fi | sv | eng

Rahapeliyhtiöiden yhdistäminen on järjestöjen etu

17.09.2015, 16:01

Rahapeliyhtiöiden yhdistämisen tärkein tavoite on turvata järjestöjen työ ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Erityisen tärkeää tämä on heikoimmassa asemassa oleville ihmisille. SOSTEn hallitus otti myönteisen kannan kolmen rahapeliyhtiön yhdistämiseen maaliskuussa.

Kun siirrytään yhden yhtiön malliin, on varmistettava se, että eri yhtiöiden edunsaajien suhteellinen osuus jaettavista voitoista säilyy nykyisellä tasolla. SOSTEn käsityksen mukaan edunsaajatyöryhmän esittämä jakosuhde on oikeudenmukainen ja perusteltu. Uuden avustusjärjestelmän on aiemmin linjatusti perustuttava järjestöjen autonomian kunnioittamiseen ja byrokratian vähentämiseen.

SOSTEn mukaan on erityisen tärkeää, että uudessa yhtiössä jatketaan määrätietoista ja tavoitteellista työtä pelaamisen yhteiskunnallisten haittojen vähentämiseksi. Yhtiön kehitystyön pitää keskittyä pelihaittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen.

Tulevan rahapeliyhtiön hallitukseen on saatava vahva asiantuntemus pelihaittojen ehkäisystä ja järjestötoiminnan edellytyksistä. Edunsaajien on saatava edustus yhtiöhallinnon kaikille tasoille.

Lue lisää