Ovatko hyvinvointi- ja terveyserot ehkäistävissä?

29.05.2013, 09:59

Päivi Rouvinen-Wilenius, asiantuntija

Hyvinvointi ja terveyserojen kaventaminen on päivän polttavin aihe. Kansainvälisesti jo hyvinkin tunnettu Wilkinson & Picket (2009) ovat korostaneet, että oleellisimpia asioita terveyserojen syntymisen taustalla ovat sosioekonomiset tekijät. Hyvinvointivajeista Suomessa erottuvat selkeästi: sosiaali- ja terveyspalveluiden tila ja työttömyys. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi 2011 mukaan väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen on ollut jo pitkään suomalaisen terveyspolitiikan keskeisiä tavoitteita (Kansallinen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelma 2008–2011), mutta siinä on onnistuttu vain osittain. Joissakin tapauksissa erot ovat jopa kasvaneet parin viime vuosikymmenen aikana, kuten esimerkiksi tuloluokkien väliset erot elinajanodotteessa. Missä oikein on vika?

Yhdenvertaiset palvelut avainasemassa

Keskimäen juhlaluennon mukaan (2010) tutkimuksen tulokset olivat suomalaisen terveydenhuollon kannalta huolestuttavia. ”Kansainvälisessä vertailussa Suomi asettui 2000-luvun alussa lääkäripalvelujen käytön jakautuman oikeudenmukaisuudessa Yhdysvaltojen ja Portugalin rinnalle eniten hyväosaisten palvelujen käyttöä suosivaksi maaksi. Jakautuma kuvasti palvelujärjestelmän rakennetta ja työterveyshuollon ja yksityispalvelujen käytön painottumista hyvässä taloudellisessa asemassa oleviin ja oli säilynyt kutakuinkin muuttumattomana 1980-luvulta lähtien.” Kyseessä on jo kauan jatkunut kehityssuunta, johon ei ole pystytty vaikuttamaan tai osattu vaikuttaa.

Tutkimuksin on osoitettu, että yksityisten ja julkisten terveyspalvelujen käyttö ohjautuu ihmisten sosioekonomisen aseman mukaan, ja kaikki ihmiset eivät voi valita niiden välillä. Tiedämme myös, että erot sairastavuudessa eivät niinkään poikkea eri sosioekonomisissa ryhmissä, vaan nimenomaan erot ovat palveluiden käytössä ja niiden laadussa (esimerkiksi Koskisen mukaan ohitusleikkauksien määrä on ollut suurempi ylemmissä tuloluokissa). On selvää, että yksi vaikuttamisen kohde on oltava yhdenvertaisten laadukkaiden palveluiden saatavuus.

Asenteet ja arvot vaikuttavat

THL:n mukaan terveydenhuollon keinoin vältettävissä oleva kuolleisuus on vähentynyt Suomessa nopeasti viimeisten 20 vuoden aikana, mutta erot vältettävissä olevassa kuolleisuudessa ovat kasvaneet sosioekonomisten ryhmien välillä. (Vältettävissä olevalla kuolemalla tarkoitetaan kuolemaa, jotka olisi voitu oikea-aikaisella ja oikeanlaisella hoidolla välttää.) Olisiko aiheellista kysyä myös, kuinka paljon taustalla vaikuttaa asenteet siitä, ketkä tarvitsevat hoitoa?

Sosiaalinen asema määrittää hyvin paljon ihmisten mahdollisuuksia jo terveyspalveluista alkaen. Toinen eroja luova tekijä on jossain määrin myös asuinpaikka. Matti Kortteisen mukaan jopa yksittäinen asuinrakennus saattaa olla määrittävä tekijä ihmisen syrjäytymisen kannalta.

Mutta onko myös koko Suomen mittakaavassa aihetta huoleen? Syrjäseuduilla palvelut karkaavat, työpaikat katoavat ja nuori väestö karkaa kaupunkeihin paremman elämän toivossa. Kaupungeissa ongelmaksi muodostuu kohtuuhintaisen asumisen mahdottomuus. Kun palkka ei riitä enää elämiseen, ei se myöskään mahdollista sosioekonomisen aseman nousua. Asumisen kalleus tuntuu monesta terveyserojen kanssa työskentelevästä kaukaa haetulta, mutta todellisuudessa, sillä lienee suuri merkitys jokapäiväisen elämän hallittavuuden kannalta. Stressi valitettavasti ei useinkaan auta terveellisten valintojen teossa.

Myös työolosuhteilla on merkittäviä vaikutuksia terveyserojen syntyyn. On runsaasti sellaisia vähemmän koulutusta vaativia ammatteja, joissa yhdistyy sekä työperäiset riskit että vähäinen koulutus. Muun muassa Göran Dahlgren (2005) on kuvannut kiinnostavasti näiden edellä mainittujen tekijöiden vaikutusmekanismeja terveyserojen syntyyn.

Tiedämme tarpeeksi, mutta emme kuitenkaan? Valitettavasti vähemmän puhutaan syrjäyttämistä tuottavista asenteista ja arvoista, jotka nekin ovat tosin hitaasti nostamassa päätään yhteiskunnallisessa keskustelussa (esimerkiksi Selkälä 2013 väitöskirja). Mutta jokainen itse tiedostanee sen, kuinka tärkeää on, että voi kokea tulla hyväksytyksi omana itsenään.

Hyvinvoinnin tasainen jakautuminen vaatii tahtoa

Hyvinvointi- ja terveyseroja voidaan kaventaa kaventamalla hyvinvointivajeita, luomalla osallisuuden kulttuuria ja vähentämällä sosioekonomisia eroja. Keskeisessä asemassa on poliittinen päätöksenteko. Hyvinvoinnin tasainen jakautuminen ja terveyden tasa-arvo ovat nimenomaan poliittisen tahdon ja päätöksenteon kautta mahdollistuva tavoitetila. Toteutuakseen se vaatii laajempaa lähestymistapaa hyvinvointipalveluiden tehtäviin, ihmiseen ja osallisuuden mahdollisuuksiin asuinpaikasta ja sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Tästä tarkastelunäkökulmasta on selvää, että erojen kasvua köyhimpien ja vähäisemmän koulutuksen saaneiden keskuudessa pelkällä elämäntapavalistuksella emme kuro umpeen kovinkaan nopeasti - jos ollenkaan.

Äärimmäisen tärkeää on myös vaikuttaa yhteiskunnalliseen asenneilmapiiriin. Freiren sanoin: ”ihmisen yhteiskunnallinen oleminen on aina arvosidonnaista, se sopeuttaa tai vapauttaa, kannustaa uskomaan yhteiskunnan muuttumisen mahdollisuuteen tai passivoi alistumaan vallitsevaan tilanteeseen”.

Meillä jokaisella on vastuumme siitä, kuinka lähimmäisemme kohtaamme ja olemmeko valmiit osaltamme vaikuttamaan yhdenvertaisuuteen yhteiskunnassamme!

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti:
 

SOSTEblogi

Keskustele ja kehitä järjestötyötä sekä hyvinvointia yhdessä!

Teemoissa keskustellaan SOSTElle tärkeistä aiheista. Kirjoittajina oman talon asiantuntijoita ja vierailijoita kentältämme.