fi | sv | eng

Verkostojen kevätsiivous

03.06.2015, 09:57

Riitta Kittilä, erityisasiantuntija

Vaatekaappi pursuaa eikä takimmaiseksi jääneeksi vaatteita enää edes tavoita. Keittiön kulmakaapin sekamelskasta saattaa löytää oikean kokoisen muovipurnukan, mutta sopivan kannen löytäminen siihen onkin jo toinen juttu. On myös kaappeja, joita ei viitsisisi avata ollenkaan, koska sisältö kaatuu päälle. Kevätsiivouksen aika?

Liikaa verkostoja?

Järjestöasiantuntijan työ rakentuu nykypäivänä yhä enemmän erilaisista verkostomaisista rakenteista ja prosesseita. Työterveyslaitoksen Rajoja rikkova –työ tutkimus  tiivistää työelämän käytäntöjen muutoksen osuvasti: ”Perinteinen yhteisöllisyys murenee ja lohkoutuu." Työntekijöillä on kenties enemmän paikkoja omalle osallisuudelle, mutta toisaalta ei välttämättä omaa kiinteää, tuttua selvärajaista työyhteisöä. Projekti- ja ketjumaisessa työssä itse kullekin voi muodostua oma työyhteisöjen kudelma, josta osa voi pohjautua hallinnollisiin rajoihin, osa olla hyvinkin epävirallisia verkostosuhteita ja rakentua esimerkiksi yhteisen kahvihetken tai ammattikulttuurin pohjalta, osa kudelmasta taas muotoutuu työn tekemisen, yhteisen tavoitteen tai haasteen kautta.”

SOSTEn Virkistä verkostojasi –koulutuksissa tänä keväänä on pohdittu järjestöjen verkostoja. Niitä löytyy moneen lähtöön. Hankkeet, kampanjat, tapahtumat, yhteiset asiakasryhmät tai yleensä kehittämistyö keräävät ympärilleen erilaisia verkostoja. Mukaan verkostoihin pyydetään usein niitä, joita on ennenkin pyydetty. Mukaan mennään kun pyydetään. Verkostoruuhkassa ei ehdi pohtia, mikä todella on tarpeellista ja mistä voi jättäytyä pois.

Kun koulutuksissa avattiin tarkemmin verkostojen haasteita, esiin nousi toistuvasti samoja kysymyksiä. Miten luoda ja ylläpitää selkeä, aito ja yhteisesti jaettu tavoite verkostossa? Miten motivoida ja innostaa verkoston jäseniä? Kenen kanssa pitäisi verkostoitua? Millainen verkostokumppani olen itse? Summa summarum: Miten hallita verkostomaisen työn monimutkaista todellisuutta?

Verkostotutkalla verkoston hyöty esiin

Turun verkostokoulutuksessa osallistujat kehittivät lääkkeeksi verkostoähkyyn yksinkertaisen, kolmen kysymyksen verkostotutkan. Verkoston tarpeellisuutta ja omaa roolia verkostossa voi pohtia näillä kysymyksillä:

  • Mitä olen hyötynyt verkostosta?
  • Mitä järjestöni kohderyhmä on hyötynyt verkostosta?
  • Mitä olen itse antanut verkostolle?

Verkostotutkan kysymykset voi kysyä itseltään ja verkostoltaan vaikka jokaisen verkostotapaamisen lopuksi tai sitten verkostotutkailua voi tehdä oman verkostonsa kanssa kerran vuodessa ja ajan kanssa asiaan syventyen. Verkostokoulutuksen ryhmässä maalailtiin verkostoiltaa mökillä luonnonhelmassa saunoen ja makkaraa paisten. Loppuun tehostetussa työkulttuurissa kaikki epävirallinen kanssakäyminen leikataan helposti pois. Joskus on kuitenkin tärkeä päästää irti virallisesta roolista ja luopua kokoushuoneessa kokoustamisesta. Vapaamuotoinen ilta verkoston kanssa voi synnyttää aivan uusia ideoita ja näkökulmia.

Lue lisää

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti: