fi | sv | eng

Hyvä Joulupukki

22.12.2017, 13:00

Lähestyn sinua nyt arkaluontoisella asialla, ajattelin nimittäin puhua epätyypillisestä joululahjasta.

Olen hetkittäin pohtinut Suomessakin kasvavaa eriarvoisuutta. Nyt taitaa tilanne olla kehno: Niillä köyhimmillä, joilla kuitenkin niitä lapsia on ja joiden lapset ehkä Joulupukkiinkin uskovat kovasti, on edessään taas pettymys.

Lapsi on parhaansa tehnyt, mutta Joulupukin lahjaa ei tule, ja ehkä edes sitä välttämätöntä, ruokaa, ei joulupöytään suoda.

”Joulupukki palkitsee kiltteydestä”, sitkeässä on kansan uskomus. Miten selittää lapselle, että toisissa perheissä lahjoja saadaan, kun itse jää ilman hyvästä käytöksestä ja hyvästä yrityksestä huolimatta? Jo lapsikin huomaa vääryyden tässä.

Mitä ehdotan tilanteen korjaamiseksi?

Luulenpa, että me kaikki hyötyisimme siitä, jos eriarvoisuutta, taloudellista ja muunlaista, voitaisiin kaventaa. Jos nyt emme aivan tasoihin pääse, niin ainakin toimeentulon varmistaminen kaikille olisi hyvä. Jos Joulupukki muistaa, niin köyhän raha päätyy kaikki kiertoon talouteen. Eli jos varmistaisimme, että kaikki Suomen lapset saisivat edes yhden joululahjan, ruokaa ja turvaa jouluksi, se olisi monessa mielessä hienoa.

Me jokainen voimme tehdä osamme, esimerkiksi Hyvä joulumieli –keräyksen avulla.

Mutta ehdotan sinulle, rakas Joulupukki: Yrittäisitkö sinä vaikuttaa hallitukseemme niin, että lasten unelmat oikeudenmukaisesti toteutuisivat? Olet sentään nähnyt maamme historiaa pitkältä ajalta, ja mikä parasta, et ole minkään maailman dosentti.

Jos eivät lapset usko enää joulun taikaan, niin kuka sitten?

Päivi Rouvinen-Wilenius
erityisasiantuntija, SOSTE

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti:
 

SOSTEblogi

Keskustele ja kehitä järjestötyötä sekä hyvinvointia yhdessä!

Teemoissa keskustellaan SOSTElle tärkeistä aiheista. Kirjoittajina oman talon asiantuntijoita ja vierailijoita kentältämme.