fi | sv | eng

Palkkatukirahojen puute vie työllistymismahdollisuuksia ja vaikeuttaa yhdistysten toimintaa

16.11.2015, 08:33

Yhdistysten ja työpajojen mahdollisuus työllistää ja tukea vaikeasti työllistyviä on heikentynyt oleellisesti. Palkkatuen puute katkoo työelämäpolkuja ja kasvattaa epävarmuutta paitsi työttömillä myös heitä työllistävillä yhdistyksillä ja työpajoilla. Tämä selviää SOSTEn ja Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmän selvityksestä.

Työnantaja voi saada palkkatukea, jos se palkkaa työttömän työnhakijan, jolla on vaikeuksia työllistyä. Työllistymistä voi vaikeuttaa esimerkiksi pitkä työttömyys tai sairaus. Palkkatuella työllistetään tänä vuonna työvoimapalveluiden piirissä olevia henkilöitä arviolta noin 23 000 henkilötyövuoden edestä.

Kesällä kävi ilmi, että useimpien TE-toimistojen palkkatukirahat oli käytetty jo vuoden puolivälissä eikä uusia palkkatukia ole voitu enää myöntää. Tähän ovat vaikuttaneet ennen kaikkea jatkuvasti kasvanut pitkäaikaistyöttömyys sekä työllisyysmäärärahojen leikkaukset. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut vuoden aikana yli 20 000 henkilöllä.

Vuoden aikana järjestöjen, kuntien ja säätiöiden työllistämisen keskeiseksi ongelmaksi on lisäksi muodostunut se, että palkkatukea halutaan kohdentaa aiempaa enemmän yritysten työllistämiseen. Työttömien näkökulmasta suurin muutos on ollut se, että kun määrärahojen vähäisyyden vuoksi palkkatuen kriteerejä on tiukennettu, vain pitkään työttömänä olleet ja työmarkkinatukea saaneet voivat saada tukea.

SOSTE ja Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä selvittivät syys-lokakuussa, miten palkkatukimäärärahojen puute on vaikuttanut vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymiseen.

Kyselyssä kerättiin lisäksi tietoa siitä, miten palkkatuen saannin heikentyminen vaikuttaa toimintaan, jota pyöritetään suurelta osin palkkatuetulla työllä. Esimerkiksi kierrätyskeskukset, kuntalaisten kohtaamispaikat, kuten kylätalot ja työttömien yhdistykset, toimivat paljolti palkkatuella työllistettyjen työntekijöiden voimin.
Kysely tehtiin avoimena verkkokyselynä, jota levitettiin SOSTEn ja Välityömarkkinoiden yhteistyöryhmän jäsenorganisaatioiden verkostoissa. Vastauksia saatiin 309.
Suurin osa vastaajien organisaatioista oli yhdistyksiä, lähes 60 prosenttia. Toiseksi eniten vastaajia oli kunnallisista työpajoista, vajaa 20 prosenttia. Myös säätiöistä ja yrityksistä vastattiin kyselyyn. Vastauksia saatiin kaikkien TE-toimistojen alueilta.

Työpaikkoja jää täyttämättä

Vastaajien mukaan palkkatuen puute on rajoittanut työllistämismahdollisuuksia. Jopa neljännes palkkatukityöpaikoista on jäänyt täyttämättä, koska tukea ei ole ollut saatavilla.

Suhteessa eniten työpaikkoja on jäänyt täyttämättä kunnallisissa työpajoissa, 30 prosenttia sekä yhdistyksissä, 27 prosenttia. Muissa organisaatioissa paikkoja on jäänyt täyttämättä keskimäärin vähän alle 20 prosenttia.

Vastausten perusteella alueellisia eroja palkkatuen saatavuudessa on jonkin verran. Heikoin tilanne oli Keski-Suomessa ja Kainuussa. Keski-Suomessa kaikki kyselyyn vastanneet kertoivat palkkatukityöpaikkoja jääneen täyttämättä määrärahojen puutteen vuoksi.

Työelämäpolut katkeavat

Palkkatuen saatavuuden ongelmat ovat vaikuttaneet oleellisesti välityömarkkinoiden toimivuuteen. Vastaajista 23 prosenttia kertoi, että tuen saatavuuden heikentyminen on vaikeuttanut työllistämistä.

Rahojen loppuminen on voinut katkaista jo työelämän syrjään kiinni päässeiden pitkäaikaistyöttömien lupaavan työelämäpolun. Pahimmassa tapauksessa ihmiset ovat jääneet kokonaan vaille työtä.

Oppisopimuksia jää syntymättä

Palkkatukea on myös korvattu muilla huonommin tilanteeseen sopivilla tukimuodoilla, kuten kuntouttavalla työtoiminnalla tai työkokeilulla. Näin vaativammastakaan työstä ei makseta työllistetyille oikeaa palkkaa. Tämä vähentää työllistettyjen kannusteita siirtyä välityömarkkinoilla lähemmäs avoimia työmarkkinoita.

Palkkatuen puutteen vuoksi työpajoilla on jouduttu vähentämään ohjausta. Ohjaus on työpajoilla olennaista, koska ne tarjoavat esimerkiksi nuorille työharjoittelun lisäksi elämäntaitojen opettelua.

Myös oppisopimuksia on jäänyt syntymättä, koska palkkatukea ei ole ollut saatavilla työssä kouluttautuvalle.

Yhdistysten toiminta supistuu

Palkkatuen saatavuusrajoitteet ovat vaikuttaneet negatiivisesti vastaajaorganisaatioiden toimintaan. Jopa 47 prosenttia vastaajista kertoi, että palkkatuen puutteen vuoksi toimintaa on jouduttu sopeuttamaan: käytännössä supistamaan tai lopettamaan osa toiminnasta kokonaan. Esimerkiksi aukioloa on lyhennetty tai suunniteltuja toimintoja ei ole aloitettukaan.

Vastaajista 31 prosenttia kertoi, että työt kasautuvat palkkatuen puutteen vuoksi. Työntekijöiden ja vapaaehtoisten paine on lisääntynyt, työn laadusta ja sovituista aikatauluista on jouduttu tinkimään ja jo sovittuja töitä on jäänyt tekemättä.

Palkkatuen puute on myös aiheuttanut yhdistyksille taloudellisia ongelmia ja epävarmuus toiminnan jatkuvuudesta on lisääntynyt. Vain viidenneksellä vastaajista palkkatuen saatavuuden ongelmat eivät ole toistaiseksi vaikuttaneet toimintaan.

Edessä lisää supistamista ja ongelmia työllistämisessä

Vastaajat arvioivat, että jos palkkatukeen ei saada lisää määrärahoja tämän vuoden aikana, tilanne heikkenee monin tavoin entisestään. Vastaajista 46 prosenttia oli sitä mieltä, että toimintaa joudutaan yhä sopeuttamaan tai se joudutaan jopa lakkauttamaan. Reilu viidennes näki työllistämistoiminnan ongelmien syvenevän. Viidennes oli sitä mieltä, etteivät palkkatuen saatavuusongelmat vaikuta toimintaan tänä vuonna, vaikka tilanne ei nykyisestä muuttuisi.

Kyselyn tulosten perusteella näyttää ilmeiseltä, että palkkatukimäärärahojen loppumisella on ollut merkittäviä vaikutuksia välityömarkkinoilla. Yhdistysten ja työpajojen mahdollisuus työllistää ja tukea vaikeasti työllistyviä on heikentynyt oleellisesti.

Palkkatuen puute katkoo jo nyt työelämäpolkuja ja kasvattaa epävarmuutta. Moni työtön on jäänyt kokonaan ilman hänelle järjestymässä ollutta työpaikkaa.
Kyselyn perusteella tilanne näyttäytyy ristiriitaisena: Toisaalta palkkatuettuun työhön kykeneviä ihmisiä ohjautuu määrärahojen puutteen vuoksi esimerkiksi kuntouttavaan työtoimintaan. Toisaalta samaan aikaan palkkatukea on korvamerkitty yli 300 päivää työttöminä olleille, mutta tästä joukosta ei aina ole löytynyt tarpeeksi työkykyisiä ihmisiä avoimina olleisiin työpaikkoihin.

Kun työttömyys ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyys jatkuvasti kasvavat, nykyinen kehityssuunta välityömarkkinoilla on erityisen huolestuttava.

Yleishyödylliset toiminnot uhattuna

Palkkatuella työllistämisen väheneminen on vaikuttanut kielteisesti myös järjestöjen, työpajojen, säätiöiden ja yritysten toimintaan. Palkkatuen puutteella on laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia, jos monia yleishyödyllisiä toimintoja joudutaan vähentämään tai kokonaan lakkauttamaan.

Tukityöpaikat pitävät ihmisiä työn syrjässä ja ylipäänsä yhteiskunnassa kiinni. Yhdistykset ja työpajat tarjoavat työttömille ja kuntoutujille monipuolista tukea ja esimerkiksi paikkaansa yhteiskunnassa etsiville nuorille elämänhallinnan taitoja. Kyselyyn vastanneiden organisaatioissa palkkatukityöllä on tuotettu muun muassa kierrätyspalveluita, siivous- ja kiinteistöpalveluita, ohjaajan palveluita sekä koti- ja vanhustenapua.

Välityömarkkinoiksi luetaan kokonaisuus, jossa tarjotaan työskentelymahdollisuuksia ihmisille, joiden on syystä tai toisesta vaikea päästä avoimille työmarkkinoille palkkasuhteeseen. Välityömarkkinat muodostuvat kuntien, järjestöjen, koulutusorganisaatioiden, säätiöiden ja sosiaalisten yritysten tuottamista ja järjestämistä palveluista, koulutuksesta ja työllistämistoiminnasta. Mukana on myös pieni määrä yksityisiä yrityksiä, jotka tarjoavat palkkatuettua työtä.

SOSTE on sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö. Välityömarkkinatyöryhmään kuuluvat Mielenterveyden Keskusliitto, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy, Sininauhaliitto, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Suomen Punainen Risti, Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö - TVY ry, Valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen yhdistys Oktetti ry, Valtakunnallinen työpajayhdistys TPY ja Vates-säätiö.

Lue lisää

Tiedote: Palkkatukirahoitusta on lisättävä ensi vuodelle