fi | sv | eng

Osaavia tulisieluja

Eija Koivuranta
toimitusjohtaja
Väestöliitto

Siirryin järjestöön ministeriöhallinnosta. Järjestötyössä vapaus on päällimmäinen piirre, niin toimintakentällä kuin toiminnassa. Julkinen hallinto on säänneltyä, moniportaista ja hierarkkista. Sen tavoitteet on lyöty lukkoon laeissa ja maan hallituksessa – ja niin pitääkin demokratiassa olla. Yksittäisen virkamiehen osaaminen ja näkemykset uppoavat suureen kokonaisuuteen. Järjestöissä paitsi johto myös asiantuntijat voivat vapaammin käyttää kaikkea kapasiteettiaan ja pystyvät vaikuttamaan siihen, mitä asioita ajetaan.

Yhdistyksessä hallituksen rooli on keskeinen. Se tekee linjakannanotot toimitusjohtajan ja asiantuntijoiden valmistelun pohjalta. Väestöliiton hallitus koostuu enimmäkseen jäsenjärjestöjen toimijoista. Sen puheenjohtaja on entinen lapsiasiavaltuutettu, joka edustaa lapsipolitiikan asiantuntemusta. Lisäksi jotkut jäsenet tuovat hallitukseen järjestöjen ulkopuolelta muun muassa talousasiantuntemusta.

Järjestöissä toiminnan ja päätöksenteon prosesseissa on selkiytettävää. Tässä ajassa korostuvat yhdessä tekeminen ja erilaisten osaamisten yhdistäminen. Kaikki organisaatiossa oleva osaaminen pitää kanavoida käsillä olevaan teemaan. Tähän tarvitsemme johtamisen rakenteita ja tukea, esimerkiksi järjestöjohtamisen koulutusohjelmia, mentorointia ja johtajien ja päälliköiden vertaistukea.


"Järjestötyössä vapaus on päällimmäinen piirre, niin toimintakentällä kuin toiminnassa."


Tiedon pitää kulkea asiantuntijoilta johtoon ja päinvastoin. Kun tieto kulkee, asiantuntijoille asiakasrajapintaan voidaan antaa lisää vastuuta ja päätäntävaltaa.

Järjestöjen työntekijöissä näkyy sitoutuneisuus ja innostus sekä halu luoda ja tehdä uutta, ottaa virikkeitä asiakkaiden kohtaamisista, kumppaneilta ja tutkimuksesta. On tärkeää ottaa työntekijöiltä tulevat signaalit vakavasti. Järjestöissä on asialle omistautuneita tulisieluja. Se on voimavara, joka pitää purkaa tavoitteiksi ja toiminnaksi.

Tärkein henkilöstökysymys on pitkäjänteisten työsuhteiden luominen. Joudumme vuosittain arvioimaan, mihin taloudelliset resurssit riittävät, millä henkilökunnalla voimme jatkaa. Pidän palkitsevana sitä, että tarjolla on turvattu työ, siitä kohtuullinen ja oikeudenmukainen korvaus ja erilaisia polkuja kehittyä asiantuntijana ja myös esimieheksi. En kannata erillisen tulospalkkion maksamista siitä, että tekee työnsä hyvin, vaan vastuullisen asenteen pitäisi olla työnteon lähtökohta.