fi | sv | eng

Tarvitaanko hyvinvointitaloudessa taloustieteilijöitä vai sosiaalipoliitikkoja?

25.11.2014, 08:30

Jussi Ahokas, pääekonomisti

Hyvinvointitalous-foorumissa 6.11. julkaistiin SOSTEn toimittama Hyvinvointitalous-kirja. Foorumissa kirjan teemoihin johdatteli ulkoministeri Erkki Tuomioja. Hän nosti puheessaan esiin muun muassa Gunnar Myrdalin ”luodun harmonian” -käsitteen. Tuomioja näki käsitteen edelleen käyttökelpoisena hahmoteltaessa 2010-luvun yhteiskuntapolitiikkaa. Käsitteen kautta Tuomioja halusi muistuttaa, että hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen välineenä on kautta historian ollut hyvinvointivaltio. Tuomioja käsitteli puheessaan myös yhteiskunnallisen mittaamista sekä talouden ja eriarvoisuuden välistä dynamiikkaa.

Foorumissa kirjan sisältöä käsiteltiin myös kahdessa kirjoittajapaneelissa, joissa keskustelu oli vilkasta ja monipuolista. Tuomiojan puheenvuoro ja paneelikeskustelut ovat katsottavissa foorumin verkkosivulla. Kirjaa kommentoivat lisäksi Suomen Mielenterveysseuran toimitusjohtaja Marita Ruohonen sekä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen. Kriittisemmin kirjan sanomaan kommentoijista suhtautui Vartiainen, jonka mielestä taloustieteen näkökulma on jäänyt kirjassa puutteelliseksi.

Vartiaisen mukaan Hyvinvointitalous-kirjassa ei tuoda tarpeeksi esiin sitä tosiasiaa, että taloustieteilijät suhtautuvat yleensä erittäin myötämielisesti hyvinvointivaltioon. Tämän sanottuaan Vartiainen kuitenkin halusi muistuttaa, että esimerkiksi sosiaalipoliitikot eivät suhtaudu tarpeeksi vakavasti hyvinvointivaltion aikaansaamiin taloudellisiin ongelmiin. Esimerkiksi Euroopan ja Suomen korkea työttömyys on Vartiaisen tulkinnan mukaan viime kädessä seurausta liian anteliaasta sosiaali- ja työttömyysturvasta, joka kannustaa työttömiä lykkäämään työn vastaanottamista.

Työttömyys ei siis ole Vartiaisen mukaan työttömien syytä, vaan heikosti kannustavan sosiaaliturvajärjestelmän, jota poliitikot eivät ole sosiaalipolitiikan tutkijoiden neuvomina osanneet muuttaa paremmaksi. Siksi taloustieteilijöiden on astuttava areenalle. Vartiainen penäsikin sosiaalipolitiikoilta selkeästi määriteltyjä keinoja, joilla NAIRU:a eli tasapainotyöttömyyden tasoa – johon talous pitkällä aikavälillä aina hakeutuu – voitaisiin painaa alemmaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että taloudessa työn tarjontaa lisätään, jolloin reaalipalkat alenevat. Näin yritykset palkkaavat enemmän ihmisiä säilyttäen siitä huolimatta riittävän voittomarginaalin.

Vartiaisen kritiikissä on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen liittyy siihen, mikä todellisuudessa on ollut syynä Euroopan korkeisiin työttömyysasteisiin 1970-luvun jälkeen. Omassa tarinassaan Vartiainen sivuuttaa kokonaan sen mahdollisuuden, että aktuaalinen eli toteutunut ja havaitsemamme työttömyys olisi saattanut olla Euroopassa tasapainotyöttömyyden yläpuolella jo usean vuosikymmenen ajan riittämättömästä kokonaiskysynnästä johtuen (ks. esim. Davidson 1998).

Tätä näkemystä puoltaa esimerkiksi se, että työttömyysasteiden nousu Euroopassa ja Suomessa on tapahtunut samaan aikaan, kun talouden investointiaste on pudonnut. Koska kapitalistisessa rahataloudessa investoinnit ovat kokonaiskysynnän kasvun moottori, on hyvin mahdollista, että olemme pudonneet potentiaaliselta tuotannon tasolta pysyvästi. Tuotantoresurssien vajaakäyttö – toisin sanoen se, että emme ole onnistuneet tuottamaan kykyjemme mukaista määrää myytäviä hyödykkeitä ja palveluita markkinoille – on näkynyt siten myös työttömyyden lisääntymisenä. Jos näin on, Vartiaisen selitysmalli on puutteellinen.
Myös väite siitä, että sosiaalipolitiikan tutkijat eivät olisi tarjonneet päättäjille politiikkavälineitä työn tarjonnan lisäämiseen ja tasapainotyöttömyyden alentamiseen, on vähintäänkin provosoiva. Onhan suomalainen sosiaalipolitiikka historiallisesti perustunut ajatukselle passiiviväestön aktivoinnista eikä tätä tavoitetta ole vähiten motivoinut työmarkkinoiden tarpeet.

Hyvinvointipalveluilla pyritään tänäkin päivänä tukemaan ihmisten toimintakykyä ja aktiivisuutta, joka on luonnollisesti edellytys työmarkkinoille osallistumiseen. Esimerkiksi päivähoito, terveyspalvelut, sosiaalityö ja työllisyyspalvelut muodostavat kokonaisuuden, jonka arvoa työn tarjonnan näkökulmasta on mahdotonta kiistää. Se, että hyvinvointipolitiikan tutkijat tuovat julkiseen keskusteluun jatkuvasti esityksiä näiden järjestelmien parantamista, kumoaa Vartiaisen näkemyksen siitä, ettei sosiaali- ja terveyspolitiikan tutkijoilla ole ollut mitään annettavaa kovaan talouspoliittiseen keskusteluun.

Vartiainen on oikeassa siinä, ettei eri tieteenalojen edustajien tulisi rakentaa välilleen muuria ja esittää hyvinvointivaltion ja talouden suhteesta väitteitä, jotka eivät aivan pidä paikkaansa. Tarvitaan avointa keskustelua esimerkiksi siitä, millainen sosiaaliturvajärjestelmä on kannustava, miten hyvinvointipalvelut vaikuttavat talouden suorituskykyyn ja mitkä todella ovat taloudellisten ongelmiemme syyt. Nämä kaikki keskustelut kuuluvat hyvinvointitalouden sateenvarjon alle. Tämäkin osaltaan vahvistaa SOSTEn näkemystä, että hyvinvointitalous -käsitteelle on suomalaisessa yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa tilausta.

Lue lisää

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti:
 

Työtä työtä työtä...

Nimi:

Vartiaista kuunnellessa ymmärsi taas sen kuinka paljon työtä on vielä tehtävänä jotta valtavirta hylkäisi noitarumpunsa :(

25.11.2014, 22:53

SOSTEblogi

Keskustele ja kehitä järjestötyötä sekä hyvinvointia yhdessä!

Teemoissa keskustellaan SOSTElle tärkeistä aiheista. Kirjoittajina oman talon asiantuntijoita ja vierailijoita kentältämme.