fi | sv | eng

Hyvinvointipalveluilla on monipolvisia talousvaikutuksia

14.10.2014, 08:30

Jussi Ahokas, pääekonomisti

Viimeaikoina julkisessa keskustelussa on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan Suomen julkisen talouden ongelmat voitaisiin ratkaista yksinkertaisesti palaamalla hyvinvointipalveluiden laajuudessa vuosikymmen taaksepäin. Tällaista toimenpidettä ovat esittäneet esimerkiksi Kokoomuksen kansanedustaja Esko Kurvinen  sekä EK:n johtaja Kai Mykkänen.

Ehdotusta perustellaan sillä, että esimerkiksi vuonna 2004 Suomen palvelutaso oli jo erittäin korkea eivätkä sen jälkeiset lisäykset palvelutarjontaan ole enää merkittävästi parantaneet yhteiskunnan edellytyksiä luoda hyvinvointia.

Koska palvelutarve ikärakenteen muutoksen vuoksi tulevaisuudessa kasvaa ja talouskasvun oletetaan jatkuvan hitaana pitkään, ei julkisen hyvinvointivastuun laajentamisen tai edes ylläpitämisen nähdä olevan mahdollista.

Kurvisen ja Mykkäsen niin sanottujen rönsyilevien palvelujen – joita ovat Mykkäsen mukaan muun muassa työttömien terveystarkastukset, sosiaalihuollon henkilöstön tehostettu koulutus ja kunnallisen hammashuollon laajentaminen – karsimisesitys saattaa tuntua ensisilmäyksellä suoraviivaiselta ja helpolta tavalta helpottaa julkisen talouden paineita. Kun esitystä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin, havaitaan siihen liittyvän kuitenkin ongelmia. Tärkein ongelma on se, että palvelutason alentaminen vaikuttaisi negatiivisesti talouteen sekä lyhyellä että pitkällä tähtäyksellä.

Lyhyellä tähtäyksellä vaikutukset näkyisivät talouden kokonaiskysynnän heikentymisenä. Aivan kuten kaiken muunkin julkisen palvelutoiminnan, hyvinvointipalveluiden rönsyjen leikkaaminen vähentäisi julkista kulutusta taloudessa. Koska julkinen kulutus on BKT:n komponentti, supistaisi palvelumenojen leikkaaminen suoraan talouden kokonaistuotantoa. Näin ollen leikkaukset pienentäisivät vain vähän julkisten kulutusmenojen osuutta BKT:sta, jonka kasvusta esimerkiksi Mykkänen on kirjoituksessaan huolissaan.

Leikkaukset vaikuttaisivat BKT:hen myös välillisesti. Palvelumenojen leikkaus tarkoittaisi julkisten työpaikkojen ja julkisen sektorin maksamien palkansaajakorvausten vähennystä. Tämä puolestaan johtaisi kotitalouksien tulojen ja sitä kautta yksityisen kulutuksen supistumiseen. Näin yksityisten yritysten tuottamille hyödykkeille olisi vähemmän kysyntää. Leikkaukset vähentäisivät siis kotimaista kulutusta bruttomääräänsä enemmän, kun julkisen kulutuksen positiivinen kerroinvaikutus jäisi syntymättä.

Kun talous kärsii liian vähäisestä kokonaiskysynnästä, kulutuksen leikkaaminen on erityisen haitallista. Taantumassa, jossa Suomen talous on ollut kohta kolme vuotta, leikkaukset voisivat kutistaa BKT:ta merkittävästi. Tämä on seurausta siitä, että kotitalouksien havaitessa tulojen pienenevän, ne lisäävät myös säästämistään ja vähentävät velanottoa. Kun yritysten kohtaama kysyntä supistuu, ne puolestaan luopuvat investoinneista. Näin talouden kokonaistulotaso supistuu entisestään. Koska verotulot riippuvat kansantulon kehityksestä (kuvio 1), on todennäköistä, että leikkaukset eivät sanottavasti parantaisi julkisen talouden tasapainoa, mihin niillä viimekädessä pyritään.

Kuvio 1. BKT:n kasvu ja verotulojen kasvu Suomen taloudessa vuosina 2003-2013 (2003=100).

(Klikkaa kuvasta suuremmaksi)

Hyvinvointipalvelujen karsiminen heikentäisi myös pitkän tähtäimen kasvupotentiaalia. Lähes kaikilla Mykkäsen karsittavaksi ehdottamilla palveluilla lisätään työikäisen väestön hyvinvointia, työkykyä ja osallisuutta. Näistä palveluista luopuminen vaikuttaisi haitallisesti työvoiman tarjontaan ja talouskasvuun, varsinkin korkean työttömyyden oloissa. Mainitut palveluthan ovat juuri niitä, joiden avulla esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien työkykyä pidetään yllä.

Koska julkisen talouden alijäämien kasvu ja laskennallisen kestävyysvajeen suureneminen viime vuosina on johtunut erityisesti talouskasvun hidastumisesta ja verotulojen vähenemisestä, talouteen haitallisesti vaikuttavilla leikkauksilla ei pureuduta varsinaiseen ongelmaan. Tällä hetkellä Suomen ja Euroopan taloudessa tarvitaan nimenomaan sellaisia politiikkatoimia, jotka kannustavat yksityisen talouden jälleen kasvuun ja pitävät huolta pitkän tähtäyksen kasvupotentiaalista.

Näiden toimien joukossa tärkeimpiä ovat julkiset investoinnit hyvinvointipalveluihin, jotka lisäävät talouden tulovirtoja parantaen samalla kansalaisten hyvinvointia ja toimintakykyä. Palveluita tuotettaessa ja palvelurakenteita kehitettäessä on tietysti panostettava siihen, että palvelut tuotetaan tehokkaasti ihmisten tarpeista lähtien ja eheitä palveluketjuja muodostaen.

Talouden ja hyvinvoinnin suhteen syvällisempi tarkastelu osoittaa, että ainoastaan terve, työkykyinen ja osaava työvoima voi luoda kasvua pitkällä tähtäyksellä. Hyvinvointitaloudessa kuitenkin myös hyvinvointipalveluiden positiiviset lyhyen aikavälin talousvaikutukset on ymmärrettävä. Tällä tavalla palvelurakenteita kehitettäessä ei sorruta liian suoraviivaisiin toimenpiteisiin, jotka käytännössä ovat haitallisia talouskasvulle.

Lue lisää

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti:
 

SOSTEblogi

Keskustele ja kehitä järjestötyötä sekä hyvinvointia yhdessä!

Teemoissa keskustellaan SOSTElle tärkeistä aiheista. Kirjoittajina oman talon asiantuntijoita ja vierailijoita kentältämme.