fi | sv | eng

Järjestö 100 -kampanjan kuvaajaksi Meeri Koutaniemi

10.01.2017, 10:00

Järjestöt ovat olleet Suomen satavuotisessa historiassa huikea innovaatiovoima. Sitä tuo esiin Allianssin, Kepan ja SOSTEn yhteinen Järjestö 100 -kampanja tarinoin ja kuvin. Kampanjan kuvajournalistiksi on valittu Meeri Koutaniemi.

Meeri Koutaniemi

Järjestöjen työ auttaa meitä myös tulevaisuuden haasteiden ratkaisemisessa”, sanoo Meeri Koutaniemi.

"On suuri kunnia olla mukana tekemässä dokumentaatiota suomalaisen järjestötyön tärkeydestä”, kiittää Meeri Koutaniemi. Hän kuvaa järjestöjen työtä ja saavutuksia Järjestö 100 -kampanjaa varten, jolla järjestöjen työtä tehdään näkyväksi.

”Ilmainen kouluruokailu ja neuvolatoiminta ovat esimerkkejä siitä, kuinka järjestöjen saavutukset ovat kehittäneet Suomea ja meidän tämän hetken hyvinvointiamme. Niitä pidetään itsestäänselvyyksinä ja liian usein unohdetaan, että monet hyvät käytännöt ovat järjestöjen kehittämiä.”
   

Innovaatioita sadan vuoden ajalta

Järjestö 100 -kampanja järjestetään Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja sen toteuttavat yhteistyönä kolme kattojärjestöä: Kepa ry, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry sekä Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry.

Kampanjassa esitellään sanoin ja valokuvin järjestöjen saavutuksia sadan viime vuoden ajalta. Saavutukset on kerätty järjestökyselyllä, jonka kaikki kolme kattojärjestöä lähettivät viime vuonna jäsenjärjestöilleen.
    

”Hämmästyimme itsekin saavutuksista”

”Kun keräsimme saavutuksia järjestöiltä, hämmästyimme itsekin, miten monet nyt itsestään selvät asiat ovat järjestöjen aloittamia tai tekemiä. On tärkeää tuoda esiin, miten keskeinen rooli järjestöillä on ja on ollut hyvinvoinnin edistämisessä ja yhteiskunnan rakentamisessa”, sanoo Allianssin viestinnästä ja koulutuksista vastaava johtaja Reija Salovaara.

Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Kepasta täydentää, että järjestöt ovat yhteiskunnassa poikkeuksellisia toimijoita: ”Järjestöt eivät tavoittele voittoa vaan tekevät työtään yhteiseksi hyväksi, toimivat asiantuntijoina ja ratkaisevat yhteiskunnallisia ongelmia. Järjestöt tarjoavat myös monipuolisia merkityksellisen tekemisen, auttamisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia kaikille. Näyttelyn kautta haluamme tuoda esiin järjestöjen laajaa ja monipuolista työtä.”

”Järjestöjen toimintaympäristö on yhdessä historiansa suurimmista myllerryksistä sote- ja maakuntauudistuksen sekä rahapeliyhtiöiden fuusion vuoksi”, toteaa järjestöpäällikkö Kiril Häyrinen SOSTEsta. Hän korostaa, että kaikkien näiden uudistuksen keskellä niin kuntien, maakuntien kuin valtionkin on pidettävä huolta ja varmistettava, että myös jatkossa järjestöt saavat tarvitsemansa resurssit, kuten toiminta-avustukset ja tilat, jotta pystyvät toteuttamaan yhteistä hyvää edistävää toimintaansa.
    

Valokuvanäyttely kiertää Suomea

Osasta järjestöjen saavutuksia koostetaan valokuvanäyttely, joka valmistuu kevään 2017 aikana. Näyttely kiertää eri puolilla Suomea kattojärjestöjen suurtapahtumissa, kuten NUORI2017-tapahtumassa 27.–29.3.2017 Tampereella, Maailma kylässä -festivaalilla 27.–28.5.2017 Helsingissä ja SOSTEtalk!-tapahtumassa 3.–4.10.2017 Oulussa.

Kampanjaan valokuvaajaksi valittu Meeri Koutaniemi on palkittu muun muassa Vuoden lehtikuva -kilpailussa kahtena vuonna ja useissa sarjoissa. Koutaniemen valintaan vaikutti myös se, että hän on toiminut uransa alkuvaiheessa freelance-kuvaajana Kepan julkaisemassa Maailman Kuvalehdessä.

Koutaniemen ottamat, järjestöjen toiminnasta kertovat valokuvat huutokaupataan. Tuotot käytetään järjestöjen työtä näkyväksi tekevään kampanjaan. Huutokaupasta tulee lisätietoa lähikuukausina.

Valokuvaamisen lisäksi Koutaniemi myös kuratoi Järjestö 100 -kampanjan valokuvanäyttelyä. Hän valitsee järjestöjen omista valokuvista vanhoja kuvia, jotka kertovat järjestöjen saavutuksista ja innovaatioista Suomen itsenäisyyden eri vuosikymmeninä.

Järjestöjen saavutuksista viestitään myös sosiaalisessa mediassa ja kattojärjestöjen omissa kanavissa. Lisäksi saavutukset kootaan kampajan verkkosivuille*, jotka avataan keväällä.

Teksti: Tuula Kolari, SOSTE
Valokuva: Meeri Koutaniemi
  

Lisätiedot

SOSTE
Kiril Häyrinen, järjestöpäällikkö, 0400 516163, kiril.hayrinen(at)soste.fi
Tuula Kolari, koordinaattori, Innokylä, 040 7545 903, tuula.kolari(at)soste.fi

Kepa
Laura Häkli, viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja, +358 50 317 6710, laura.hakli(at)kepa.fi

Allianssi
Reija Salovaara, johtaja, viestintä ja koulutus, 040 508 8249, reija.salovaara(at)alli.fi
  

11.4.2016 Kysely järjestöjen merkittävimmistä saavutuksista
11.5.2016 Järjestökysely tuotti yli 100 saavutusta 
27.3.2017 Tuore valokuvanäyttely esittelee kansalaisjärjestöjen saavutuksia

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 200 sosiaali- ja terveysalan järjestöä sekä useita kymmeniä muita toimijoita. 

Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalin kehityksen asiantuntija. Kepa tuo ihmiset yhteen toimimaan oikeudenmukaisen maailman puolesta.

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, jonka jäseninä on 128 valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan järjestöä.

*Uutista muokattu 10.2. Sähköisen julkaisun sijaan kampanjalle tehdään verkkosivut.