fi | sv | eng

Matkamuistoja MS SOSTElta 2014

04.05.2016, 09:00

Sirpa Sulku, koulutuspäällikkö 

Toinen MS SOSTE -koulutusristeily siintää vajaan puolen vuoden päässä. Sitä odotellessa palauttelen mieleen kaikkien aikojen ensimmäistä M/S SOSTEa kaksi vuotta sitten: Miten kaikki sujui ja millaisia kokemuksia saimme? Mitä fiiliksiä jäi mieleen? Minkälaisin aatoksin kiikaroimme seuraavalle risteilylle?

Työ alkaa

Meillä toimistolla matka MS SOSTElle alkoi suunnilleen puolitoista vuotta ennen kuin Signmark kiipesi lavalle tapahtuman avajaisissa. Eri suunnista oli virinnyt ajatusta ja toivetta järjestää jäsenyhteisöille ja muille sosiaali- ja terveysalalla toimiville järjestöille ja kumppaneille valtakunnallinen kohtaamispaikka.

Pian tapahtumapaikaksi hahmottui laiva. Sen ajateltiin olevan näppärä paikka, jossa on erilaisia tiloja, osallistujat tiiviisti yhdessä, majoitus ja ruokailut järjestyvät tehokkaasti ja työ ja virkistys on vaivatonta yhdistää. Oltaisiin kaikki kirjaimellisesti samassa veneessä eikä sieltä pääsisi kesken kaiken pois.

Tältä pohjalta lähdimme silloisen koulutustiimin kanssa selvittämään tapahtumaraameja. Oli kevät 2013. Muistan pienen kiireen, sillä seuraavan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion teko painoi päälle ja hallituksen kokous häämötti lähellä. Niinhän siinä sitten kävi, että päätökset tehtiin, koko laiva vuokrattiin meille ja valmistelut alkoivat toden teolla.

Ensimmäinen isompi toimiston sisäinen suunnitteluhetki oli syyskuussa niukin naukin vuotta ennen. Tuona syksynä 2013 meillä oli vielä toteutettavana kaksi SOSTEn perustajajärjestöistä siirtynyttä suurtapahtumaa eli valtakunnalliset Sosiaali- ja terveysturvan päivät ja Päihde- ja mielenterveyspäivät. Uskokaa tai älkää, siitä syksystä en paljon muuta muistakaan.

Ohjelma rakentuu

Sisältöjen ja ohjelman valmistelussa tapahtuman osallistujilla ja meidän jäsenillämme oli tärkeä rooli. Kysyimme eri kanavia pitkin toiveita ja meille sai ehdottaa valmiita ohjelmia. Tuolloin saimme mielestämme hienot noin 40 ehdotusta. Tällä toisella kerralla ehdotuksia tuli lähes 200! Huikeaa.

Kevättalven aikana syntyi runsas ja monipuolinen ohjelmakattaus järjestötoimintaa, sosiaali- ja terveysalaa ja yhteiskuntaa koskevista aiheista. Toteutukset vaihtelivat luentojen, työpajojen, puheenvuorojen ja verkostoitumishetkien välillä. Ja tietenkin mukana oli ripaus viihdettä ja virkistystä, hieman yllätyksiä ja paljon tunnelmaa.

Seikkailua ja jännitystä oli ilmassa, kun kuulimme kesken kesälomaa että laiva vaihtuu. Elokuussa ei auttanut muu kuin ottaa uusi, kokoustiloiltaan hieman pienempi laiva haltuun ja mahduttaa ohjelma sinne. Lopputulos: suunnitelmat saatiin toteutumaan osa paremmin ja osa huonommin, laiva täynnä ohjelmaa, tunnelma tiivis.

Tapahtuman jälkeen

Kun tapahtuma oli ohi, alkoivat jälkityöt, kuten palautteiden keruu ja arviointi, yhteenvetojen tekeminen ja arkistointi. Työtä riitti vielä pitkään.

Kysyin tapahtuman jälkeisenä päivänä kollegoilta, mitä he olivat aistineet paikan päällä. Mieleeni jäivät muun muassa seuraavat terveiset: ”korviini kantautui iloista puheensorinaa”, ”ihmiset tyytyväisen oloisia”, ”kehuja sateli joka nurkasta”, ”innostunutta väkeä”, ”mainiolta näytti”.

Osallistujapalautteissa nousi poikkeuksellisella tavalla esiin tilaisuuden hyvä tunnelma ja elämyksellisyys. Saimme luonnehdintoja: raikas, reipas, dynaaminen, hieno, energinen, nuorekas. Onnistumisen takana olivat kaikki puhujat, kouluttajat ja kumppanit.

Olimme varsin ylpeitä. Tällaisen uuden, suuren tapahtuman järjestäminen oli iso juttu.

Lokakuun puolivälissä 2014 oma olo vaihteli iloisesta tyytyväisyydestä pienoiseen väsymykseen, samalla kuitenkin jopa malttamattomaan innostukseen aloittaa seuraavan risteilyn valmistelu.

Tältä pohjalta ja näiden eväiden siivittämänä työskentelemme yhdessä kumppaneiden kanssa ensi syksyn tapahtuman eteen.

MS SOSTE 2016: Tulevaisuus kiikarissa

Tänään on tasan 22 viikkoa aikaa siihen kun laiva taas irtoaa laiturista ja 22-tuntinen koulutus- ja verkostoitumistapahtuma alkaa. Teemana on tänä vuonna Tulevaisuus kiikarissa.

Saimme kaksi vuotta sitten arvokasta palautetta, mieltä lämmittävää kiitosta ja ihania kehittämisehdotuksia. Seuraavaa MS SOSTEa on kehitetty näiden kokemusten pohjalta.

Uskomme, että tuleva risteily tarjoaa osallistujille edelliskerran tapaan ajankohtaista ja tulevaisuutta ennakoivaa ohjelmaa sekä kiehtovia kohtaamisen paikkoja. Eikä unohdeta mahdollisuuksia työhyvinvoinnin edistämiseen ja virkistäytymiseen.

Lisätietoa tulevasta tapahtumasta löydät osoitteesta www.mssoste.fi. Päivitämme ohjelmatietoja sivuille lähes joka päivä. Tutustu tarkemmin ja ilmoittaudu mukaan!

P.S. Jos haluat vielä kurkata mitä viime kerralla tapahtui, suosittelen silmäilemään vaikkapa tämän videon. SOSTEn YouTube-kanavalta löytyy myös muita koosteita. Tunnuksella #msssoste löydät somekanavista muutamia valokuvia ja ehkä muitakin muistoja. Kannattaa seurata meitä myös Facebookissa!

Lue lisää

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti:
 

SOSTEblogi

Keskustele ja kehitä järjestötyötä sekä hyvinvointia yhdessä!

Teemoissa keskustellaan SOSTElle tärkeistä aiheista. Kirjoittajina oman talon asiantuntijoita ja vierailijoita kentältämme.