fi | sv | eng

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen investointina

11.12.2015, 11:06

Merja Mäkisalo-Ropponen, Kansanedustaja (sd), 
Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnn edistämisen työryhmän pj.

Torstaina 2.12 järjestettiin eduskunnan Pikku-Parlamentissa eduskunnan terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen työryhmän sekä SOSTEn yhteistyönä miniseminaari, jonka aiheena oli terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen hyvinvointitaloudessa. Seminaarissa kuultiin kaksi erittäin mielenkiintoista alustusta.

Ensin SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas määritteli hyvinvointitalouden ja hyvinvointi-investointien käsitteitä ja sen jälkeen hankeylilääkäri Risto Kuronen kertoi hyviä käytännön esimerkkejä siitä, miten POTKU-hankkeessa (Potilas kuljettajan paikalle -hanke) kansalaiset saatiin huolehtimaan itsestään. Lisäksi hän kertoi valaisevia tuloksia omahoidon vaikuttavuudesta.

Jussi Ahokas korosti, että hyvinvointi koostuu voimavaroista ja osallisuudesta. Voimavaroihin kuuluvat muun muassa fyysinen terveys, luottamus ja kriittinen tietoisuus. Osallisuus tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa ja kehittää elinympäristöään ja yhteisöään sen täysivaltaisena jäsenenä.

Investointi on liiketalouden näkökulmasta omaisuuden tai reaalisen hyödykkeen hankinta siinä uskossa, että ne tuottavat tulevaisuudessa tuloja tai kasvattavat arvoaan. Hyvinvointi-investointi on investointi, joka tehdään hyvinvointilähtökohdista. Tavoitteena on hyvinvoinnin lisääminen ja hyvän elämän edellytysten vahvistaminen. Resursseja tulee käyttää tänään niin, että tulevaisuudessa voidaan saavuttaa suurempi hyvinvointi. Vaikka keskeinen tavoite on siis hyvinvoinnin lisääminen, niin meillä on selkeää näyttöä siitä, että panostukset terveys - ja hyvinvointi-investointeihin voivat tuottaa myös taloudellisia säästöjä tulevaisuudessa.

"...toimintatapojen muutokset ja resurssien uudelleen ohjaaminen saattavat riittää hyvinvointihyötyjen aikaan saamiseksi."

Hyvinvointi-investoinnit eivät välttämättä edellytä rahallisia panostuksia. Esimerkiksi toimintatapojen muutokset ja resurssien uudelleen ohjaaminen saattavat riittää hyvinvointihyötyjen aikaan saamiseksi. Risto Kuronen kertoi Potku-hankkeessa toteutetuista ammattihenkilöiden toimintatapojen kehittämisprosesseista asiakkaan elämäntapamuutoksen tukemisessa. Toimintatapojen muutos edellyttää ammattilaisten asenteiden muutosta. Ammattilaisten tulee pois oppia valmiiden ohjeiden ja neuvojen antamisesta ja keskittyä vahvistamaan ihmisen uskoa omaan pystyvyyteensä. Keskeistä on muuttaa kysymys "What's the matter?" Kysymykseksi "What matters to you?" Työntekijä ei saa olla ylhäältä alas päin katsova, neuvoja jakava asiantuntija vaan kuunteleva yhteistyökumppani, joka tukee ihmistä omien valintojen tekemisessä.

Toisenlainen käytännön esimerkki siitä, miten oikein toimimalla saadaan valtavia yhteiskunnallisia säästöjä aikaan on kotitapaturmien ehkäisy. Kaiken ikäisille tapahtuu kotitapaturmia, joita on mahdollista ennaltaehkäistä. Erityisen vahingollisia tapaturmat ovat iäkkäille.

Suomen yli miljoonasta tapaturmasta kaksi kolmesta sattuu kotona tai vapaa aikana. Tapaturmista menehtyy lähes 3000 suomalaista vuodessa. Pelkästään liukastumisista ja kaatumisista aiheutuu yli 600 miljoonan euron kustannukset vuosittain. Yhteiskunnallisiksi menetyksiksi kaikista tapaturmista on arvioitu useita miljardeja euroja joka vuosi.

Kotitapaturmien ehkäisykampanja on tarjonnut apua ja tietoa jo 20 vuoden ajan. Kampanjan taustalla on viranomaisia ja järjestöjä, jotka haluavat vaikuttaa siihen, että suomalaisille sattuisi yhä vähemmän tapaturmia. Kampanja järjestää seminaareja, koulutustilaisuuksia sekä tuottaa opetus- ja tiedotusmateriaaleja. Esimerkiksi www.kotitapaturma.fi -sivuilta löytyy erittäin hyviä eri-ikäisille tarkoitettuja tarkistuslistoja kotitapaturmien ennaltaehkäisyyn. Iäkkäille ja heidän läheisilleen sekä ammattiauttajille tarkoitettu tsekkauslista toimii omien läheisteni kanssa saamieni kokemusten perusteella erittäin hyvin, kun mietitään miten kotia voisi muokata turvallisemmaksi. Kotihoidossa kotihoidon työntekijöiden pitäisi hyödyntää tätä tsekkauslistaa paljon useammin.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen mieltäminen investoinniksi olisi hyödyllistä kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen työryhmä tekee tätä vaikuttamistyötä eduskunnassa.

Tehtävä on haastava, sillä asenteiden muutos on valitettavan hidasta - myös meillä poliittisilla päätöksentekijöillä.

Blogi on osa kirjoitussarjaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Kirjoittajat ovat pääsääntöisesti Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän jäseniä. 

Sarjassa aiemmin ilmestynyt

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti:
 

SOSTEblogi

Keskustele ja kehitä järjestötyötä sekä hyvinvointia yhdessä!

Teemoissa keskustellaan SOSTElle tärkeistä aiheista. Kirjoittajina oman talon asiantuntijoita ja vierailijoita kentältämme.