fi | sv | eng

SOSTE: Rahankeräyslaki tulee uudistaa huolella ja harkiten

16.01.2015, 15:45

Sisäasiainministeriö päätti eilen rahankeräyslain uudistuksen siirtämisestä seuraavalle hallituskaudelle. Päätös perustui asiasta saatuihin lausuntoihin. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö SOSTE pitää ratkaisua täysin oikeana.

”Yhteiskunnan rakenteita tulee uudistaa, mutta uudistukset tulee toteuttaa huolella ja harkiten. Nyt nopealla aikataululla käynnissä ollut uudistushanke unohti uudistuksen järjestövaikutukset täysin”, linjaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.

Rahankeräyslainsäädäntö vaikuttaa suuresti siihen, miten järjestöt pystyvät toimimaan ja auttamaan apua tarvitsevia. Yksin Suomen Punainen Risti ja Suomen Unicef -yhdistys keräävät rahankeräyslain alaisella toiminnalla 30–40 miljoonaa euroa vuodessa. Siksi järjestöt pitävät tärkeänä että ne voivat osallistua uudistukseen.

Rahankeräyslain uudistamisen keskeinen ajatus on ollut keräystoiminnan avaaminen myös muille kuin yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille. Tämän ajatuksen taustalla on elinkeinoelämän ja yritystoiminnan muutos.

Suomi tarvitsee uutta kasvua, uusia yrityksiä ja uusia työpaikkoja. Uusi kasvu edellyttää sujuva siemenrahoitusta ja joukkorahoituksen sallimista. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja startup-yritykset toimivat erilaisella logiikalla.

”Järjestöjä ja yrityksiä ei pidä panna kilpailemaan keskenään rahoituksesta. Yhteiskunta tarvitsee näitä molempia. Joukkorahoitukseen liittyviä ongelmia ei tule korjata rahankeräyslakia uudistamalla”, jatkaa pääsihteeri Kiukas.

Uudistuksessa tärkeintä on rahankeräystoiminnan luotettavuuden säilyminen. Mahdollisuudet rahanpesuun sekä harmaan talouden toiminta tulee estää myös uudistuksen yhteydessä. Suomalaiset luottavat nykyisiin yleishyödyllisiin rahaa kerääviin järjestöihin ja säätiöihin. Luottamus on tärkeää, sillä järjestöjen toiminnan kautta keräysvaroista hyötyy lähes jokainen suomalainen.

Lisätietoja

pääsihteeri Vertti Kiukas

puh. 040 592 4287