fi | sv | eng

Enemmän Eurooppaa

08.05.2017, 11:50

Vanhan fraasin mukaan Euroopan Unioni on aina kehittynyt kriisien kautta. Nyt sillä pitäisikin siis olla erinomaiset kehittymisen edellytykset. Kehitys vaatii kuitenkin aina johdon, jolla on näkemys ja taito viedä tahtonsa läpi. Komissio on kertonut oman tahtotilansa Unionin kehittämisestä tai ennemminkin tarjonnut jäsenmaiden pureskeltavaksi erilaisia vaihtoehtoisia polkuja eteenpäin.

Kun Suomi liittyi jäseneksi vuonna 1995, pidettiin tärkeänä, ettei Unioni vahingossakaan pääse sorkkimaan sosiaalipolitiikkaamme. Virallinen Suomi elää edellään tätä samaa totuutta, eikä meiltä edes vastattu komission sosiaalista pilaria koskeneeseen kuulemiseen viime vuonna. Maan hallituksessa ovat edustettuina eurooppapolitiikan ääripäät, joten on ymmärrettävää, että pienimmällä yhteisellä nimittäjällä muodostetut kannat eivät kovin progressiivisia voi olla.

Käytännössä Unioni vaikuttaa ainakin yhteisvaluutassa mukana olevien sosiaalipolitiikkaan merkittävästi. Alijäämät ja velkatasot on säädelty, niitä seurataan ja rajojen ylittämisestä voi joutua erilaisiin menettelyihin. Ne ovat vähintään diplomaattisesti ikäviä, vaikkeivät johtaisikaan sakkoihin, jotka ovat polun viimeisen mutkan takana. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että muut yhteiskuntapolitiikan sektorit ovat alisteisiä näille rajoille. Tämä on herättänyt ärtymystä monissa maissa ja osin varmaan tästä syystä EMUun onkin luotu niin sanottu sosiaalinen pilari. Paitsi tiukkaa taloutta tarkastellaan myös sitä, mitä varten talous on: ihmisten hyvinvoinnin kehitystä, indikaattoreina mm. työttömyys ja köyhyys.

Niin kauan kuin talouspuoli on tiukkaa ja sitovaa, sosiaalipuoli lähinnä, kiva kun muistaisitte -tasoista, epätasapaino on selkeä. Hyvinvointitalouden myönteinen kehä ei pääse toimimaan. Onkin välttämätöntä vahvistaa Unionin toimivaltaa myös sosiaalipolitiikassa, talouskurille täytyy luoda vastapaino, jos halutaan aidosti vahvistaa tunnetta siitä, että Unioni ja jäsenmaat haluavat pitää yhteiskunnat eheinä ja kaikki mukana.

Huomenna, toukokuun yhdeksäntenä vietään kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa Eurooppa-päivää. Seuraa päivän kulkua vaikka Twitterissä häsällä #Eurooppapäivä. Tämä bloggaus avaa SOSTEn Inhimillisempi Eurooppa -blogisarjan, joka käsittelee Euroopan tulevaisuuteen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen liittyviä asioita. Antoisia lukuhetkiä!

Vertti Kiukas
SOSTE, pääsihteeri

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti:
 

SOSTEblogi

Keskustele ja kehitä järjestötyötä sekä hyvinvointia yhdessä!

Teemoissa keskustellaan SOSTElle tärkeistä aiheista. Kirjoittajina oman talon asiantuntijoita ja vierailijoita kentältämme.