Jos verkosto on vastaus, mikä oli kysymys?

22.11.2012, 09:20

 

Riitta Kittilä, Erityisasiantuntija

SOSTEssa toimii lähes 30 verkostoa. Verkostoja on järjestöjen eri ammattiryhmille keskinäiseen työn kehittämiseen ja tiedonvaihtoon. Verkostoja on erilaisten teemojen ympärillä keskustelun käymiseksi ja vaikuttamisen tueksi. Verkostot ovat yksi keskeinen järjestöjen ja muidenkin organisaatioiden työväline tänä päivänä. Mutta mikä verkosto oikeastaan on?

 Verkosto koostuu joukosta ihmisiä tai organisaatioita ja heitä yhdistävistä suhteista. Verkostoista haemme voimaa toinen toisiltamme, oli se sitten tietoa, osaamista tai muita resursseja. Verkosto on paikallaan erityisesti silloin, kun verkoston avulla saadaan aikaan asioita, joihin yksikään verkoston jäsen ei yksin kykene. Jokainen tuo yhteiseen pöytään jotain ja yhdessä näistä aineksista syntyy juhla.

Verkosto vaikeuksissa?

Verkostosoppa voi myös helposti palaa pohjaan. Luottamuksen rakentaminen, kuunteleminen ja avoimen vuorovaikutuksen rakentaminen vie aikaa. Muutokset ympäristössä ja vaihdokset osallistujissa koettelevat luottamusta. Tuloksia syntyy hitaasti. Sama keskustelu aloitetaan aina uudestaan ja uudestaan. Verkoston tavoite hämärtyy ja karkaa kokonaan näkyvistä.

Vaikeuksista ei pidä heti lannistua. Verkoston epäonnistuminen voi itse asiassa kääntyä voitoksi. Verkostoviisaiden mukaan vaikeiden asioiden käsittely voi olla tie todelliseen sitoutumiseen ja oppimiseen. Konfliktit kasvattavat sekä lasta että verkostoa. Kun verkostotyötä tehdään pitkäjänteisesti, ennen pitkää tulokset alkavat näkyä myös omassa arjessa.

Virtuaalinen verkosto vaatii myös työtä

Nykypäivänä verkostoitumisen voi halutessaan siirtää lähes kokonaan virtuaaliselle tasolle. Facebook-ryhmät tai Twitter- keskustelut yhteisen hashtagin alla irrottavat yhteydenpidon ajasta ja paikasta. Uudet viestinnän kanavat helpottavat yhteydenpitoa, mutta nekään eivät synnytä vuorovaikutusta itsestään. Edelleen verkostoituminen, siis toistemme kohtaaminen ja yhteyden löytäminen, vaatii aikaa ja vaivaa

Toimivan verkoston takana on vetäjä, joka ruokkii ja pitää verkostoa elävänä. Verkoston vetäjä on mahdollistaja ja yhteen saattaja, joka luo verkostoitumiselle otolliset olosuhteet. Parhaimmillaan verkosto on, kun jokainen osallistuja saa toiminnasta aineksia omaan arkiseen työhönsä.

Lisätietoa SOSTEn verkostoista

Elinkaariverkostot

SOSTE verkostoissa

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti:
 

SOSTEblogi

Keskustele ja kehitä järjestötyötä sekä hyvinvointia yhdessä!

Teemoissa keskustellaan SOSTElle tärkeistä aiheista. Kirjoittajina oman talon asiantuntijoita ja vierailijoita kentältämme.