fi | sv | eng

Joko teillä tehdään auttamista verkossa?

17.03.2016, 13:37

Päivi Hietanen, Vapaaehtois- ja vertaistoiminnan koordinaattori, Ensi- ja turvakotien liiton Neuvokeskus 

Jännittää. Tuleeko ketään keskusteluun mukaan? Ensikertaa asetun ruudun ääreen auttajan roolissa ja otan yhteyden illan verkkovapaaehtoiseen. Päällimmäisenä mielessä on pohdintaa, miten auttamista voi tehdä ilman oikeaa kohtaamista, katsekontaktia, äänenpainoja ja yhteisen keskustelun kautta syntyvää ymmärrystä käsillä olevasta asiasta. Ja miten vertaisuus, vertaistukeminen voi toteutua verkkovälitteisesti?

Verkossa toteutuva tukeminen on tätä päivää ja yksi tukimuoto kasvokkain tapahtuvien kohtaamisten rinnalla. SOSTE toteuttamassa kyselyssä lokakuussa 2015 yhteensä jo 57 järjestöä ilmoitti toteuttavansa verkkoauttamista mm. keskustelujen ja neuvonnan muodossa. Myös SOME on tämän päivän verkosto, jossa yhä useampi järjestö näkyy ja tarjoaa myös vapaaehtoistyön mahdollisuuksia esim. päivitysten laadinnan ja blogikirjoittamisen muodossa. Verkkoauttamisen tavoite ei ole niinkään korvata muita palveluiden tuottamisen tapoja, ja olla vaihtoehto vain kustannustehokkaasta syystä, vaan pikemmin muodostaa uudenlainen tapa tarjota tukea, infoa ja apua. Eikö ole avun tarvitsijan etu, että tuen piiriin voi päästä myös kotoa käsin, ilman jonotusta, ja avun saaminen voi auttaa ottamaan askeleen myös muun tuen piiriin.

"...verkkoauttamisen haasteet ja onnistumiset voivat olla samankaltaisia järjestöstä riippumatta."

Lyhyellä kokemuksella eroauttamisen ryhmächateistä voin todeta, että verkkoauttamisen hyötynä on selkeästi matala kynnys, linjoille voi tulla hetkeksi tai koko ajaksi. Samalla tämä on haaste auttajalle, kun tuen saaja voi poistua linjoilta koska vain halutessaan. Miten ylläpidän kontaktia niin, että siinä on sekä luonteva alku että yhdessä todettu päätös. Vertaistuen näkökulmasta on ehdottomasti hyvä, että toiminnassa on mukana jo omasta kriisistään selvinneitä tukijoita, joilla on näkökulmaa siihen, mikä auttaa eteenpäin. Aivan samoin kuin kasvokkain kohdatessa, saman kokemuksen tai elämäintilanteen läpikäyneen vertaisen kanssa voi mahdollistua tunnekokemuksen jakaminen ja tulevaisuuteen suuntaaminen.

Aroista ja hyvin henkilökohtaisista asioista voi olla helpompi keskustella verkkovälitteisesti, eikä kasvokkain mahdollistuvia kohtaamisen mahdollisuuksia ole tarjolla joka paikkakunnalla. Avun hakemiseen liittyvien häpeän tunteiden ylittäminen voi olla helpompaa, kuten myös niiden juuri omaan elämäntilanteeseen liittyvien, hankalienkin, kysymysten esittäminen. Verkkoavun vastaanottaminen voi rohkaista osallistumaan myös liveryhmiin ja verkkokeskustelu muiden kanssa ylipäätään voi antaa kokemuksen siitä, ettei ole omassa vaikeassa tilanteessa yksin.

Verkkovapaaehtoistoiminnan muoto on hyvä vaihtoehto niille, joille vapaaehtoistyön tekeminen on helpointa toteuttaa vaikkapa kotoa käsin. Pidän hyvänä, että SOSTE on kutsumassa koolle verkkoauttamista toteuttavia tahoja ja uskon, että verkostoituminen auttaa verkkovapaaehtoisuuden kehittämisessä ja verkossa toteutuvan kansalaistoiminnan näkyväksi tekemisessä. Uskoisin, että verkkoauttamisen haasteet ja onnistumiset voivat olla samankaltaisia järjestöstä riippumatta. Toisilta oppiminen ja kokemusten jakaminen ovatkin jatkossa tärkeää.

Ja mitä sitten jäi käteen siitä elämäni ensimmäisestä verkkokohtaamisesta? Pohdintoja siitä, miten erilaista on toimia tukena keskustelussa, jossa ei näe kenen kanssa on tekemisissä ja samalla tuntuma siitä, että mukana olleet keskustelijat olivat tosissaan apua hakemassa, avoimina ja herkkinä uusille oivalluksille ja tuelle. Eleiden ja ilmeiden puuttuessa lauseiden perään ja väliin voi liittää erilaisia tunnetiloja kuvaavia hymiöitä, linkittää infosivustoja tai vaikkapa lukuvinkkejä. Onnistumisen iloa siitä, että työnjako vapaaehtoisen verkkovertaisen ja työntekijän kanssa oli luontevaa ja toimivaa, molemmille löytyi keskustelussa sijansa ja roolinsa. Ja palaute keskustelussa mukana olleilta vanhemmilta: Kiitos!

Ensi- ja turvakotien liitto tekee jäsenyhdistystensä kanssa monenlaista verkkoauttamista. Tarjolla on suljettuja verkkovertaisryhmiä, avoimia teemakeskusteluja ja kahdenkeskistä keskusteluapua. Uutena toimintamuotona käynnistyy Nettiturvakodissa (www.turvakoti.net) päivystävä chat, joka tarjoaa välitöntä tukea mahdollisimman helposti. Liitto kehittää aktiivisesti verkkovapaaehtoistyönmuotoja ja haluaa edistää palveluiden tasavertaista tavoitettavuutta asuinpaikkakunnasta ja sukupuolesta riippumatta.

Lue lisää

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti: