fi | sv | eng

Lääkehoidon kustannustaakan kevennys kannatettavaa

16.01.2015, 10:27

Sairasvakuutusuudistuksen pohjana on ajatus siitä, että lääkehoidon kustannustaakkaa kevennetään niiltä, jotka tällä hetkellä maksavat lääkkeistään eniten ja että vastaavasti lääkkeitä vähän tai satunnaisesti käyttävät maksavat niistä jatkossa hieman aiempaa enemmän. Tämä on lähtökohtaisesti kannatettava periaate.

On kuitenkin huomattava, että perusteena sairausvakuutuslain muutokselle ovat vahvasti myös valtiontalouden säästötarpeet. Uudistukset vaikuttavat monin eri tavoin lääkkeitä tarvitsevien tilanteeseen ja sisältävät myös riskejä, erityisesti pienituloisten ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kannalta.

Lääkekustannusten säästöjen etsimisessä tärkeää on kehittää vastuullisia hoitokäytäntöjä siten, että potilailla on ajantasainen, kokonaisvaltainen hoitosuunnitelma ja sen osana lääkityssuunnitelma. Lääkkeiden käytön tulee olla tehokasta, turvallista ja tarkoituksenmukaista. Epätarkoituksenmukainen lääkehoito lisää kustannuksia sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Tällä hetkellä liian suuri osa lääkekuluista muodostuu potilailla turhaan käytössä olevista tai väärin määrätyistä lääkkeistä. Oikea-aikainen ja hyvin suunniteltu lääkehoito edistää myös työ- ja toimintakykyä.