fi | sv | eng

Yksinäisyys - missä sen syyt, mitkä sen seuraukset?

16.07.2015, 16:00

Sari Tervonen, toiminnanjohtaja, Epilepsialiitto, SOSTEn hallituksen jäsen

Yksinäisyys oli SuomiAreenan teemana SOSTEn ja Rayn järjestämässä paneelissa. Toimittaja Lauri Karhuvaaran juontamana arvovaltainen panelistijoukko aina eduskunnan puhemies Maria Lohelasta lähtien tavoitti jotakin teemasta.

Jäin kaipaamaan yksinäisyys-ilmiön erittelyä ja analyyttisiä huomioita sen rakenteellisista syistä ja seurauksista. Tuleva peruspalveluministeri Annika Saarikko totesi osuvasti, että voivottelemalla emme auta yhtäkään yksinäistä. Rakenteellisten syiden ja yksinäisyyden seurausten tarkastelu voivat kuitenkin edistää yksinäisyyttä ehkäisevää päätöksentekoa.

Kirsti-täti

Naimaton Kirsti-tätini, keittäjä Vuokatin urheiluopistolla, asui pitkään vanhempiensa kanssa. Hän koki syrjintää työyhteisössään, oli lähes vailla ystäviä. Ukkini kuoltua Kirsti hoiti jalka-amputoitua iäkästä mummoani tunnollisesti työnsä ohessa, öitään valvoen uupumukseen saakka. Omaishoitajana hän valitti väsymystään puhelimessa Sotkamon terveyskeskukseen. Sai sairaanhoitajan vastaanottoajan seuraavalle viikolle, ei jaksanut odottaa, vaan käveli lähisillalle ja hyppäsi virtaan uudenvuoden päivänä. Eno seurasi jalanjälkiä tuoreessa lumessa, kalastaja löysi hukkuneen joen rannalta vappupäivänä neljännesvuosisata sitten.

"Mitä me sukulaiset olisimme voineet tehdä enemmän?"

Miten tätini ratkaisuihin vaikuttivat naimattomuus, perheettömyys, yksinäisyys? Itsetunnon hauraus? Oliko syynä köyhä lapsuus kainuulaisella pienviljelytilalla sotakokemusten ahdistaman isän ankarassa kasvatuksessa? Pelko äidin menettämisestä ja lopullisesta yksin jäämisestä? Työyhteisössä tapahtuneet asiat? Mitä me sukulaiset olisimme voineet tehdä enemmän? Olisiko terveydenhuollon ripeämpi toiminta lievittänyt tädin tuskaa, ehkäissyt erään omaishoitajan itsemurhan kuulemalla hänen avunhuutonsa?

Sairaus, köyhyys ja osattomuus

Pitkäaikaissairaat ja vammaiset nuoret, usein lapsuudestaan tai nuoruudestaan saakka työelämän ja ansiotulojen ulkopuolella olevat lähimmäisemme, kärsivät köyhyydestä. Monet heistä jäävät myös naimattomiksi ja perheettömiksi. Lisäksi, erityisesti kun sairaus, vamma vaikuttaa kognitiiviseen ja psyykkiseen toimintakykyyn, ovat riskit suuret yksinäisyydelle. Osa näistä ihmisistä asuu laitoksissa tai laitoksen kaltaisissa olosuhteissa vailla riittävää määrää henkilöstöä apunaan arjessaan. Soitto tai vierailu näiden kavereiden luona saattaa vähentää hetkellisesti heidän yksinäisyyttään.

Auttamiseen ja ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan määrätietoista sosiaalityötä, silloin kun omat luontaiset verkostot ovat olemattomat eikä ole mahdollisuuksia osallistumiseen taloudellisista syistä. Miten rakennamme ja vahvistamme sosiaalisia verkostoja ja luomme pysyvää yhteisöllisyyttä, aitoa välittämistä? Köyhyys voi johtaa yksinäisyyteen, osattomuuteen ja heikentää edelleen psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Negatiivinen kehä on valmis. On varmistettava ainakin kohtuullinen toimeentulo (unohdettakoon siis myös säästötalkoissa eläkkeensaajien asumistuen leikkaus).

Vankina omassa kodissa

Alzheimerin tautia sairastava työikäinen nainen asui kotonaan kaupungin kotipalvelun turvin. Henkilöstön ja noin 20-vuotiaan poikansa sopimuksella nainen lukittiin turvalukolla lähiökerrostalossa sijaitsevaan kaksioonsa – turvallisuussyistä, ettei lähtisi hortoilemaan kodin ulkopuolelle. Käytäntöön oli päädytty, koska naiselle sopivaa hoitopaikkaa ei ollut vapaana. Hän tarvitsi ohjausta ja toimintakykyä ylläpitävää toimintaa, huolenpitoa itsestään dementoituville suunnatussa kodissa. Poika ei ymmärtänyt äidin ahdistusta, virkamiehet vetosivat resursseihin ja pojan tahtoon. Moraalitonta ja vastuutonta. Laitonta paloturvallisuussyistä, sillä nainen ei olisi päässyt ulos asunnosta tulipalon sattuessa (toki lieden sulakkeet oli kytketty pois päältä).

Puutuin asiaan, hoitopaikan järjestyminen vauhdittui. 15 vuoden takainen tapaus oli paitsi laillisuuden myös inhimillisyyden rajojen tuolla puolen. Kuinka paljon sairaita, dementoituvia vanhuksia vangitaan kotiinsa, yksinäisyyteen? Resurssipulasta ja vastuuttomuudesta johtuvaa vanhusten heitteillejättöä. Epäilen, että käytäntö ei ollut eikä ole ainutlaatuinen.

Katso myös

Onko yksinäisyys ikääntyneille ystävä vai vihollinen ?

Haastattelussa Soili Mustonen, Käpyrinne ry

Kommentointi

Otsikko:
Nimi:
Kommentti: