fi | sv | eng

Makeisvero hyödyttää nuorten terveyttä

29.09.2014, 14:50

Kaarina Tamminiemi, erityisasiantuntija

Hallitus on muutaman kuukauden sisällä ehtinyt tehdä terveyden edistämisen näkökulmasta merkittäviä päätöksiä. Ensin hallitus päätti, että alkoholilain kokonaisuudistus ei valmistu aiemmin arvioidussa aikataulussa tällä hallituskaudella. Viimeisin päätös on, että jo aiemmin sovitusta makeisveron korotuksesta luovutaan.

Alkoholilain kokonaisuudistusta oli valmisteltu vuodesta 2012 asti, mutta sen valmistuminen päätettiin siirtää seuraavan hallituksen kontolle. Uudistus olisi ollut osa niitä toimia, joilla kurotaan kiinni väestöryhmien välisiä terveyseroja. Alkoholi kun on merkittävin yksittäinen suomalaisten työuria lyhentävä tekijä.

Yhdysvaltalaiset terveysasiantuntijat väittävät, että sokeri on yhtä vahingollista ja riippuvuutta aiheuttavaa kuin tupakka ja alkoholi. He toteavat, että sokeria pitäisi verottaa kuten päihteitä. Suomessa on otettu käyttöön makeisvero, mutta meilläkin on vaadittu käyttöön kattavampaa sokeriveroa.

Makeisvero on valmistevero, jota alettiin Suomessa kerätä nykymuotoisena 2011. Veron kohteena ovat Suomessa valmistettavat ja Suomeen tuotavat makeiset, jäätelöt ja virvoitusjuomat. Makeisvero on aiheuttanut paljon keskustelua mm. siksi, että teollisuus kokee sen kohtelevan epätasa-arvoisesti eri tuotteita.

Nykyistä makeisiin ja virvoitusjuomiin kohdistuvaa veroa voidaan pitää tehokkaana ja toimivana ohjauskeinona, koska se kohdistuu ravintoarvoltaan ja normaalin ravitsemuksen kannalta tarpeettomiin tuotteisiin, joita erityisesti lapset ja nuoret kuluttavat. Tästä näkökulmasta katsottuna nykyistä makeisveroa voidaankin pitää terveysperusteisena.

Maltillisista korotuksista niin alkoholiveroon kuin makeisveroonkin voidaan katsoa olevan hyötyä sekä terveys- että talousnäkökulmasta. Pelkästään verottamalla ei ratkaista terveysongelmia, mutta verotus on yksi keino ohjata kehitystä terveyden kannalta suotuisaan suuntaan. Verotuksellisia ja muita tehokkaita toimia terveyden edistämiseksi tarvittaisiin kipeästi nyt eikä niitä kannattaisi siirtää hamaan tulevaisuuteen.

Lue lisää

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti: