fi | sv | eng

SOSTE tervehtii ilolla uutta Veikkausta

21.12.2016, 12:00

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys uskoo, että uusi Veikkaus tarjoaa parhaat mahdollisuudet vastuulliselle rahapelaamiselle tulevaisuudessa. Uudistumisen ei kuitenkaan tule pysähtyä uuden yhtiön aloittamiseen.

”Avustusjärjestelmän uudistaminen tulee aloittaa viipymättä. Yhtenäiset pelisäännöt rahapelituottojen jakamiselle ovat sekä kansalaisjärjestöjen että näiden toiminnassa mukana olevien kansalaisten etu. Uudistuksessa on vähennettävä turhaa byrokratiaa ja kunnioitettava järjestöjen autonomiaa. Järjestöjen tasa-arvo ja yhdenmukainen valvonta takaavat parhaan käytön rahapelituotoille”, SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas toteaa.

”Suomalainen rahapelijärjestelmä on sosiaalinen innovaatio, jonka avulla ehkäistään pelihaittoja ja vahvistetaan kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Uuden Veikkauksen tulee ulottaa uudistuminen myös näihin peruslähtökohtiinsa. Uuden avustusjärjestelmän lisäksi työtä pelihaittojen torjumiseksi on jatkettava”, pääsihteeri Kiukas linjaa.

Vuoden alusta pelitoimintaa harjoittaa yksi yhtiö, mutta avustuskäytäntöjä ei yhtenäistetä. Nykyisellään avustuskäytännöt ja esimerkiksi valvonta eroavat merkittävästi RAY:n ja Veikkauksen avustuksissa.

”Paras valtti kilpailussa on vastuullisuus”

Suomalainen rahapelijärjestelmä perustuu Veikkauksen yksinoikeuteen rahapelitoiminnassa. Verkkopelaaminen ei noudata maiden rajoja. Ulkomaisten peliyhtiöiden tarjonta tunkeutuu kotimaisille markkinoille verkossa ilman toimilupaa.

”Rahapelifuusio tarjoaa uusia mahdollisuuksia pelikehitykselle sekä antaa Veikkaukselle mahdollisuuksia uusien pelituotteiden kehittämiseen. On välttämätöntä, että Veikkaus pystyy vastaamaan laittomaan verkkopelitarjontaan. Veikkauksen paras valtti kilpailussa on vastuullisuus. Pelikehityksen ja haittojen ehkäisyn välillä on oltava tarkka tasapaino”, Vertti Kiukas muistuttaa.

Veikkauksen, Raha-automaatti­yhdistyksen RAY ja Fintoton yhdistyminen on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä edunsaajajärjestöjen kanssa. Yhteistyö ja vuoropuhelu tarjoavat hyvät lähtökohdat tammikuussa aloittavalle Veikkaukselle, jonka rahapelituotot käytetään yleishyödylliseen tarkoitukseen.

”Sosiaali- ja terveysjärjestöt perustivat Raha-automaattiyhdistyksen vuonna 1938. Tervehdin ilolla uutta Veikkausta. Uskon että RAY:n arvokas työ jatkuu entistä paremmin uudessa peliyhtiössä”, pääsihteeri Vertti Kiukas sanoo.

Lue lisää uudistuksesta Veikkauksen sivuilta.

Lisätietoja

pääsihteeri Vertti Kiukas, puh. 040 592 4287, vertti.kiukas(at)soste.fi