fi | sv | eng

Miltä Suomi näyttää nyt 2010-luvulla?

22.09.2015, 15:08

Päivi Rouvinen-Wilenius, erityisasiantuntija

Edellisessä blogissani muistelin nuoruusvuosieni Suomea. Suomi on nyt erilainen monella tapaa. Vaikka yhteisiäkin nimittäjiä on. SMP:n hallitusvastuusta on tultu Perus Suomalaisten hallitusvastuuseen. Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin elämme uudenlaista globaalia markkinatalouden aikaa. Valtion ohjausrooli on minimaalinen vuoteen 1986 verrattuna, verotus ja valtion ohjausjärjestelmät ovat vapauttaneet yritykset toimimaan globaalin markkinatalouden ehdoilla. Suomenkin päätöksenteko monissa asioissa EU:n käsissä. Talouspoliittiset ohjauskeinot kaventuivat euroon liittymisen myötä (mm. devalvaation mahdollisuus ja julkisen talouden säännöt).

Investoinnit hyvinvointiin, onko niitä?

Vuonna 2014 Suomi paini SoTe uudistuksen kimpussa. Palvelut eivät jostain syystä toimi niin kuin pitäisi, tai vaikka toimisivatkin, niin rahat eivät ainakaan riitä niiden ylläpitoon. Terveyskeskuspalvelut ovat tulleet vuosien saatossa maksullisiksi ja hoitoon pääsyä säätelevät hoitosuositukset. Yksityisten toimijoiden lisääntyminen on mahdollistanut sen, että terveyspalvelut ovat eriytyneet yhä enemmän. Julkisen ja yksityisen palvelun käyttäjät eroavat yhä enemmän toisistaan sosioekonomiselta asemaltaan. Sama suuntaus on havaittavissa myös koulumaailmassa. Vanhemmat voivat valita lapsensa koulun vapaasti, on mahdollista sijoittaa lapsensa kouluun, jossa kokee olevan vahvimmin oman viiteryhmän lapsia. Yksilölliset valinnat ovat nousseet yhdeksi tärkeimmäksi ohjaavaksi periaatteeksi myös palveluiden kohdalla.
Uudistukset, jotka toivat tyytyväisyyttä vuonna 1986, olivat vuonna 2014 leikkureiden alla. Ajanhengen mukaista on puhua osallistavasta työttömyysturvasta, työajan pidentämisestä ja palkan alennuksista.

Ajalle on tyypillistä eriarvoisuuden kasvu, sivutuotteena talousperustaisesta päätöksenteosta ja yksilöiden oman vastuun korostaminen nähdään tärkeäksi. Ei ole itsestään selvää enää, että kaikista pidetään huolta. Universaalit etuudet kyseenalaistetaan yhä useammin: lapsilisä, subjektiivinen päivähoito-oikeus, koulutus, opintoetuudet, varhaiskasvatus jne. Keskustelussa nousee esiin yhä useammin ja monisanaisemmin yksilön oikeudet ja vapaudet, yksilön vastuu ja kestävyysvaje. Mikään vaan ei tunnu taloutta auttavan. Vaikka kuinka kuuliaisesti kiristetään ja leikataan, niin talous syöksyy kiihtyvällä vauhdilla alaspäin.

Ankeuden jakamisen ilmapiiri

Yhteiskunnallista keskusteluilmapiiriä leimaa ankeuden jakamisen idea. Kun ei ole mistä ottaa, niin kiristetään entisestään. Retoriikka julkisen talouden tilasta luo epätoivoa. Onko tilanne todella niin toivoton, jakaa mielipiteitä puolueiden välillä. Vahvasta 1980 -luvun optimismista ei ole enää tietokaan. Yhteiskuntasopimusta yritetään saada aikaan enemmin kepillä kuin porkkanalla. Yksistään nuorten työttömyys on huippulukemissa mittaustavasta riippumatta. ”Arvokas elämä” on kuitenkin asia, jonka edellytyksiin investoimalla voitaisiin saada paljon hyvää aikaan, Himasen raportin kohtaamasta kritiikistä huolimatta.

Mitä pitäisi tehdä?

Paluu 1980-luvulle ei ole mahdollista. Olemme osa globaalia talousjärjestelmää ja protektionismi ei ole enää tätä päivää, idän kauppakaan ei meidän taloutta pelasta. Vuosia 1986 ja 2014 tarkastellessa, itselleni vahvistui entisestään näkemys investointien merkityksestä talouden ja hyvinvoinnin veturina. Tarvitaan vahva visio hyvinvointitaloudesta ja rohkeutta investoida hyvinvointiin luottaen, että ne investoinnit kantaa tulevaisuuteen. Kuinka saada investointihalukkuus kasvuun Suomessa, on nykyisen talouspolitiikan ahtaissa rajoissa melko iso haaste, johon toivoisin mielellään ehdotuksia.

2010 -luvun tulen itse varmaan muistamaan myöhemmin aikana, jolloin työttömyyden uhka leijui koko maassa. Kasvua tavoiteltiin kiristysten voimalla ja yhteiskunnallisessa ilmapiirissä alkoi tapahtua yhä enemmän vastustavaa liikehdintää. Eikä tuo kesäkään enää ollut kovin lämmin. ”Kauan on aikaa siis, kun oli vuosi -85…” eikä pelkästään ajallisesti vaan myös ajan henki on erilainen. Ei sillä, että kukaan niitä olkatoppauksia nyt ihan heti kaipaisi…

Kirjoitus on kaksiosaisen blogin ensimmäinen osa. Ensimmäinen osa julkaistiin 15.9.2015.

Lue lisää

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti: