fi | sv | eng

Eriarvoisuuden vähentäminen jäi ilmaan

19.06.2014, 20:05

Vertti Kiukas, pääsihteeri

Stubbin ensimmäisen hallituksen hallitusohjelma on valmis. Uusi hallitus julistaa itselleen samat kolme kärkitavoitetta kuin edeltäjänsä: julkisen talouden tasapaino, kasvu, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen. Näistä kahdella ensimainitulla on myös koko lailla lihaa luiden ympärillä. Hallituspuolueiden värikirjoa seuraten verotusta kevennetään, asunto- ja infrastruktuurihankkeilla elvytetään. Yritysten verotusta kevennetään jälleen, pienituloisten verotus ei kiristy ennakoidusti.

Toivottavasti nämä aukot valtion verotuloissa kertyvät kasvun kiihtymisenä takaisin, tätä tukee tuloveron kevennysten painottuminen pienituloisiin. Suomalainen hyvinvointivaltio voi säilyä vain, jos talous saadaan taas kasvuun ja sitä myöden julkinen talous vakaammalle pohjalle.

Hallitusohjelmassa ensimmäisenä mainittu kärkitavoite köyhyyden, syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vähentäminen jää ohjelmassa vähemmälle huomiolle. Erittäin hyvää on, että työllisyysasteen nostotalkoissa on selkeä linjaus myös osatyökykyisten työllistymisen helpottamisesta. Konkretiaa monien muiden kohtien tapaan kirjauksessa ei kuitenkaan ole. Muussa työelämän kehittämisessä on selkeä linjaus kolmikantaisen valmistelun puolesta – toivottavasti tämä valmistelu tehdään tiiviissä yhteistyössä myös niiden kanssa, jotka tuntevat osatyökykyisten arjen ja sen ongelmat parhaiten.

Kehysriihessä linjattua lapsilisäleikkausta on vaadittu peruutettavaksi monelta taholta, myös hallituspuolueista. Kehysriihessä päätettiin isosta joukosta säästöjä ja veronkorotuksia, joista monet iskevät kipeästi nimenomaan lapsiperheisiin, lapsilisäleikkaus helposti ymmärrettävänä nousi kuitenkin ylitse muiden. Poliittisen järjestelmän uskottavuuden kannalta huolestuttavaa oli, että päätösten vaikutuksen päätettiin selvittää vasta jälkikäteen – jatkossa näin vannotaankin tehtävän jo valmistelussa.

Kun ennen neuvotteluja julistettiin, että talvella päätettyyn ei kosketa, piti siis löytää muita keinoja kompensaatioksi. Uuden hallituksen ohjelma sisältääkin kirjauksen jonkinlaisen lapsivähennyksen ottamisesta käyttöön. Sen muoto on auki, mutta se on sovittu kohdennettavaksi pienituloisiin ja kooltaan 70 miljoonaa, siis noin 70 % lapsilisäleikkauksesta. On tärkeää, että erityisesti pienituloisten lapsiperheiden asemaa helpotetaan. Järjestelmän selkeyttä, ohjattavuutta ja ymmärrettävyyttä ei kuitenkaan lisää se, että samaa asiaa tuetaan toisaalta tulonsiirroin ja toisaalta verovähennyksin.

Hallitusohjelma linjaa myös, että yhdistysten rahankeruusäädökset uudistetaan. Edeltävän uudistuksen osalta järjestöjä ei edes eduskunnassa kuultu, kun lakia käsiteltiin. Nyt jos tehdään isompi uudistus, on täysin välttämätöntä, että järjestökenttä on valmistelussa mukana – muutoin tulee helposti arkielämälle vierasta sutta. Samassa yhteydessä olisi tarkoituksenmukaista selvittää järjestökentän sääntelyä laajemminkin.

Lue lisää

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti:
 

SOSTEblogi

Keskustele ja kehitä järjestötyötä sekä hyvinvointia yhdessä!

Teemoissa keskustellaan SOSTElle tärkeistä aiheista. Kirjoittajina oman talon asiantuntijoita ja vierailijoita kentältämme.