fi | sv | eng

Selkäyhdistys pitää monenlaiset ihmiset elämässä mukana

Huolehdimme siitä, että mahdollisimman monen on helppo osallistua

Selkäliitto perustettiin 1988. Sen ensimmäinen kotipaikka oli Heinola, koska liiton ensimmäinen puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja Paavo Hiltunen oli sieltä kotoisin. Perustajilla oli itsellään selkäongelmia. Heinolan Seudun Selkäyhdistys syntyi 1993. Nyt jäseniä on Heinolan lisäksi muun muassa Hartolasta, Joutsasta ja Sysmästä, myös mökkiasukkaita. Jäseniä on noin 900.

Ajamme monipuolisessa toiminnassamme sitä, että ihmiset ryhtyisivät omatoimisesti hoitamaan terveyttään ja ehkäisemään selkäongelmia. Ihminen on kokonaisuus, jonka kaikki puolet pitää huomioida: jaamme tietoa luennoilla Selkäilloissa, liikumme ja harrastamme kulttuuria yhdessä, järjestämme keskusteluryhmiä, tuemme toisiamme.

Viikossa on 11 liikuntaryhmää, muun muassa jumppaa niin vedessä kuin salilla ja sauvakävelyä. Suosituilla retkillä liikumme luonnossa ja käymme teatterissa ja konserteissa. Teemme kylpylämatkoja. Järjestämme aina linja-autokyydin, koska kaikilla ei ole autoa.

Koska tunnemme paljon ihmisiä ja toiminta on monipuolista, mukana pysyy sellaisiakin, jotka jäisivät helposti syrjään. Huolehdimme siitä, että mahdollisimman monen on helppo osallistua.


"Meillä on kiva luottamushenkilöporukka kasassa ja yhteistyö pelaa joka suuntaan”, Anja Marttinen iloitsee.


Suhde kaupunkiin on varsin mutkaton. Noin 20 000 asukkaan Heinola on niin pieni kaupunki, että kaikkiin suuntiin on helppo luoda toimivat suhteet.

Kaupungilta yhdistys saa 2 500 euroa avustusta. Muutama vuosi sitten avustuksia leikattiin, mutta niitä on taas nostettu lähemmäs lähtötasoa. Yhteistyö etenkin liikuntapuolen kanssa toimii loistavasti: kaupunki on tullut liikuntatilavuokrissa vastaan. Myös kohtuuhintaiset kokoustilat ovat yhdistyksille tärkeitä.

Oma toimisto kaupungin keskustassa saa ihmisiä piipahtamaan muun muassa viikoittaisessa Selkis-päivystyksessä. On hyvä päästä kasvotusten juttelemaan ja jakamaan tietoa toiminnasta ja jäsenyydestä.

Suurinta ponnistusta vaatii uusien nuorempien jäsenten hankkiminen ja miesten saaminen mukaan. Miehiä on houkuteltu esimerkiksi omilla vesijumpparyhmillä ja kuntosalivuoroilla. Jäsenmäärä oli parhaimmillaan yli tuhat, mutta luonnollinen poistuma on sitä pienentänyt. Kun ei enää jaksa kahvikuppia nostaa, yhdistyksestä jäädään pois.

Anja Marttinen
puheenjohtaja, Heinolan Seudun Selkäyhdistys

Seuraava haastattelu
Takaisin Järjestöbarometri 2018 etusivulle