fi | sv | eng

Me vetoamme: Auta turvapaikanhakijoita

08.09.2015, 09:14

Suomeen on viime kuukausina tullut tuhansia turvapaikanhakijoita. Tämä on herättänyt ristiriitaisia tunteita. Suuri joukko ihmisiä on lähtenyt auttamaan: tavara-apua, vapaaehtoistoimintaa, vaikuttamista. Tilanne on herättänyt myös huolta ja pelkoakin.

Kaikkialla maailmassa kansalaiset ja viranomaiset auttavat ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa äärimmäisessä hädässä. Kansainväliset sopimukset sitouttavat valtioita, niin myös Suomea.

Vetoamme kaikkiin maassamme asuviin:

Jokainen meistä löytää hyvän tavan auttaa. Pienetkin konkreettiset teot ja puheet edistävät sopuisaa yhteiseloa meidän ja tänne saapuvien kesken. Järjestöt tarjoavat monenlaisia tapoja toimia esimerkiksi vapaaehtoisena. Julkisuudessa esiintyvien poliitikkojen ja muiden vaikuttajien esimerkki ohjaa keskustelua. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän ja Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen taannoiset avaukset näyttävät vaihtoehtoja auttamiseen.

Tule sinäkin mukaan!

8.9.2015, kaikkien Suomessa

Sari Aalto-Matturi, SOSTE Suomen Sosiaali ja Terveys ry:n hallituksen varapuheenjohtaja
Outi Alanko-Kahiluoto, kansanedustaja
Eva Biaudet, kansanedustaja

Tarja Halonen, presidentti

Marianne Heikkilä, Marttaliiton toiminnanjohtaja

Pia Hytönen, Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFamin toiminnanjohtaja
Vertti Kiukas, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääsihteeri
Irina Krohn, toimitusjohtaja
Gunvor Kronman, Hanasaari ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja
Merja Kyllönen, europarlamentaarikko
Kristiina Kumpula, Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri
Hanna Markkula-Kivisilta, Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri
Pauliina Parhiala, ACT Alliancen johtaja, Geneve
Maija Perho, sosiaalineuvos
Sirpa Pietikäinen, europarlamentaarikko
Katariina Poskiparta, YTHS toimitusjohtaja
Annika Saarikko, kansanedustaja
Saara-Sofia Sirén, kansanedustaja
Pia-Lisa Sundell, Barnavårdsföreningen i Finland, toiminnanjohtaja
Riitta Särkelä, Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri
Marja Tuomi, Omaishoitajat ja läheiset liiton toiminnanjohtaja
Jukka Tahvanainen, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n hallituksen puheenjohtaja
Jutta Urpilainen, kansanedustaja