fi | sv | eng

Järjestöt mukana Kainuun uuden sairaalan suunnittelussa

06.10.2015, 14:10

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on kutsunut sosiaali- ja terveysjärjestöt mukaan Kainuun uuden sairaalan suunnitteluun. Sairaalan suunnittelun ja rakentamisen toimintalinjan periaate on ”Arvoa asiakkaalle”, ja siten asiakkaat halutaan ottaa mukaan sairaalan suunnittelun varhaisessa vaiheessa.

Hankkeen toteuttaa Kainuun uusi sairaala -allianssi eli Kainua, jossa toimivat sote-kuntayhtymän lisäksi Sweco, Skanska ja Caverion. Uusi sairaala valmistuu vuoteen 2020 mennessä

SOSTEn Kainuun alueverkoston kautta on koottu halukkaista sosiaali- ja terveysjärjestöistä koostuva työryhmä taustavaikuttajiksi. Järjestöjen kautta kerätään asiakasryhmiä syksyn ja alkukevään aikana toteuttamaan esimerkiksi simulaatiotyöpajoja. Käyttäjälähtöiseen suunnitteluun osallistuvat sosiaali- ja terveysjärjestöt pääsevät mukaan myös vaikkapa huone- ja tyyppitilojen laatimiseen.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Terho Pekkala, Kainuun sote, terho.pekkala@kainuu.fi
Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE, marjoriitta.tervonen@soste.fi

Lue lisää