Hyvinvointitalous -julkaisun sisältö

Lue kirja

Hyvinvointitalous -kirjan sisältö

Kirjoittajilla on ollut suuri vapaus valita oma lähestymistapansa. Kirjoittajaksi pyydettäessä heidän toivottiin artikkelissaan ottavan huomioon seuraavia kysymyksiä:

  • Miten hyvinvointitalous määrittyy eri tieteenalojen näkökulmista? Mikä voisi erottaa tai mikä yhdistää hyvinvointitaloudellista ajattelua aiempaan ajatteluun ja käsitteisiin?
  • Miten hyvinvointia koskeva (sosiaalipoliittinen ja muu) keskustelu voitaisiin saada tasavertaisemmaksi talouspoliittisen keskustelun kanssa? Voidaanko talousdiskurssin ylivalta murtaa ja miten se voisi tapahtua käyttäen esim. hyvinvointitalous -käsitettä? Miten hyvinvointitavoitteiden ja taloudellisten tavoitteiden välille saataisiin nykyistä parempi tasapaino?
  • Miten hyvinvointi-investointeja voidaan mitata tai havainnollistaa tai tehdä näkyväksi?
  • Miksi tarvitaan ja tarvitaanko hyvinvointitalous -ajattelua? Mikä on tai voisi olla hyvinvointitalous -ajattelun tuoma mahdollinen lisäarvo?

1. Perusasioiden äärellä

Kirjan ensimmäisessä osiossa kirjoittajat tarkastelevat muutosta, joka sosiaali ja terveyspolitiikassa on tapahtunut. Artikkeleiden punaisena lankana on paluu juurille, vahvoihin peruselementteihin, tulevaisuuden rakentamisessa.

Olli Kangas tarkastelee talouden, sosiaalipolitiikan ja elämään tyytyväisyyden välistä yhteyttä. Hän arvioi, etteivät vauraus ja pitkä ikä riitä elämän päämääriksi,
jollaisiksi ne nousivat ensimmäisen aallon hyvinvointitarkasteluissa. Toisessa aallossa sosiaalimenot ja sosiaaliset oikeudet olivat tarkastelun keskiössä. Kolmannessa aallossa huomio kiinnitettiin välineisiin ja lopputulokseen ja kasvun hedelmien oikeudenmukaiseen jakoon.

Jaakko Kiander nostaa esiin sosiaaliturvan luoman perustan tehokkaalle taloudelle. Hän tarkastelee taloudellisten argumenttien hallitsemaa keskustelua ja hyvinvointivaltion talouden tuotantopotentiaalia vahvistavaa vaikutusta. Kiander analysoi hyvinvointivaltion kasvuvaihetta, paluuta liberalismiin, sopeutumista niukkuuteen sekä siirtymää kohti markkinaehtoisempaa ja yksityistetympää maailmaa.

Risto Harisalo lähestyy kriittisestä ja liberalistisesta näkökulmasta hyvinvointivaltiota, jota hän pohtii ja arvio demokratian, taloudellisen, valtaperustaisen,
institutionaalisen ja seurausten kritiikin näkökulmasta.

Meri Koivusalo tarkastelee kriittisesti talouspolitiikasta lähteneiden tarpeiden ja analyysien siirtymistä yhä vahvemmin ohjenuoraksi terveyspolitiikkaan ja terveydenhuollon tutkimukseen. Hän käsittelee terveydenhuollon globalisaatioparadoksia, markkinaistamista ideologisena projektina, terveyden markkinoita innovaatiopolitiikan osana ja siirtymää hyvinvointivaltiosta yksilölliseen vastuuseen sekä esittää myös ajatuksen mahdollisuudesta toimia toisin.

Kyösti Urponen pohtii sosiaalityötä poliittisena taloustieteenä lähtien liikkeelle nykyisen sosiaalityön paradigman kriisistä ja kritiikistä. Hänen perusteesejään on, ettei sosiaalityö ole pelkästään lakeja toimeenpanevaa hallintoa, moraalinen manifesti tai julkista hyväntekeväisyyttä. Sosiaalityö tulisi nähdä talouteen kytkeytyvänä. Urponen analysoi sosiaalityön piirteitä ja toimintaa poliittisena taloustieteenä.

Heta Aleksandra Gylling arvioi artikkelissaan ”Mitä, kenelle ja kenen ehdoilla?” suomalaista yhteiskuntaa klassisen eurooppalaisen ja milliläisen ajattelun kautta. Hän kysyy kuka päättää siitä, mikä on hyvää, ja esittää haasteen, voitaisiinko siirtyä näennäisobjektiivisesta tarpeiden määrittelystä kohden yksilöllisempiä  valinnanmahdollisuuksia.

Olli Loukola nostaa uusia tulkintoja hyvinvointiyhteiskunnan infrastruktuurista. Hänen analyysissään se määritellään huolenpidon, välittämisen ja yhteisen vastuunkannon kokemuksena sekä oikeudenmukaisuuden uskomuksena valtion reilusta ja tasapuolisesta kohtelusta. Loukola arvioi, mitä ne merkitsevät nykyisin ja miten niitä tulisi tulkita, jotta ne olisivat sekä uskottavia että toimivia.

Mirjam Kalland pohtii hyvinvointitaloutta erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen näkökulmasta. Hän tarkastelee hyvinvointitalouden ja hyvinvoinnin käsitteitä sekä mittaamista. Artikkeli nostaa esiin sosiaalisen pääoman käsitteen ja järjestöjen merkityksen hyvinvoinnin kehittämisessä sekä vapaaehtoistyön kansantaloudelliset vaikutukset.

Heikki Hiilamo lähestyy hyvinvointitaloutta perinteisen sosiaalipolitiikan näkökulmasta kysymällä, tarvitaanko hyvinvointitaloutta. Hän käsittelee taloustieteen
ylivaltaa, sosiaalipolitiikan terävöittämistä sekä yhteiskuntatieteiden teoreettisia ja metodologisia haasteita.

2. Sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää

Kirjoittajat tarkastelevat kestävää hyvinvointia päämääränä ja perustana taloudelle. Kokonaisuudessa nostetaan myös vaihtoehtoisia menetelmiä mitata taloutta ja taloudellista menestystä.

Anneli Pohjola tarkastelee sosiaalisesti kestävää kehitystä ja kiinnittää huomiota erityisesti sosiaalisen näkökulman ja ajattelun puuttumiseen suhteessa talouteen. Artikkelissaan hän luo katsauksen vaihtoehtoisiin tapoihin ajatella taloudesta.

Antti Hautamäki ja Kaisa Oksanen käsittelevät kestävää hyvinvointia yhteiskuntakehityksen päämääränä, kestävää innovointia, innovointitapoja ja hyvinvointiyhteiskunnan dialogista uudistamista. Kirjoittajien mukaan hallittu rakennemuutos voidaan toteuttaa esitetyllä innovaatiotoiminnan mallilla.

Eva Österbacka tarkastelee taloustieteen tulkintaa hyvinvointivaltion taloudesta. Hän arvioi, että jos markkinamekanismi ei pysty järjestämään taloutta tehokkaasti, on tarpeen puuttua siihen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Vastuu oikeudenmukaisuudesta kuuluu politiikan alueelle.

Tuula Helne käsittelee hyvinvointitaloutta suhteessa Pekka Kuusen sosiaalipolitiikkaan. Hän tuo esiin ekologisen ja ekososiaalisen ajattelun välttämättömyyden ja haastaa sekä klassisen sosiaalipoliittisen talouskasvuun perustuvan ajattelun että hyvinvointitalouden käsitteellisen määrittelyn.

Thomas Wallgren lähestyy hyvinvointia ja taloutta kahdesta näkökulmasta: abstraktisti muutamista filosofisista ja käsitehistoriallisista kysymyksistä ja toisaalta kantaa ottavasti ja subjektiivisesti poliittisen osallistujan näkökulmasta. Artikkelissa tarkastellaan poliittisen tilanteen muutosta ja dynamiikkaa Euroopassa ja Suomessa, pohjoismaisen mallin kriisiä ja valuvikoja, talous- ja teknologiapolitiikoiden vaihtoehdottomuutta sekä emansipaatiota näistä.

Jorma Sipilän mukaan suomalaisen hyvinvointivaltion menestystarina hiipuu. Hyvinvointivaltion keskeiset rakennusainekset kasvava talous, vahvistuva valtio, demokratisoituva politiikka ja kansallisen yhteisyyden arvostus eivät ole hyvällä tolalla. Sipilä nostaa esiin universalismin vahvuudet ja perustelut. Hän myös ennakoi, ettei meno voi jatkua pitkään tällaisena ja esittää tulevaisuuden ratkaisuja.

3. Mitä mitataan, siihen tartutaan

Osio koostuu kirjoituksista, joissa arvioidaan nykyisiä tapoja mitata hyvinvointia ja taloutta. Kirjoittajat haastavat myös vaihtoehtoisiin mittaamistapoihin. Lisäksi artikkeleita yhdistää mittaamisen kytkeminen vaikuttamiseen.

Markku Pekurinen pohtii hyvinvointitalous -käsitteen sisältöä, säästämisharhaa, mittareiden tarvetta ja välttämättömyyttä sekä toisaalta arvojen merkitystä. Hän arvioi hyvinvointitalouden tehtäväksi tarjota välineitä hyvinvoinnin tehokkaalle tuottamiselle – ja muistuttaa myös, että mitä ei mitata, siitä ei piitata.

Jukka Hoffrén tarkastelee hyvinvoinnin mittaamista jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Artikkelissa pohditaan taloustieteen ja BKT:n kömpelyyttä sekä tehotonta ja resursseja haaskaavaa nykyjärjestelmää. Hoffrén nostaa esiin vaihtoehtona aidon kehityksen mittarin (GPI) ja siihen liittyvän ajattelun juurruttamisen vallitsevan talousajattelun sijaan.

Ismo Linnosmaa ja Antti Väisänen lähestyvät hyvinvointitaloutta ehkäisevien varhaislapsuuden palvelujen vaikuttavuuden ja taloudellisuuden näkökulmasta. He tarkastelevat ehkäisyn käsitettä sosiaalija terveydenhuollossa sekä esittelevät taloudellisessa arvioinnissa käytettyjen kustannusvaikuttavuus ja -hyötymenetelmien keskeisiä käsitteitä ja lähestymistapoja.

Jouko Kajanoja tarkastelee vaihtoehtoisia tapoja ymmärtää ja mitata hyvinvointia ja sen suhdetta talouteen. Hän lähtee liikkeelle Aristoteleen hyveistä päätyen sosiaali-indikaattorien, onnellisuustutkimuksen, henkisten arvojen nousun kautta hyvinvoinnin ja talouden vastavuoroiseen suhteeseen. Kajanojasta hyvinvoinnin käsitteellinen haltuunotto edellyttää hyvin erilaisten näkökulmien samanaikaista huomioimista.

4. Hyvinvointitalous investointina

Osion artikkeleissa kirjoittajat pohtivat eri näkökulmista hyvinvointitaloutta investointina historian valossa, teoreettisesti ja myös erilaisten konkreettisten esimerkkien kautta hyvinvointijärjestelmien investointiluonnetta osoittaen.

Jussi Ahokas tarkastelee suomalaisen investointiajattelun kulta-aikaa ja sen seurauksia taloushistorian ja uuskeynesiläisen ajattelun perspektiivistä. Hän nostaa esiin keynesiläisen talouspolitiikan ja -ajattelun vahvuuksia ja mahdollisuuksia ja arvioi, että hyvinvoinnin rakentaminen ja progressiivinen yhteiskuntapolitiikka  edellyttävät investointien vahvistamista.

Sakari Möttönen pohtii kansalaisyhteiskunnan, talouden ja hyvinvointivaltion suhdetta erityisesti sosiaalisen pääoman, luottamuksen ja yhteisöllisyyden kautta. Tarkastelun keskiössä on kansalaisyhteiskunnan yhteys talouden kehitykseen ja julkisen hallinnon toimivuuteen. Hän nostaa esiin hyvinvoinnin ja talouden kehityksen kannalta tärkeitä tekijöitä ja arvioi, että hyvinvointivaltion tulevaisuus lepää entistä vahvemmin kansalaisyhteiskunnan varassa.

Risto Rinne analysoi koulutusta resurssina ja investointina, koulutusinflaatiota, sekä koulutuspoliittisen ajattelun ja toiminnan muutosta perinteisestä pohjoismaisesta
mallista uusliberalistiseen suuntaan. Lisäksi hän tarkastelee kolmen esimerkin kautta säästöjen ja koulutuspoliittisten muutosten rapauttavaa vaikutusta hyvinvoinnille ja koulutuksen tuottavuudelle sekä yhteiskunnan menestykselle.

Harri Vertio ja Päivi Rouvinen-Wilenius tarkastelevat hyvinvointitaloutta ja terveyden edistämistä. He arvioivat investoimista terveyden edistämiseen ja hyvinvoinnin ympärille syntyneitä markkinoita ja ottavat kantaa hyvinvointitalouden kannalta vaikeisiin valintoihin, vastuun jakautumiseen sekä hyvinvointitalouden mahdollisuuksiin.

Matti Rimpelä pohtii sitä miten hän ymmärtää hyvinvointitalouden ja sen ajankohtaiset haasteet. Artikkeli tarkastelee hyvinvointitalouden, hyvinvoinnin ja  ”pahoinvointitalouden” käsitteitä sekä hyvinvointitaloutta investointina. Rimpelä arvioi myös hyvinvointivaltion monimutkaistumista ja sirpaloitumista sekä tarvetta  systeemiseen muutokseen uuden rakentamisen sijaan. Hän esittääkin, että kamreeritaloudesta on siirryttävä hyvinvointitalouteen.

Timo Voipio muistuttaa globaalin näkökulman välttämättömyydestä. BKT:n kasvu ei ole aina kohentanut hyvinvointia. Eriarvoisuus eri muodoissaan estää hyvinvoinnin ja talouden kehitystä. Voipion mukaan neoliberaali talouspolitiikka on unohtanut pahimmillaan reproduktion lisäksi myös produktion. Hän nostaa esiin maailman hallitusten sitoumusten tärkeyden muutoksessa.

5. Yhteenvetoa ja johtopäätöksiä

Riitta Särkelän, Aki Siltaniemen, Päivi Rouvinen-Wileniuksen ja Heikki Parviaisen kirjoittama päätösluku nostaa tarkasteluun artikkeleiden pohjalta keskeisiä asioita hyvinvointitalous -käsitteen sisällöstä ja ulottuvuuksista, arvioi käsitteen lisäarvoa eri tekijöiden suhteen sekä hahmottelee askelmerkkejä tulevaan.