fi | sv | eng

Joko hihat saisi kääriä?

07.03.2016, 08:49

Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija (aluetyö, Pohjois-Suomi) 

Koko kolmevuotisen työhistoriani ajan SOSTEssa olemme valmistautuneet sote-uudistukseen. Malleja sosiaali- ja terveyden huollon palveluiden järjestämiseksi on kolmen vuoden aikanakin ehtinyt olla useita. Yksi asia on ollut selvä läpi linjan – järjestöillä tulee olemaan uudistuksessa merkittävä rooli.

Asiakaslähtöisyyden varmistaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa on reformin punainen lanka. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kautta on mahdollista saada merkittävää tietoa ja kokemusta palveluiden suunnitteluun ja arviointiin.

Hissipuheita ja pointteja

Me sostelaiset ja muut asian kanssa työskentelevät olemme toistaneet matkan varrella pointteja ja hissipuheita siitä, miksi uudistuksessa tarvitaan järjestöjä. Olemme painottaneet palveluiden käyttäjien äänen lisäksi sitä, että sote-järjestöt ovat myös merkittäviä palveluntuottajia.

Tavoitteemme on saada sosiaali- ja terveysjärjestöjen edustajia mukaan kunkin alueen sote-uudistusta valmisteleviin ja toteuttaviin asiantuntijaryhmiin. Tähän mennessä olemme onnistuneet hyvin. Kokemukseni mukaan järjestöjen osallistamisen tärkeys on ymmärretty kiitettävästi.

"Tulevat vuoden ovat työntäyteisiä koko sosiaali- ja terveysjärjestökentälle..."

Edustukset eri maakunnallisiin työryhmiin ovat silti vaatineet suunniteltua vaikuttamistyötä. Onneksi liittolaisia on löytynyt sekä oikealta että vasemmalta, vastustajia vähemmän. Vaikuttamistyö on vaatinut oven koputuksia, muistutuksia, hissipuheita ja muutamia lounaita. Mutta palkinto – järjestöjen saaminen mukaan jopa maakuntatasoisiin poliittisiin ohjausryhmiin – on odottanut.

Työtä vielä riittää joillakin alueilla, mutta pääsääntöisesti voimme olla enemmän kuin tyytyväisiä järjestöjen rooliin eri maakunnissa. Maakuntia, joissa järjestöt on otettu mukaan suunnittelutyöhön, ovat mm. Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi. Joissakin maakunnissa järjestöjoukkoja on johtanut SOSTE: Pohjois-Karjalassa ja Lapissa maakunnalliset sosiaali- ja terveysturvayhdistykset ja järjestöneuvottelukunta.

Kuinka saamme kaikki mukaan

Suurin työ uusien sosiaali- ja terveyspalveluiden saamiseksi on vasta edessä. Ensin katsotaan mitä huhtikuuksi luvattu järjestämislaki tuo tullessaan. Sen jälkeen päästään toivon mukaan käärimään hihat, mitä on jo tovi odotettukin.

Sote-uudistus ei ole yksinomaan SOSTEn urakka, vaan talkoisiin tarvitaan kaikkia sosiaali- ja terveysjärjestöjä. SOSTE on ollut yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa raivaamassa tietä sille, että ovet ovat avautuneet. Suurin urakka alkaa, kun sote-alueita aletaan tosissaan työstää. Tulevat vuoden ovat työntäyteisiä koko sosiaali- ja terveysjärjestökentälle, jotta saamme uudistuksesta omannäköisemme – palveluiden käyttäjien toiveiden ja kokemusten mukaisen.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi toivon teiltä, hyvät järjestöjohtajat, että annatte mahdollisuuden työntekijöidenne ja järjestöjenne jäsenistön asiantuntemuksen hyödyntämiseen yhteisessä sote-työssä. SOSTEn tehtävä on ollut avata ovet sote-työhön vaikuttamiseen ja koordinoida yhteistyötä. Ovien sisäpuolella on maailma, missä palvelun käyttäjän äänen tulee kuulua. Tämän äänen välittämiseen paras osaaminen löytyy jäsenjärjestöistämme.

Blogikirjoitus on neljäs SOSTEn sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta käsittelevässä blogisarjassa. Kirjoitusarjassa asiantuntijat tarkastelevat uudistusta eri näkökulmista.

Aiemmin sarjassa ilmestynyt

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti:
 

Kiireellinen laina tarjous.

Nimi: Mr Dékány

Tarvitsetko lainaa? Jos kyllä, email: (dakany.endre@gmail.com) lisätietoja.

Kiireellinen laina tarjous.

26.05.2017, 02:53

Loan

Nimi: Paul

Tämä on kristitty järjestö, joka on muodostettu auttamaan apua tarvitsevia ihmisiä,
Kuten taloudellista apua. Joten jos olet menossa läpi taloudellisia vaikeuksia,
Ota yhteyttä tänään ... Tarjoamme lainoja kaupallisille ja yksityisille Organisaatiot, 3 prosentin korolla ja 1 000 euro Enintään 100.000.000,00 euro. Tarjoamme myös henkilökohtaisia lainoja, velkaa Konsolidointilainat, riskipääoma, yritysluotot, opintolainat, koti Lainat tai lainat mistä tahansa syystä Ota yhteyttä nyt osoitteessa: paulsinghloanfirm@outlook.com

Kuuluttaja
Paul Singh

15.06.2017, 09:23

Etsitkö erittäin aidon lainaa edulliseen korko 2.5%, alle suotuisa lainaehtoihin?

Nimi: Victor Daniels

Tarvitsetko kiireellistä lainaa aloittaaksesi liiketoiminnan tai oletko luova ja rehellinen henkilö ja tarvitset lainaa luovaa työtä varten? Tarvitsetko lainaa ostaa autoa tai taloa? Jos kyllä, ei enää huoli, voimme auttaa! Tarjoamme rahoitusta hyvin alhaisella korolla 2,5%. Kaikki kiinnostuneet hakijat ottavat meihin yhteyttä sähköpostitse; Vdaniels0007@gmail.com lisätietoja kiireellisistä lainoista. Voit hakea vähintään € 2000 - € 50.000.000 Sähköposti: vdaniels0007@gmail.com

17.06.2017, 20:23

WE OFFER LEASE BG,SBLC AND MTN

Nimi: Mark Andrew

Finding a genuine provider of financial instrument is very challenging but we are certified Financial Instrument providers in United Kingdom. Presently, we only focus on BG/SBLC for Lease and Sale transactions. However, our Lease BG/SBLC is 6+2% and Sale at 40+2%.

Should you find this interesting and acceptable? Kindly, contact us and we shall review and respond with draft Contract/MOU within 48hrs maximum.

Please request for full procedure details if interested.

For further inquiry contact:
Mark Andrew
Skype:andrewmark1996
Email:andrewmarkhill360@gmail.com

18.06.2017, 04:56

Hanki luotettava ja luotettava laina tarjous

Nimi: mr scott

Jos taloudellinen tilanne ei ole kestävä, niin miksi emme ota yhteyttä. Tarjoamme varoja mihin tahansa tarkoitukseen. Yhtiömme ei vaadi sinua vahvistamaan tuloja ja työllisyyttä. Olemme valmiit pohtimaan lainanottajia, joilla on epäedullinen luottotieto. Annamme lainan omilta varoilta, 3% kuukaudessa.

Palvelut sisältävät:
Henkilökohtaiset lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Yritysten lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Kodinparannus
Laina Inventor
Autolainat

Ole hyvä ja palaa meille, jos olet kiinnostunut: accessloanfirm2030@gmail.com

Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, nopea ja dynaaminen.
Ystävällisin terveisin, herra Larry Scott
Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen accessloanfirm2030@gmail.com

21.06.2017, 19:12

Hanki luotettava ja luotettava laina tarjous

Nimi: mr scott

Jos taloudellinen tilanne ei ole kestävä, niin miksi emme ota yhteyttä. Tarjoamme varoja mihin tahansa tarkoitukseen. Yhtiömme ei vaadi sinua vahvistamaan tuloja ja työllisyyttä. Olemme valmiit pohtimaan lainanottajia, joilla on epäedullinen luottotieto. Annamme lainan omilta varoilta, 3% kuukaudessa.

Palvelut sisältävät:
Henkilökohtaiset lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Yritysten lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Kodinparannus
Laina Inventor
Autolainat

Ole hyvä ja palaa meille, jos olet kiinnostunut: accessloanfirm2030@gmail.com

21.06.2017, 19:14

Hanki luotettava ja luotettava laina tarjous

Nimi: mr scott

Tarvitsetko lainaa? Jos kyllä, email: (accessloanfirm2030@gmail.com) lisätietoja.

Kiireellinen laina tarjous.

21.06.2017, 19:14

TESTIMONY ON HOW I GOT MY LOAN

Nimi: Luz

Tervehdys kaikille teille Olen USA: n rouva Luz, kun tarvitsin lainaa 3 vuotta sitten Minulla oli vääryyttä 14,500.00 Ghanan lainanantajilta Mutta kun sovellin tämän Jumalan pelottavan miehen nimeltä James Ben lainat Jotka auttaisivat minua lainan määrän ollessa 150.000,00 euroa. Minulla oli tarvetta ilman jälkiä huijaustoiminnasta. Suosittelen sinua ottamaan yhteyttä tähän sähköpostiviestiin: jamesben614@gmail.com saadaksesi lisätietoja ...

28.06.2017, 03:48

lucybrown7070@gmail.com

Nimi: lucy brown

Tarvitsetko lainaa, haluat maksaa laskuja, laajentaa yritystäsi? Katso etkä tarjoa kaikenlaisia lainoja sekä pitkä- että lyhytaikaista lainaa, vain 2% interest.If kyllä tarvitset lainaa Please email: lucybrown7070@gmail.com nyt hakea turvattua lainaa hakijan lomakkeen alla,

Nimi:
Ikä:
Maa:
Osavaltio:
Lainan määrä :
Lainan kesto:
Puhelinnumero :

Kiitos ja Jumala siunatkoon sinua.

06.07.2017, 12:45

lainatarjous

Nimi: Mr Charri Nobert

Hei Charri Loan Firm Company. Yrityksemme antaa lainoja alhaisella 2 prosentin verolla. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksamaan velkoja, laskuja ja laajentamaan yritystäsi tai tarvitset lainaa liiketoiminnan parantamiseksi? Pankit ja muut rahoituslaitokset ovat hylänneet sinut? Tämä palvelu tarjoaa sekä yksilöitä, yrityksiä, liikemiehiä ja naisia. Mutta me takaamme lainan ja olemme auttaneet monia ihmisiä eri puolilla maailmaa ja tarjoamme suoria lainoja ikiajoina niin, että rekisteröitymisen meille, emmekä kiirehdi asiakkaitamme maksamaan lainoja vaan taloudellisia mahdollisuuksia oveltaessasi, ota meihin yhteyttä Tänään sähköpostilla osoitteessa :( charriloanfirm@gmail.com)

06.07.2017, 12:50

LOAN

Nimi: Mr Charri Nobert

Hei Charri Loan Firm Company. Yrityksemme antaa lainoja alhaisella 2 prosentin verolla. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksamaan velkoja, laskuja ja laajentamaan yritystäsi tai tarvitset lainaa liiketoiminnan parantamiseksi? Pankit ja muut rahoituslaitokset ovat hylänneet sinut? Tämä palvelu tarjoaa sekä yksilöitä, yrityksiä, liikemiehiä ja naisia. Mutta me takaamme lainan ja olemme auttaneet monia ihmisiä eri puolilla maailmaa ja tarjoamme suoria lainoja ikiajoina niin, että rekisteröitymisen meille, emmekä kiirehdi asiakkaitamme maksamaan lainoja vaan taloudellisia mahdollisuuksia oveltaessasi, ota meihin yhteyttä Tänään sähköpostilla osoitteessa :( charriloanfirm@gmail.com)

06.07.2017, 12:59

Lainata

Nimi: Elena

Hyvä lainahakijat

Onko sinulla mitään taloudellisia vaikeuksia? Haluatko aloittaa oman yrityksenne? Tämä laina yritys perustettiin ihmisoikeusjärjestöihin ympäri maailmaa, jonka ainoana tarkoituksena oli auttaa köyhiä ja ihmisiä, joilla on taloudellisia vaikeuksia elämästä. Jos haluat hakea lainaa, palaa meille alla olevaan sähköpostiosoitteeseen: elenanino0007@gmail.com

Nimi:
Vaadittava laina:
Lainan kesto:
Matkapuhelinnumero:

Kiitos ja Jumala siunatkoon
LUOTTAMUS
Elena

10.07.2017, 08:30

Hanki nopea ja laillista lainaa täällä

Nimi: Linda Moorn

Etsitkö yritystalousta, henkilökohtaista rahoitusta, kiinnelainoja, autoluottoja, opiskelijamäärärahoja, velan vakauttamista rahoja, vakuudettomia rahaa, riskipääomaa jne. ... Olet oikeassa paikassa, ota yhteyttä nyt lisätietoja.

Nimesi:
Maasi :
Osoitteesi :
Puhelinnumero
Kuukausitulot :
Lainan kesto:
Lainan määrä :

Sähköposti: lindaloanfirn1111@gmail.com

MD Linda Moorn

10.07.2017, 21:50

Financial Instrument For Lease and Purchase

Nimi: Ardan Clooney


We offer fresh cut bank instrument for lease, such as BG, SBLC,Lease and Purchase Instruments can be obtained at minimal expense to the borrower compared to other banking options. This offer is opened to both individuals and corporate bodies.

DESCRIPTION OF INSTRUMENTS

1. Instrument: Funds backed Bank Guarantee(BG) ICC-600
2. Currency : USD/EURO
3. Age of Issue: Fresh Cut
4. Term: One year and One day
5. Contract Amount: United State Dollars/Euros (Buyers Face Value)
6. Price : Buy:32%+1, Lease: 4%+2
7. Subsequent tranches: To be mutually agreed between both parties
8. Issuing Bank: Top RATED world banks like HSBC, Barclays, ING Dutch Bank, Llyods e.t.c
9. Delivery Term: Pre advise MT199 or MT799 first. Followed By SWIFT MT760
10. Payment Term: MT799 & Settlement via MT103
11. Hard Copy: By Bank Bonded Courier


Interested Agents,Brokers, Investors and Individual proposing international project funding should contact us for directives.We will be glad to share our working procedures with you upon request

Name:Ardan Clooney
Email:brandfinance33@gmail.com

18.07.2017, 15:05

Best Deal for Buy and Lease BG/SBLC

Nimi: Richardson McAnthony


We are a Finance Industry Company professionals with over 15 Years Experience and a focus on providing Bank Guarantee and Standby Letter of Credit from some of the World Top 25 Prime Banks primarily from Barclays, Deutsche Bank, HSBC,Credit Suisse e.t.c.

FEATURES:
Amounts from $1 million to 5 Billion+
Euro’s or US Dollars
Great Attorney Trust Account Protection
Delivered via MT760, MT799 and MT103 Swift with Full Bank Responsibility
Brokers Always Protected

Purchase Instrument of BG/SBLC : 32%+2% Min Face Value cut = EUR/USD 1M-5B
Lease Instrument of BG/SBLC : 4%+2% Min Face Value cut = EUR/USD 1M-5B

Interested Agents/Brokers, Investors and Individual proposing international project funding should contact us for directives.We will be glad to share our working procedures with you upon request.


We Facilitate Bank instruments SBLC for Lease and Purchase. Whether you are a new startup, medium or large establishment that needs a financial solution to fund/get your project off the ground or business looking for extra capital to expand your operation,our company renders credible and trusted bank guarantee provider who are willing to fund and give financing solutions that suits your specific business needs.

We help you secure and issue sblc and bank guarantee for your trade, projects and investment from top AA rated world Banks like HSBC, Barclays, Dutch Ing Bank, Llyods e.t.c because that’s the best and safest strategy for our clients.e.t.c

DESCRIPTION OF INSTRUMENTS

1. Instrument: Funds backed Bank Guarantee(BG) ICC-600
2. Currency : USD/EURO
3. Age of Issue: Fresh Cut
4. Term: One year and One day
5. Contract Amount: United State Dollars/Euros (Buyers Face Value)
6. Price : Buy:32%+1, Lease: 4%+2
7. Subsequent tranches: To be mutually agreed between both parties
8. Issuing Bank: Top RATED world banks like HSBC, Barclays, ING Dutch Bank, Llyods e.t.c
9. Delivery Term: Pre advise MT199 or MT799 first. Followed By SWIFT MT760
10. Payment Term: MT799 & Settlement via MT103
11. Hard Copy: By Bank Bonded Courier


Interested Agents,Brokers, Investors and Individual proposing international project funding should contact us for directives.We will be glad to share our working procedures with you upon request.



Name:Richardson McAnthony
Contact Mail : intertekfinance@gmail.com

18.07.2017, 15:05

Apply for a quick and convenient loan

Nimi:

Contact us today for your fast and quick loan delivery.


WE OFFER THE BELOW LOAN SERVICES :.

*Investors Loans..........
*Debt Consolidation...........
*Mortgage Loans.......
*Business Loans........
*Personal Loans...............
*International Loans...
*Traveling Loans.........
*Visa Loans.........

We offer loans to people in need of financial assistant with a low interest rate of 3%. In order to get a loan with this company, you can tell the exact amount of loan you need and the time in which you can pay back the loan. so if interested kindly contacy us with the below details.

Email : graham_shirleycredithome@outlook.com

18.07.2017, 19:51

Mrs. sanders Michelle

Nimi: Mrs. sanders Michelle

Do you need an urgent financial credit ***? * Very fast and direct transfer to your bank account * Repayment starts six months after you get the money in your bank account * Low interest rate of 1% * Long-term repayment (1-30 years) Height * Flexible ***then monthly payment *. How long will it be financed? After submitting the application *** You can expect a preliminary answer less than 24 hours funding in 72-96 hours after receiving the information they need yours.
Email : bdsfn.com@gmail.com
Name :
Country :
Phone number :
Amount Needed as Loan :
Purpose of Loan :
Have you applied for loan online before (yes or no)
Email : bdsfn.com@gmail.com
Emaill: anatiliatextileltd@gmail.com
Mrs. sanders Michelle



Do you need an urgent financial credit ***? * Very fast and direct transfer to your bank account * Repayment starts eight months after you get the money bank account * Low interest rate of 1% * Long-term repayment (1-30 years) Height * Flexible ***then monthly payment *. How long will it be financed? After submitting the application *** You can expect a preliminary answer less than 24 hours funding in 72-96 hours after receiving the information they need yours.
Email : bdsfn.com@gmail.com
Name :
Country :
Phone number :
Amount Needed as Loan :
Purpose of Loan :
Have you applied for loan online before (yes or no)
Email : bdsfn.com@gmail.com
Emaill: anatiliatextileltd@gmail.com
Mrs. sanders Michelle

24.07.2017, 14:03

Tarvitsetko lainaa? Jos kyllä,email:(dakany.endre@gmail.com) lisätietoja.

Nimi: Mr. Dékány Endre

Luottotarjous.

Etsitkö kiireellistä lainaa? Jos näin on, sovelletaan nyt 3 prosentin korkoa. Ota yhteyttä tänään sähköpostilla: (dakany.endre@gmail.com)

Paljon kiitoksia.

16.12.2017, 02:20

Luottotarjous. Etsitkö kiireellistä lainaa? Jos näin on, sovelletaan nyt 3 prosentin korkoa. Ota yhteyttä tänään sähköpostilla: (dakany.endre@gmail.com) Paljon kiitoksia.

Nimi: Mr. Dékány Endre

Luottotarjous.

Etsitkö kiireellistä lainaa? Jos näin on, sovelletaan nyt 3 prosentin korkoa. Ota yhteyttä tänään sähköpostilla: (dakany.endre@gmail.com)

Paljon kiitoksia.

16.12.2017, 02:21

SOSTEblogi

Keskustele ja kehitä järjestötyötä sekä hyvinvointia yhdessä!

Teemoissa keskustellaan SOSTElle tärkeistä aiheista. Kirjoittajina oman talon asiantuntijoita ja vierailijoita kentältämme.