fi | sv | eng

Lausunto rahapelifuusioon liittyvistä asetuksista

31.03.2016, 12:50

Asetusehdotuksissa ei ehdoteta suuria muutoksia avustuskäytäntöön tai avustusehtoihin. SOSTE katsoo, että olisi ollut tarkoituksenmukaista toteuttaa tässä yhteydessä laajempi uudistus viime vuonna linjatulla tavalla. Nyt muutokset jäävät pieniksi.

Koko rahapelifuusiota koskevaa lakihanketta edelsi sisäministeriön selvityshanke, johon myös STM osallistui. Asetusehdotus ei kaikilta osin vastaa selvityshankkeen mietinnössä sovittua. SOSTE katsoo, että arpajaislain ja annettavien asetusten on pohjauduttava vuonna 2015 yhteisesti sovittuun malliin. Yksimielisessä mietinnössä todettiin, että STM:öön perustetaan järjestöjen esittämistä edustajista koostuva edunsaajaneuvosto, joka jatkossa RAYn hallituksen sijasta tekisi avustusesityksen. Mietintö on SOSTEn näkökulmasta sopimus, jonka nojalla sen luottamuselimet ovat ottaneet myönteisen kannan peliyhteisöjen yhdistämiseen.

Esitykset eivät juurikaan sisällä järjestöjen autonomiaa lisääviä tai byrokratiaa vähentäviä elementtejä. Myöskään yhdenmukaistamista muihin avustusjärjestelmiin ei tehdä, mikä merkitsee, että edelleen monialaisesti toimivien järjestöjen byrokraattinen taakka säilyy suurena. Työn pitäisi jatkua näistä lähtökohdista välittömästi aidossa yhteistyössä edunsaajien kanssa. Nyt käytössä ollut valmistelumalli, jossa virallisen valmistelun suorittivat pelkästään viranomaistahot, ei ole näin keskeisesti autonomisia kansalaisjärjestöjä ja vapaata kansalaistoimintaa koskevassa asiassa hyväksyttävä.

SOSTEn näkemykset avustusjärjestelmän kehittämisestä perustuvat laajassa järjestöyhteistyössä valmisteltuun ja valtuuston hyväksymään linjaukseen, joka on tämän lausunnon liitteenä. Avustusjärjestelmän kehittäminen liitteessä esitetyllä tavalla merkitsisi merkittävää järjestöllisen autonomia lisäystä ja johtaisi näin järjestöjen jäsenten ja kohderyhmien kannalta tarkoituksenmukaisempaan ja joustavampaan toimintaan. Samalla voitaisiin pienentää valmistelukustannuksia.

SOSTE pitää hyvänä avustusmenettelyä koskevan asetusehdotuksen 17 §:ssä ehdotettua muutosta avustuksen saajan velvollisuuteen toimittaa tilintarkastaja raportti avustusten käytöstä. Asetusehdotuksessa esitetään, että velvollisuus koskisi vain yli 100 000 euron suuruisia avustuskokonaisuuksia.

SOSTE pitää varakkaimmille järjestöille jo nyt asetettua omavastuuvelvoitetta sinänsä kannatettavana. SOSTE ei pidä tarkoituksenmukaisena sitä, että asiasta säädettäisiin asetuksella. Asiasta tulisi jatkossakin määrätä itse avustuspäätöksessä käyttötarkoitustekstillä tms.

Asetusehdotuksessa esitetään, että STM:n yhteydessä toimisi avustusasioiden neuvottelukunta, jonka tehtävänä antaa STM:lle lausuntoja avustustoiminnan linjauksista, strategisista suuntaviivoista ja vuotuisesta toimeenpanosuunnitelmasta sekä avustustoiminnan linjausten toteutumisesta vuosittaisessa avustusehdotuksessa. Lisäksi asetuksessa ehdotetaan, että neuvottelukunnalla olisi itsenäinen arviointi- ja avustusjaosto, joka antaisi lausunnon STM:n laatimasta avustusehdotuksesta.

SOSTE toteaa, että asetusehdotuksilla tultaisiin heikentämään edunsaajien asemaa tuotonjaon valmistelussa. Muut ministeriöt eivät ole heikentämässä edunsaajien osallisuutta yhdistymisprosessin seurauksena. Samaan aikaan lausunnolla oleva maa- ja metsätalousministeriön valmistelema asetusluonnos painottaa huomattavasti STM:n valmistelemia asetusluonnoksia enemmän järjestöjen osuutta valmistelussa, säätää huomattavasti kevyemmän raportoinnin sekä sisältää elementtejä, joita STM on eri vaiheissa neuvotteluja pitänyt jopa perustuslain vastaisina. Jos MMM:n esittelystä annettava asetus toteutuu valmistellussa muodossa, on STM:n välttämätöntä tarkistaa omia käsityksiään jääviyksistä ja siitä, miten rahanjako järjestöperheiden sisällä voi toteutua. Käsitykset asianomaisista kysymyksistä eivät yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta voi merkittävästi vaihdella viranomaisesta toiseen.

Asetuksesta on syytä poistaa laajempi neuvottelukunta, jonka tehtävät voidaan antaa kaavaillulle jaostolle. Neuvottelujen kuluessa on löytynyt yksimielisyys siitä, että osa elimille kaavailluista tehtävistä olisi esityksiä ja osa lausuntoja. Nyt lausunnolla olevassa luonnoksessa kaikesta esitetään lausuttavan. Tämä on omiaan herättämään ihmetystä, eikä kasvata luottamusta valmisteluun.

Neuvottelukunta tai, jos jaostorakenne päätettäisiin säilyttää, kummatkin elimet tulisi nimetä valtioneuvostossa sosiaali- ja terveysjärjestöjen esittämistä ehdokkaista. Itse asetuksessa ei tule ottaa jääviyksiin erikseen kantaa, asia kuuluu hallintolakiin ja on ratkaistava tapauskohtaisesti.

SOSTEn näkemyksen mukaan neuvottelukunnan tulisi tehdä esitys sekä strategisen tason asioista että itse avustusesityksestä ja siihen liittyvästä ohjeellisesta suunnitelmasta, kuten vuosi sitten yksimielisesti on kirjattu. Ennen ministeriön päätöksentekoa neuvottelukunnan esitykset on voitava julkaista.

SOSTE esittää, että:

  • perustetaan välittömästi viranomaisista ja edunsaajaedustajista koostuva työryhmä, joka ryhtyy valmistelemaan kansalaisjärjestöjen avustusjärjestelmien yhdenmukaistamista soveltuvin osin sekä toteuttamaan autonomiaa lisääviä ja byrokratiaa vähentäviä uudistuksia
  • jo ensimmäisessä vaiheessa siirrytään jakamaan vain yksi toiminta-avustus järjestöä kohti, jonka tulisi olla suuruudeltaan sellainen, että se mahdollistaa myös kehittämistoiminnan
  • poistetaan määräys siitä, millä edellytyksillä toiminta-avustus voi kattaa vain 90 % kuluista
  • perustetaan avustusasian neuvottelukunta, jossa on seitsemän jäsentä ja joka tekee ministeriölle esityksen asioista, joista nyt esitetään annettavan lausunto

Lue myös