveyttä. SOSTEn mielestä myös alkoholin televisiomainonnan tulisi lähtökohtaisesti olla kiellettyä.

SOSTE korostaa, että mainontapykälän lisäksi on ryhdyttävä viipymättä uudistamaan alkoholilainsäädäntöä laajemminkin, jolloin lähtökohdaksi otetaan selkeä tavoite alkoholin kokonaiskulutuksen puolittamisesta vuoteen 2040 mennessä ja tavoite poistaa alkoholi työikäisten johtavien kuolinsyiden listalta.