fi | sv | eng

SOSTE: Makeisveron korotuksesta luopuminen on virhe

30.09.2014, 12:44

Hallitus on muutaman kuukauden sisällä tehnyt kaksi terveyden näkökulmasta tärkeää päätöstä. Ensin siirrettiin alkoholilain kokonaisuudistus yli vaalien ja nyt luovuttiin jo sovitusta makeisveron korotuksesta. Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön SOSTEn mielestä päätökset eivät ole olleet viisaita väestön terveyden näkökulmasta.

Alkoholilain kokonaisuudistus olisi ollut osa toimia, joilla kurotaan umpeen väestöryhmien välisiä terveyseroja. Alkoholi on myös merkittävin yksittäinen suomalaisten työuria lyhentävä tekijä.

Makeisvero puolestaan on tehokas ja toimiva ohjauskeino, joka kohdistuu ravintoarvoltaan olemattomiin ja normaalin ravitsemuksen kannalta tarpeettomiin tuotteisiin, joita erityisesti lapset ja nuoret kuluttavat.

”Yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden mukaan sokeri aiheuttaa riippuvuutta ja on yhtä vahingollista kuin tupakka ja alkoholi”, toteaa erityisasiantuntija Kaarina Tamminiemi SOSTEsta.

”Maltilliset korotukset niin alkoholi- kuin makeisveroonkin ovat hyödyllisiä sekä terveys- että talousnäkökulmasta”, hän arvioi.

”Verotus ei yksin terveysongelmia ratkaise, mutta se on yksi keino ohjata kehitystä terveyden ja terveyserojen kannalta parempaan suuntaan”.

Makeisveron tuotoksi on arvioitu 50 miljoonaa euroa.

Lisätietoja

erityisasiantuntija (kansanterveys, terveyden edistäminen) Kaarina Tamminiemi,
puh. 040 577 4614

pääsihteeri Vertti Kiukas, puh. 040 592 4287

Lue lisää

Makeisvero hyödyttää nuorten terveyttä, Kaarina Tamminiemi SOSTEblogissa 30.9.2014