fi | sv | eng

Yksilön vastuu

04.11.2015, 09:35

Heikki Parviainen, erityisasiantuntija

Antoine de Saint-Exupéryn mukaan ”olla ihminen on olla vastuullinen”. Jos ei ole vastuullinen, ei siis ole ihminen?

Yksilön vastuuta koskevassa julkisessa keskustelussa nousee esiin yhtäältä käsitys jostakin yhteisestä, kollektiivisesta, moraalista, ja toisaalta käsitys yksilön vapaudesta. Näitä kahta ajattelutapaa on vaikea sovittaa yhteen. Keskustelu voi näyttäytyä sekavana ja sen lopputulemana on hiljaisuus.

Yksilön vastuu pullahtaa pinnalle epäsäännöllisen säännöllisesti erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksesta käytävissä keskusteluissa. Esimerkiksi terveyshaittoja aiheuttavaa ylipainoa voidaan pitää itse aiheutettuna, jolloin keskustellaan siitä, pitäisikö ylipainoisen maksaa normaalipainoisia enemmän julkisen terveydenhuollon kustannuksista.

Vastuusta puhuttaessa ihmisiä pidetään pääsääntöisesti rationaalisia valintoja tekevinä autonomisina yksilöinä. Ylipainoisella on mahdollisuus syödä vähemmän, jolloin hän normaalipainoistuessaan ottaa enemmän vastuuta terveydenhuollon kustannuksista, toisin sanoen vähentää niitä.

"Eli onko ihmisellä, joka ei ota vastuuta, oikeus julkisiin terveyspalveluihin?"

Vastuukeskustelussa vastuu kytkeytyy oikeuksiin. Eli onko ihmisellä, joka ei ota vastuuta, oikeus julkisiin terveyspalveluihin? Koska valtiovalta mahdollistaa lakiensa puitteissa ihmisille erilaisia, myös terveydelle haitallisia oikeuksia ja valintoja, yksilön pitäisi jotenkin implisiittisesti tietää, mitä näistä on sopiva käyttää tai tehdä ja mitä ei. Pitäisi olla vastuullinen.

Libertaristisen näkemyksen mukaan ihmisellä on kaksi perusoikeutta: oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja oikeus omistaa omaisuutta. Vaatimus siitä, että ihmisen pitäisi tehdä julkista terveydenhuoltoa hyödyttäviä terveysvalintoja, on libertaristille järkyttävä. Ensin valtio loukkaa omistusoikeutta verottamalla ja sen jälkeen vielä kertoo, miten sinun pitäisi toimia, jotta näennäisesti hyötyisit tästä varkaudesta. Kaiken lisäksi puututaan fyysiseen koskemattomuuteen, eli yritetään ohjata sitä, mitä saat itsellesi tehdä!

Legalistisesti ajateltuna autonomisella yksilöllä on puolestaan oikeus valita vapaasti tarjolla olevista laillisista vaihtoehdoista ja valinnat voivat olla hänen omasta näkökulmastaan rationaalisia tai ainakin johdonmukaisia. Se, että ne eivät jonkun toisen tai jostakin yleisestä näkökulmasta sellaisia ole, ei ole yksilön ongelma. Eli jos halutaan päästä eroon alkoholin terveyshaitoista tai liikennekuolemista, ongelmia aiheuttavat asiat pitää kieltää.

Luonnonoikeuteen nojaavan näkemyksen mukaan terveysvalintoja ohjaavat lainsäädännön lisäksi yhteiskunnalliset ja moraaliset normit. Tältä pohjalta vaatimus yksilön vastuusta on ymmärrettävä. Emme kuitenkaan tiedä, mitä ja kenen nämä toimintaa ohjaavat normit ovat. Ja jos hyväksymme ajatuksen siitä, että normit ohjaavat valintoja, yksilö ei ole enää autonominen. Ja jos ei ole autonomiaa, ei voi olla vastuuta.

Sosiaali- ja terveyspalveluista käytävään, luonnonoikeudelliseen ajatteluun nojaavaan vastuukeskusteluun tuntuu liittyvän paljon osittain tunneperustaisia intohimoja: en tee näin, tämä ei ole hyvä sinullekaan. Ajatusta tukee se, että väestötasolla lihavuus, tupakointi ja alkoholiongelmat ovat yleisimpiä keskimääräistä huonommin taloudellisesti toimeen tulevilla. On helppoa olla havaitsevinaan syy-seuraussuhteita.

Toisaalta heikko taloudellinen toimeentulo rajoittaa mahdollisuutta tehdä valintoja eli autonomiaa. Ja leipäjonossa olevat ihmiset kantavat keskimäärin paljon vastuuta: he mukautuvat vallitseviin olosuhteisiin ja toimivat yhteisten pelisääntöjen mukaan. Toimeentuloa hankitaan virallisia kanavia pitkin, ei ole väkivaltaisia mellakoita eikä edes somevalitusta. Se, että kaikki terveysvalinnat eivät ole tieteellisen näkemyksen mukaan optimaalisia, ei välttämättä ole aivan kummallista.

John Rawlsin teoriaa mukaillen ihmiset tekevät viime kädessä oikeuksien ja vastuun suhteen rationaalisesti samankaltaisia valintoja. Autonomisen yksilön rationaalisuus ei kuitenkaan ole objektiivista. Aleksanteri Suuren kenraalin, Parmenionin, kerrotaan sanoneen: "Jos minä olisin Aleksanteri, niin hyväksyisin tämän tarjouksen". Aleksanteri vastasi: "Niin minäkin hyväksyisin, jos olisin Parmenion”.

Yhteiskuntavastuusta keskustellaan Hyvinvointtalousfoorumissa 6.11.

Lue lisää

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti: