fi | sv | eng

SOSTE kannattaa rahapeliyhtiöiden yhdistämistä

24.03.2015, 11:47

SOSTEn hallituksen kannanotto

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö SOSTE suhtautuu myönteisesti suunnitelmiin kolmen pelitoimintaa harjoittavan yhtiön yhdistämisestä. Suomalainen rahapelijärjestelmä on sosiaalinen innovaatio, jonka avulla ehkäistään pelihaittoja ja vahvistetaan kansalaisyhteiskunnan toimintaa – kummankin tavoitteen kehitysnäkymä on myönteisempi yhteisessä yhtiössä.

Pelihaitat minimoitava

Rahapelimonopolit ovat osoittautuneet toimivaksi tavaksi vähentää pelaamisen yhteiskunnallisia haittoja – yhden yhtiön mallissa koko pelivalikoima olisi yhdessä kontrollissa. Soste pitää tärkeänä, että nyt muodostettava yhtiö jatkaa määrätietoista työtä haittojen vähentämiseksi. Yhden yhtiön mallin kehittämisen keskiössä tulee olla pelihaittojen ehkäisy ja vähentäminen.

Rahoituksen turvattava järjestöjen tekemä työ

Peliyhtiöiden yhdistämisen tärkein tavoite on turvata järjestöjen työ ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Erityisen oleellista tämä on heikoimmassa asemassa olevien ihmisryhmien kohdalla. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan haasteet ovat kasvamassa tulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveysjärjestöt pitävät järjestösektoreiden välisen yhteistyön lisäämistä varteenotettavana keinona vastata kasvaviin haasteisiin.

Esitetty jakosuhde oikeudenmukainen

Siirryttäessä yhden yhtiön malliin on huolehdittava siitä, että eri yhtiöiden edunsaajien suhteellinen osuus jaettavista voitoista säilyy nykyisellään. Edunsaajatyöryhmän esittämä jakosuhde on oikeudenmukainen ja läpinäkyvästi perusteltu. SOSTEn käsityksen mukaan se tarjoaa paremman ennusteen avustusten kasvulle kuin jatkaminen nykymallilla. Tuotonjaon tulee perustua järjestöjen autonomian kunnioittamiselle ja byrokratian vähentämiselle.

Yhdistymisen taloudelliset vaikutukset julkistettava

SOSTEn hallitukselle esitettyjen tietojen mukaan fuusio tehostaisi liiketoimintaa ja säästäisi kustannuksia noin 40 – 50 miljoonaa euroa siirtymäajan jälkeen. Peliyhtiöiden tuotto tulee käyttää täysimääräisesti edunsaajien työn tukemiseen. Jos säästöt käytetään avustusten kasvattamiseen, kyseessä olisi merkittävä kasvusysäys järjestötoimintaan. Fuusion kustannusten kattaminen tilapäisellä arpajaisveron alennuksella on oikea linjaus. Myös yhtiöiden nykyisten varojen kohdennus nykyisiin käyttötarkoituksiin on oikeudenmukaista.

Edunsaajien vaikutusmahdollisuudet turvattava

Koska rahapelitoiminta ei ole tavanomaista liiketoimintaa, on yhtiön tulevan hallinnon muodostamisessa tunnistettava toimialan erityisluonne. Yhtiön hallituksessa tulee liiketoimintaosaamisen lisäksi olla vahva asiantuntemus pelihaittojen ehkäisystä sekä ymmärrystä järjestötoiminnasta. Edunsaajien edustus on turvattava kaikilla hallinnon tasoilla.

Lisätiedot

Pääsihteeri Vertti Kiukas, 040 592 4287, vertti.kiukas@soste.fi

Lue lisää