fi | sv | eng

SOSTE: Rahapelifuusio turvaa järjestörahoituksen

17.09.2015, 14:59

SOSTE pitää hyvänä hallituksen tuoretta päätöstä yhdistää rahapeliyhtiöt. Talouspoliittinen ministerivaliokunta teki päätöksen aikaisemmin tänään.

”Rahapelimonopoli on osoittautunut hyväksi tavaksi taistella uhkapelaamisen synnyttämiä haittoja vastaan. On meidän kaikkien etu, että suomalainen pelijärjestelmä säilyy suomalaisissa käsissä”, sanoi SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.

Suomessa rahapelin järjestäminen on uskottu kolmelle eri taholle: Raha-automaattiyhdistykselle, Veikkaukselle ja Fintotolle. Verkkopelaamisen kehittyessä peli alan suurin haaste on vastata ulkomaiseen kilpailuun. Ulkomaisten peliyritysten osuus suomalaisesta verkkopelaamisesta on noin neljännes.

”Ulkomainen kilpailu on tällä hetkellä suurin uhka suomalaisille peliyhtiöille. Uskomme, että yksi yhtiö kykenee paremmin vastaamaan ulkomaiseen kilpailuun ja sitä kautta turvataan kansanterveystyön, urheilun, tutkimuksen, nuorisotyön ja hevosjalostuksen rahoituksen”, sanoi Kiukas.

Seuraavassa vaiheessa Sosiaali- ja terveysministeriö alkaa valmistella lakiesitystä yhdistämisestä. SOSTE edellyttää, että yhdistymisen suunnittelu ja toteutus etenee viipymättä ja riittävän avoimesti. Uudelta yhtiöltä rahoitusta saavilla järjestöillä tulee olla edustus uutta järjestelmää suunniteltaessa. Tavoitteena pitäisi edelleen olla, että uusi yhtiö voi aloittaa vuoden 2017 alussa.

Lisätietoja:
pääsihteeri Vertti Kiukas, puh. 040 592 4287, vertti.kiukas@soste.fi

Lue lisää