SOSTEn jäsenjärjestöjen ehdokkaita

On tärkeää, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan tuntevia ihmisiä valitaan tulevien hyvinvointialueiden päättäjiksi. Tälle sivulle kootut SOSTEn jäsenjärjestöjen ehdokkaat on saatu jäsenjärjestöjen tekemien ilmoitusten kautta. Listaa päivitetään vaaleihin saakka, joten jos oman jäsenjärjestösi ehdokkaita puuttuu, niin olethan yhteydessä yhteiskuntasuhdepäällikkö Ulla Kiuruun, ulla.kiuru@soste.fi.

Ehdokkaat alueittain


Etelä-Karjala | Etelä-Pohjanmaa | Etelä-Savo | Itä-Uusimaa | Kainuu | Kanta-Häme | Keski-Pohjanmaa | Keski-Suomi | Keski-Uusimaa | Kymenlaakso | Lappi | Länsi-Uusimaa | Pirkanmaa | Pohjanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Pohjanmaa | Pohjois-Savo | Päijät-Häme | Satakunta | Vantaa-Kerava | Varsinais-Suomi

Etelä-Karjala

  • Ilpo Heltimoinen, Eksoten hallituksen 2. varapuheenjohtaja
    Työttömien Keskusjärjestö ry, Lappeenrannan seudun työnhakijat ry:n puheenjohtaja. PS
    ”Varmistaa, että yhteistyö maakunnan kanssa on heti alusta asti vastavuoroista ja sujuvaa.”
  • Hanna Holopainen, kansanedustaja, Ensi- ja turvakotien liitto, jäsenyhdistyksen hallituksen jäsen. Vihr.
    ”Rakennetaan yhdessä mahdollisuuksia hyvään elämään! Tunnistetaan ja arvostetaan eri toimijoiden osaamista, jotta apua saa aina ajoissa.”
  • Jarmo Lahtinen, Eläkeläinen, Eläkkeensaajien Keskusliitto, hallitus ja piirin puheenjohtaja. SDP
    ”Turvataan lähipalvelut ja vanhushoidon laatu kaikille, kohtuullisilla palvelumaksuilla.”
  • Heli Mattila, opiskelija, Ensi- ja turvakotien liitto ry, jäsenyhdistyksen johtokunnan jäsen. SDP
  • Timo Mykrä, Työttömien Keskusjärjestö ry, Imatran Työnhakijat ry:n puheenjohtaja. Vas.
  • Anne Pajunen, psykiatrinen sairaanhoitaja, psykoterapeutti, Ensi- ja turvakotien liitto ry, jäsenyhdistyksen puheenjohtaja. SDP
  • Suvi Rautsiala, Työttömien Keskusjärjestö ry, Imatran Työnhakijat ry:n jäsen. SDP
  • Jukka Riikonen, Työttömien Keskusjärjestö ry, Imatran Työnhakijat ry:n jäsen. Vihreät
  • Jani Telkkä, toimitusjohtaja, Ensi- ja turvakotien liitto ry, jäsenyhdistyksen johtokunnan jäsen. SDP
  • Ann-Niina Turunen, Koulunkäynninohjaaja, Perhehoitaja, Irti Huumeista ry,  jäsen. KD
    ”Miten turvata järjestöjen toimintaedellytykset muuttuvassa yhteiskunnassa.”

Etelä-Pohjanmaa

  • Tiina Kankaanpää, Toimitusjohtaja, Suomen Diabetesliitto, Etelä-Pohjanmaan Diabetes ry:n varapuheenjohtaja. Vihr.
    ”Järjestöissä tehdään tulevaisuuden terveystekoja ja annetaan arvokasta vertaistukea sairastuneille.”
  • Sari Riskumäki, Omaishoitaja, Invalidiliitto ry, Jalasjärven Invalidit ry:n puheenjohtaja ja liittovaltuuston jäsen. Kesk.
    ”Hyvinvointialueet tunnustaa järjestöjen merkityksen kuntalaisten hyvinvointia kehittäessä.”
  • Mervi Räsänen, sosionomi AMK, toiminnanjohtaja, Näkövammaisten liitto. PS
  • Anneli Saarinen, erityisasiantuntija, Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry, hallituksen jäsen. Kok.
    ”Hyvinvointialueiden rakenteissa järjestöillä ja yhdistyksillä tulee olla vahvasti ja selkeästi näkyvä asema ja rooli.”

Etelä-Savo

  • Markku Aholainen, maakunta-asiamies, eläkkeellä, Naisvuoren Eläkkeensaajat EKL:n jäsen, SDP
    ”Sote-järjestöt tekevät tärkeää työtä sekä vertaistuen antajina että hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä yhdessä myös kuntakentän kanssa”
  • Marjaana Huhtinen, sosionomi (AMK), sosiaaliohjaaja, Talentia, jäsen. Kesk.
    ”Sosiaalialan työ ja hyöty asiakkaille tulee turvata sekä huomioida työhyvinvointi, että alueella on ammattitaitoisia työntekijöitä jatkossa.”
  • Reijo Hämäläinen, Mielenterveyshoitaja, ADHD-liitto ry, jäsen. SDP
    ”Järjestöjen merkitys tulee tunnustaa ja ottaa mukaan päätöksentekoon, resurssit taattava kun toimitaan pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin.”
  • Tapani Korhonen, Eläkeläinen, Anttolan eläkkeensaajat ry, puheenjohtaja. SDP
    ”Peruspalvelut saatavissa asuinpaikasta riippumatta koko hyvinvointialueella.Olla turvaamassa hyvinvointia ja turvallisuutta ja ihmisen arkea.”
  • Maria Loikkanen, kunnanvaltuutettu, viestinnän sekatyöläinen, Näkövammaisten liiton jäsen, SDP
  • Susanna Pirttiaho, YTM, eMBA, Kirkkopalvelut ry, palvelujohtaja. Kesk.
    ”Järjestöjen äänen tulee kuulua vahvana sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä että palvelutuotannossa!”
  • Heikki Pyrhönen, Toiminnanjohtaja, Mikkelin työttömät ry.
    Työttömien Keskusjärjestö ry, hallituksen jäsen. SDP
    ”Kohtaamispaikat mukaan hyvinvointialueen palvelustrategiaan.”
  • Raija Rantalainen, YTM, kuntoutuksen asiantuntija, eläkkeellä, Kehitysvammaisten Tukiliitto, jäsen. SDP
    ”On turvattava osallisuuden toteutuminen ja tuettu päätöksenteko, erityinen- ja moniammatillinen tuki sekä päivätoiminta, ikään katsomatta.”
  • Leena Teittinen, Eläkeläinen, Eläkkeensaajat, Puheenjohtaja, leena.teittine@haukivuori.fi, SDP
    ”Osallistuminen.”
  • Hannu Tullinen, Työttömien Keskusjärjestö ry. Mikkelin Työttömät ry:n hallituksen jäsen. SDP
  • Kauko Väisänen, Yhdenvertainen ja esteetön Etelä-Savo ry:n pj, Mikkelin vammaisneuvoston pj, Essoten vammaisneuvoston pj, Lupa- ja valvontajaoston jäsen, Vihr.
    ”Yhdistysten toiminta on lähellä kuntalaisten arkea ja niiden äänen kuuleminen on tärkeää kehittäessämme tasa-arvoisia hyvinvointi aluetta”

Itä-Uusimaa

  • Johanna Aaltonen, Opiskelija Tulkki (amk), omaishoitaja, Kehitysvammaisten Tukiliitto. Porvoon seudun kehitysvammaisten tuki ry:n varapuheenjohtaja. Porvoon vammaisneuvosto puheenjohtaja, Porvoon yhdistyskeskus hallituksen vara jäsen, Kehitysvammaisten tukipiiri hallituksen jäsen. SDP
    ”Järjestöjen osaamisen ja asiantuntijuuden hyödyntäminen palveluja järjestettäessä. Järjestöjen toimintaedellytysten varmistaminen.”
  • Tiina-Maria Levamo, lapsen oikeuksien ja vaikuttamistyön erityisasiantuntija, Pelastakaa Lapset ry, Lastensuojelun Keskusliiton lapsi- ja perhepoliittisen toimikunnan jäsen, Sipoon sivistysvaliokunnan jäsen ja vammaisneuvoston varajäsen. Vihr.
  • Mari Tammisaari, henkilöstösihteeri, Näkövammaisten liiton jäsen. Vihr.
  • Jukka Tanhua, Osatyökyvyttömyyseläkeläinen/kevyt yrittäjä, Porvoon Reumayhdistys ry, puheenjohtaja. Kesk.
    ”Hyvinvointialueen strategiassa ja käytännön toimissa tulee turvata yhdistysten toiminta edellytykset.”
  • Sanna Tiivola, toiminnanjohtaja, Vailla vakinaista asuntoa ry. SDP
    ”Järjestöjen tulee pitää huolta että heikommassa asemassa olevat saavat tarvitsemansa palvelut alueilla.”

Kainuu

  • Matti Heikkinen, YTL, yliopettaja, Talentia ry, hallituksen varajäsen. Kok. (sit.)
    ”Hyvinvointialueuudistus tarjoaa järjestöille, kuntalaisille ja ihmisille uusia mahdollisuuksia edistää terveyttä ja hyvinvointia yhdessä.”
  • Risto Lappalainen, sairaanhoitaja, hankesuunnittelija, Aivoliitto, SDP
    ”Hyvinvointi on ennaltaehkäisevää, asiakas tarpeen tunnistamiseeen ja tukemiseen liityvää yhteistyötä, jossa järjestöillä on tärkeä rooli.”
  • Tuula Rossi-Määttä, eläkeläinen, Suomen Diabetesliitto, jäsen. SDP
    ”Kaikkien vammaisjärjestöjen on ryhdyttävä tekemään yhteistyötä, silloin olemme vahvempia puolustamaan toisiamme ja hyvinvointiamme.”
  • Johanna Saarivaara, järjestöasiantuntija (järjestöjen sote-muutostuki), MLL paikallisyhdistyksen jäsen. Vihr.
    ”Monet järjestöt tarjoavat sellaista ennaltaehkäisevää toimintaa, johon panostaminen on järkevää talouspolitiikkaa.”
  • Jyri Saastamoinen, Apteekkari, Suomen Apteekkariliitto, jäsen. Kok.

Kanta-Häme

  • Kari Aaltonen, poliitikko, Raittiuden Ystävät ry, hallituksen jäsen. Kok.
    ”Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen varmistetaan yhdessä sote-järjestöjen kanssa. Ne ovat ohittamaton voimavara ja monipuolisia osaajia.”
  • Juha Hiltunen, Sairaanhoitaja YAMK, Irti Huumeista ry, jäsen. Vas.
    ”Turvata järjestöjen toimintamahdollisuudet ja taata yhteistyö hyvinvointialueen kanssa.”
  • Päivi Lilja, Toiminnanjohtaja, Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry. Vihr.
    ”Hyvinvointialueen, järjestöjen ja kuntien välistä yhteisyötä tulee vahvistaa.”
  • Arja Mäkelä, sairaanhoitajaopiskelija, Suomen Diabetesliitto, jäsen. Vas.
    ”Yhdistysten toiminta paikkakunnilla jatkuu, jos osallistumismatkat ovat lyhyitä ja toiminta mahdollisimman lähellä osallistujia.”
  • Miia Nahkuri, sosionomi (AMK), SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, erityisasiantuntija, SDP
    ”Pidetään huolta järjestöjen toimintaedellytyksistä ja hyödynnetään järjestöjen osaamista myös jatkossa.”
  • Irene Piipponen, Koulukuraattori, Epilepsialiitto, Kehitysvammaisten tukiliitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Jäsen, paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen, jäsenjärjestön alaisen yhdistyksen puheenjohtaja. SDP
    ”Järjestöjen aseman tunnustaminen ja toimintaedellytysten takaaminen osana hyvinvointialueen toimintaa. Järjestöjen työpanos on merkittävä!”
  • Matti Uutela, eläkeläinen, Eläkkeen saajat, Puheenjohtaja Forssan Eläkkeensaajat. SDP
    ”Pidetään kaikista huolta.”

Keski-Pohjanmaa

  • Paula Henriksén, Apteekkari, Suomen Apteekkariliitto, jäsen. SDP (sit.)
  • Laakso Johanna, Kokkolan Seudun Työttömät ry:n toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry. Vihr.
  • Sirkka Juusela-Pekkarinen, KM, sairaanhoitaja, audionomi, Lestijokiseudun Reumayhdistys ry, puheenjohtaja. Kok.
    ”Sosiaali- ja terveyspalveluiden säilyminen lähellä asiakkaita sekä lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien edistäminen ovat tavoitteita.”
  • Susanna Lindholma, Vastaava työntekijä, Ensi- ja turvakotien liitto ry, jäsenyhdistyksen johtokunnan jäsen. Kesk.
    ”Järjestöt ja niissä tehtävä työ on tärkeä yhteistyökumppani, jota kannattaa hyödyntää jo hyvinvointialueen strategiaa suunniteltaessa.”
  • Anders Nyberg, eläkeläinen, Näkövammaisten liiton jäsen, RKP
  • Kristiina Teerikangas, yrittäjä, Ensi- ja turvakotien liitto ry, liittohallituksen jäsen. SDP
    ”Järjestöt ja niissä tehtävä työ on tärkeä yhteistyökumppani, jota kannattaa hyödyntää jo hyvinvointialueen strategiaa suunniteltaessa.”

Keski-Suomi

  • Jari Blom, maakuntaneuvos, Jyväskylän Eläkkeensaajat ry:n puheenjohtaja, SDP
    ”Järjestöillä on keskeinen merkitys ennaltaehkäisevän terveystyön osalta. Järjestöt ovat tärkeitä myös hyvinvointipalveluiden tuottajina.”
  • Johanna Heikkilä, Asiantuntija, Suomen Sydänliitto, hallituksen jäsen. Keski-Suomen Sydänpiirin puheenjohtaja. Kok.
    ”Potilasjärjestöt ja niiden tarjoama vertaistuki on saatava osaksi hoidon kokonaisuutta.”
  • Irma Hirsjärvi, Suolahden Työttömät ry:n jäsen, Työttömien Keskusjärjestö ry. Vas.
    ”Tulipaloja ei sammuteta etänä. Järjestöt ovat sote- ja pelastustoiminnassakin sinun lähelläsi.”
  • Sirkku Ingervo, Sosiaalityöntekijä, erityisopettaja, opo, Talentia ry, Keski- Suomen jäsenyhdistyksen hallituksen jäsen. Vas.
    ”Reilut työolot ja palkka sote- ammattilaisille – lähellä ihmistä!”
  • Juha Kaistinen, eläkeläinen, Muuramen eläkkeensaajien jäsen, SDP
    ”Tärkeintä on muutos. On saatettava toiminta läpinäkyväksi ja päätöksenteko lähtökohtaisesti kokonaisuutta korostavaksi ja ennallistavaksi.”
  • Jani Kokko, Väitöstutkija, Ensi- ja turvakotien liitto ry, liittohallituksen jäsen. SDP
    ”Pystyä toimimaan myös jatkossa julkisen sektorin tukena palveluiden tuottamisessa.”
  • Jussi Maasola, Erityisnuorisotyöntekijä, Ensi- ja turvakotien liitto ry. Jäsenyhdistyksen hallituksen jäsen. SDP
    ”Kolmannen sektorin tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut on oltava mukana täydentämässä palvelutarjontaa.”
  • Marge Miettinen, Keski-Suomen aivovammayhdistyksen sihteeri ja rahastonhoitaja, Aivovammaliitto ry, hallituksen varajäsen. Liik.
    ”Järjestöjen roolin kuuluu tulevaisuudessa vahvistua entisestään.”
  • Tuija Mäkinen, Vastaava kuraattori, YTM, Ensi- ja turvakotien liitto ry. Jäsenyhdistyksen hallituksen jäsen. Vihr.
    ”Hyvinvointialueen palveluja kilpailutettaessa on turvattava sosiaali- ja terveysalan järjestöjen mahdollisuudet menestyä palveluntuottajina.”
  • Maija Piitulainen, kunnallisneuvos, lausuntataiteilija, Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n varapuheenjohtaja, Suolahden Eläkkeensaajien varapuheenjohtaja, Keski-Suomen kumppanuuspöydän jäsen. SDP
  • Marjut Pollari, Myyjä, Invalidiliitto ry. Jäsenyhdistyksen puheenjohtaja. Vas.
    ”Elinvoimaiset järjestöt luovat osallisuutta ja vahvistavat asukkaiden hyvinvointia ammattilaisten apuna.”
  • Markku Puro, lääkäri, Keuruun eläkkeensaajien jäsen, SDP
    ”Terveyden edistäminen lähipalveluilla, turvallisuuden parantaminen ensihoidolla ja vpk-toiminnalla, hyvinvoinnin parantaminen sosiaalityöllä.”
  • Eila Tiainen, toimittaja, FM, Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:n hallituksen jäsen, Vas.
    ”Järjestöissä on valtava asiantuntemus, joka on säilytettävä uudistuksessa. Niiden on päästävä tasavertaisina toimijoina mukaan palveluverkko.”

Keski-Uusimaa

  • Merja Heikkonen, KM, neuvotteleva virkamies, Näkövammaisten liiton jäsen, Kesk.
  • Nina Hovén-Korpela, Toimintaterapeutti ymk, Toiminnanjohtaja ADHD-liitto ry, Kehitysvammaisten Tukiliitto, jäsen. RKP
    ”Varhain On Parhain. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet käyttöön, palvelupolut toimiviksi ja yhteistyöllä kaikkien tietoa ja kokemusta hyödyntäen.”
  • Heini Liimatainen, Keusoten hallituksen varsinainen jäsen, Näkövammaisten liitto ry:n kuntoutuspäällikkö, Vas. ”Oikea-aikaiset ja saavutettavat palvelut ovat paras säästökeino!”
  • Jukka Penttilä, eläkeläinen, ICT-osaaja, Näkövammaisten liiton jäsen. Vas.
  • Henri Perälahti, Hyvinkään Perussuomalaiset ry puheenjohtaja, Irti Huumeista ry, vapaaehtoinen. PS
    ”Järjestöjen rooli palveluiden tuottajana on otettava entistäkin paremmin huomioon.”
  • Petri Turtiainen, Aivovammaliitto ry:n hallituksen jäsen, Aivovammaliitto ry, hallituksen jäsen. Kok.
    ”Järjestöjen rooli tulee tulevaisuudessakin olemaan merkittävä – ennaltaehkäisyssä, vammautuneiden tuessa ja  osaamisen jakamisessa.”

Kymenlaakso

  • Nina Brask, asiakkuuspäällikkö, Ensi- ja turvakotien liitto ry, jäsenyhdistyksen hallituksen jäsen. SDP
    ”Järjestöt tulee olla osana julkista palveluketjua edistämässä hyvinvointia sekä terveyttä laadukkaasti ja ihmisläheisesti.”
  • Christa Carpelan, Sairaanhoitaja YAMK, Valtiotieteiden yo (Sote-maisteri), Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Toiminnanjohtaja (MLL:n Kaakkois-Suomen piiri), varapuheenjohtaja (Kymen-Karjalan sosiaali- ja terveysturva ry). Kok.
    ”Järjestölähtöisen auttamistyön ja moninaisen asiantuntijuuden tunnistaminen ja tunnustaminen – toimintaedellytykset ja yhteistyörakenteet.”
  • Risto Hokkanen, Hallituksen jäsen, Kotkan oloneuvokset ry/EKL, tiedottaja. SDP
    ”Ikäihmisten ja etenkin suurten ikäluokkien hoivan ja palveluiden ylläpito.”
  • Henna Hovi, Järjestöasiantuntija (sote-muutostuki), Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Kaakkois-Suomen piiri ry:n puheenjohtaja,  liittohallituksen jäsen. SDP
    ”Aluevaalit ovat hyvinvointivaalit: Järjestöjen osaaminen on tunnistettava ja hyödynnettävä sote-uudistuksen tavoitteisiin pääsemiseksi.”

Lappi

  • Markku Harju, Maanmittausneuvos, Kemijärven Eläkkeensaajat, puheenjohtaja. SDP
    ”Tasapuolisten palveluiden saatavuuden varmistaminen.”
  • Terhi Heikkilä, aluepalveluneuvoja, Lapin ensi- ja turvakoti ry:n hallituksen jäsen. SDP ”Järjestöt otetaan mukaan hyvinvointialueen palvelukokonaisuuteen.”
  • Pirjo Kairakari, toiminnanjohtaja, Ensi- ja turvakotien liitto, jäsenjärjestön toiminnanjohtaja. SDP
    ”Ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta koskevasta kokonaisuudesta päätettäessä tarvitaan järjestöosaajien asiantuntemusta!”
  • Paulus Toropainen, toiminnanjohtaja, HTM, Lapin ensi- ja turvakoti ry:n hallituksen varajäsen. SDP
    ”Järjestöjen aseman turvaaminen.”
  • Marko Uskelin, Media-alan osaaja, IBD ja muut, suolistosairaudet ry, hallituksen jäsen. Vihr.
    ”Järjestöjen rooli on ollut ja tulee aina olemaan tärkeä ihmisen sairauksien eri vaiheissa.”

Länsi-Uusimaa

  • Nina af Hällström, VTM, SAMS – Samarbetsförbundet kring funktionsnedsättning rf, toiminnanjohtaja. RKP
    ”Asiakaslähtöisyys ja järjestöjen mahdollisuus osallistua kestävästi hyvinnvoinnin rakentamiseen hyvinvointialueella.”
  • Simon Elo, Kaupunginvaltuutettu, Suomen Syöpäyhdistys, yhteiskuntasuhdepäällikkö (vuonna 2021). Kok.
    ”Täytyy tunnistaa ja tunnustaa järjestöjen asiantuntemuksen vahva merkitys hyvinvointialueen palvelutarjonnassa.”
  • Hanna Hukari, Sosiaalialan ammattilainen, sosionomi amk, MBA, Talentia, hallituksen jäsen. Vihr.
    ”Järjestöjen työ on korvaamatonta ja sen paikka tulee varmistaa osana uutta hyvinvointialueen organisaatiota.”
  • Maija Jäntti, Tutkija, Suomen Syöpärekisteri, Suomen Syöpäyhdistys. Kok.
    ”Hyvinvointialueilla on tärkeää varmistaa, että järjestöjen ääni kuuluu ja ne otetaan heti alkuvaiheessa tiiviisti mukaan.”
  • Laila Kakko, Laboratoriohoitaja, erityisluokanopettaja, eläkeläinen, Suomen Sydänliitto ry. Lohjan Sydän ry puheenjohtaja. Kesk.
    ”Järjestöt tekevät kunnissa merkittävää työtä terveyden ylläpidossa ja omahoidossa ja siksi toivoisi tuen toiminnalle edelleen jatkuvan.”
  • Timo Kallioja, Insinööri, Ejy ry, hallituksen pj. Liik.
    ”Järjestöjen tekemä työ tunnustetuksi.”
  • Aino Laine, Sairaanhoitaja, diplomi-insinööri, Ensi- ja turvakotien liitto ry, jäsenyhdistyksen vapaaehtoinen. SDP
    ”Tärkeintä on ymmärtää järjestöjen valtava rooli ja tehdä päätöksiä, jotka osallistavat, tukevat ja antavat järjestöille tilaa toimia.”
  • Johanna Nonna Mattila, hyvinvointialan yrittäjä, Näkövammaisten liiton jäsen, Kristall.
  • Riikka Nieminen, Puolueen puheenjohtaja, Kokemusasiantuntija, KoKoA -Koulutetut, Kokemusasiantuntijat ry, puheenjohtaja. PP
    ”Järjestöjen toiminnan tunnetuksi tekeminen, jotta niiden palveluihin osataan paremmin ohjata myös julkisen puolen palveluista. Ei toimi nyt.”
  • Kaisa Penttilä, It-asiantuntija, Näkövammaisten liiton jäsen. Kok.
  • Jyrki Pinomaa, Ekonomi, puheenjohtaja (Inclusion Europe), Kehitysvammaisten Tukiliitto, jäsen. Kok.
    ”Vaikuttavuus saavutetaan eri toimijoiden osaamisen yhteistyöllä, jossa sote-järjestöjen asiantuntijuus on hyvinvointilalueen tärkeä kumppani.”
  • Peter Rolin, Verksamhetsledare / toiminnanjohtaja, FSPC. RKP
    ”Toimiva yhteistyö ja palvelupolut järjestöjen, SOTE alueen ja kuntien välillä.”
  • Teemu Salmela, VTM, asiantuntija, Suomen Monikkoperheet ry. Vaikuttajatyöryhmän jäsen, alueyhdistyksen jäsen. SDP
    ”Järjestö on usein tärkein palvelutuottaja. Järjestöillä on mahdollisuus kasvattaa toiminta-aluettaan hallitusti ja levittää hyviä käytäntöjä.”
  • Taru Salovaara, Sairaanhoitaja, lähihoitaja, Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry, puheenjohtaja. SDP
    ”Tärkeintä on se, että järjestöt nähdään tärkeänä yhteistyökumppanina ja järjestöyhteistyö kirjataan osaksi strategiaa.”
  • Mette Strauss, Toiminnanjohtaja, KTM, KRAN rf. RKP
    ”Sujuvaa yhteistyötä järjestöjen ja hyvinvointialueiden välillä mahdollistaen päihdealan matalan kynnyksen kokemusasiantuntijavastaanottoja.”

Pirkanmaa

  • Aila Dündar-Järvinen, herastuomari, kehitysvammahoitaja, kaupunginvaltuutettu. Tampereen Seudun Vertaiskeskuksen hallituksen jäsen, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsen. SDP.
    ”Sote-järjestöjen toimintaedellytykset ja rahoitus on turvattava hyvinvointialueilla. Järjestöt otettava mukaan palvelujen kehittämiseen.”
  • Olga Haapa-aho, Sosiaali- ja terveysturvan asiantuntija, YTM, IBD ja muut suolistosairaudet ry. Vihr.
    ”Järjestöt ovat tärkeä osa sosiaali- ja terveydenhuollon tukipalveluita. Järjestöjen asiantuntemusta pitää hyödyntää toiminnan suunnittelussa.”
  • Jaakko Hyytinen, Puuseppämestari, Suomen Diabetesliitto, jäsen. Liik.
    ”Järjestöt kiinteäksi osaksi ihmisten terveyspalveluissa. Mielestäni sote-järjestöjen rahoitus olisi taattava hyvinvointialueen budjetista.”
  • Anne-Mari Jussila, apulaisrehtori, LitM, Tampereen kaupunginvaltuutettu, terveys- ja liikuntajärjestöaktiivi, Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen puheenjohtaja. Kok.
    ”Tehdään aitoa ja monipuolista yhteistyötä eri toimijoiden kesken – hoitopolut pitää toimia aina ennaltaehkäisystä kuntoutukseen saakka.”
  • Taru Kaaja, Suomen Kuurosokeat ry, järjestöpäällikkö. Kok.
    ”Järjestöissä olevaa erityisasiantuntijuutta tulee arvostaa ja järjestöjen monipuolista toimintaa hyödyntää hyvinvointialueilla.”
  • Leena Mankkinen, sosiaalityöntekijä, Suomen Diabetesliitto, jäsen. SDP
    ”Hyvinvointialueen strategiaan tulee kirjata alueen yhteistyö järjestöjen ja potilasyhdistysten kanssa ja yksilöidä miten se toteutetaan.”
  • Mira Nurmi, Asiantuntija, Pesäpuu ry:n työntekijä, Youth Against Drugs ry:n hallituksen varajäsen. Vas.
    ”Sote-järjestöjen toimintaedellytyksien varmistaminen.”
  • Matti Pirhonen, Hankintapäällikkö, ekometsätalouden yrittäjä, Suomen Diabetesliitto, jäsen. Kesk.
    ”Terveysjärjestöjen toimintaedellytykset pitää lailla turvata ja olla oleellinen osa terveydenhoitojärjestelmää kuten tähänkin asti.”
  • Katja Pääkkönen, YTM, TM, järjestökoordinaattori, Suomen Kipu ry. Vas.
    ”Sotealan järjestöillä on paljon sellaista osaamista, jota ei muualta löydy, ja siksi järjestöjen palvelut on saatava osaksi hyvinvointialueiden toimintaa.”
  • Mikael Rinnetmäki, Terveysteknologiayrittäjä, Suomen Diabetesliitto, jäsen. Kok.
    ”Järjestötoimintaan investoitu euro tuottaa vapaaehtoistyön kautta moninkertaisesti hyötyjä!”
  • Sari Tanus, Erikoislääkäri, Kansanedustaja, Keliakialiitto, puheenjohtaja. KD
    ”Kolmas sektori, järjestöt, on julkisen ja yksityisen sektorin rinnalla otettava  mukaan laadukkaiden palveluiden toteutukseen.”
  • Osku Timonen, yhteisöpedagogi (AMK), järjestökoordinaattori, Invalidiliitto ry, liittovaltuuston jäsen (2018-2021), jäsenyhdistyksen jäsen. Liik.
    ”Järjestöjen aktiivinen esilläolo, yhteistyö muiden järjestöjen sekä yksityisen ja julkisen sektorin kanssa.”
  • Markku Virkamäki, HM, sosiaali- ja terveysjohtamisen eMBA
    KVPS:n ex-toimitusjohtaja, KVPS Tukena Oy: hallituksen ex-pj. Kehitysvammaisten Tukiliitto.
    Tampereen tukiyhdistyksen ja Me Itse ry:n jäsen. SDP
    ”Enemmän palveluja, vähemmän byrokratiaa.”
  • Minna Ågren, Oikeuksienvalvonnan asiantuntija, sosionomi-diakoni, Näkövammaisten liiton jäsen. KD

Pohjanmaa

  • Gunilla Jusslin, Terveydenhuollon johtaja, eläkeläinen, Suomen Diabetesliitto. Mellersta Österbottens Svenska Diabetesförening r.f. puheenjohtaja. RKP
    ”Yhdistysten työn yhteiskunnallinen merkitys on arvokas.”
  • Kurt Jäntti, eläkeläinen, Psoriasisliitto ry, varapuheenjohtaja. SDP
    ”Aluevaaleissa on tärkeintä, että järjestökentän ääni ja vaikutusvalta otetaan päätöksenteossa huomioon.”
  • Esa Kannelmaa, Ylikonstaapeli evp, yrittäjä, Irti Huumeista ry, vapaaehtoinen. PS
    ”Yhteiskunnassa on oltava turvaverkko, ettei ketään apua tarvitsevaa jätetä yksin hädän keskellä.”
  • Aleksi Koivisto, Suomen Kylät ry, toiminnanjohtaja. Kesk.
    ”Uusi hyvinvointialue tarvitsee ketteriä järjestöjä tukemaan osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja tuottamaan parempia palveluita.”
  • Juha Konttila, Apteekkari, Suomen Apteekkariliitto, jäsen. Kesk.
  • Anni Palo, Sosionomi (AMK) -opiskelija, Irti Huumeista ry, vapaaehtoinen. Liik.
    ”Näkyvyys. Hyvinvointialueiden täytyy tuntea alueensa sote-järjestöt, koska ne tekevät korvaamatonta työtä ihmisten hyvinvoinnin eteen.”
  • Eva-Maria Strömsholm, Sairaanhoitaja, syöpähoitaja, luokanopettaja. Sjukskötare, cancerskötare, klasslärare.
    Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen hallituksen jäsen sekä Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskunnan jäsen. – Styrelsemedlem i Österbottens Cancerförening samt medlem i Finlands Cancerförenings delegation.
    Varapuheenjohtaja / Viceordförande, Suomen Gynekologiseet Syöpäpotilaat ry – Gynekologiska Cancerpatienterna i Finland rf. RKP
    ”Yhteistyö ja riittävä rahoitus toimintaan. Samarbete och tillräcklit med resurser för verksamheten.”

Pohjois-Karjala

  • Markku Korpinen, Eläkeläinen/johtava ohjaaja, Invalidiliitto ry, entinen liittovaltuuston jäsen, jäsenyhdistyksen hallituksen jäsen. Kesk.
    ”Pidän tärkeänä olla tuomassa esiin yhdenvertaista palvelua.”
  • Esa Lahtela, sekatyömies/eläkkeensaaja, Keski-Karjalan Reuma ja Tules ry, jäsen. SDP
    ”Lähipalveluiden tiukka puolustaja.”
  • Matti Perälä, Teologian tohtori, Suomen Diabetesliitto. Keski-Karjalan Diabetesyhdistys ry:n puheenjohtaja. Kesk.
    ”Saada tiedon kulku toimimaan järjestöjen, ammattijohdon ja luottamushenkilöiden kesken.”
  • Toivo Rissanen, sosiaalijohtaja, YTM, Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys ry, hallituksen jäsen. SDP
    ”Aluelliset ja paikalliset järjestöt ovat kansalaisten korvaamaton vaikuttamiskanava uutta hyvinvoitialuetta rakennettaessa.”
  • Eira Väänänen, ohjaaja, eläkkeellä, Reijolan Eläkkeensaajat ry. EKL.n liiton 2 varapj. ja yhdistyksen sihteeri. SDP
    ”Toimintojen mahdollistaminen, tilat, talous ja tarvittavat toimihenkilöt.”

Pohjois-Pohjanmaa

  • Annemari Eskola, Toiminnanjohtaja (Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry), omaishoitaja, Kehitysvammaisten Tukiliitto. SDP
    ”Järjestökentän asiantuntijuus käyttöön täydellä teholla palvelukokonaisuuksia suunnitellessa.”
  • Leena Jumisko, Lehtori, koulutussuunnittelija, Kehitysvammaisten Tukiliitto, jäsen. Vihr.
    ”Meidän jokaiselle tärkeistä palveluista päättämään tarvitaan ihmisiä, joilla on kokemusta juuri näiden palveluiden käytöstä.”
  • Marja-Leena Kemppainen, Terveydenhoitaja AMK, erikoissairaanhoitaja, työnohjaaja STOry, työyhteisövalmentaja, kunnallisneuvos, Auta Lasta ry:n hallituksen puheenjohtaja
    Oulu, Seudun Muistiyhdistys ry hallituksen puheenjohtaja. KD
    ”Kokemuksella uutta hyvinvointia rakentamaan”
  • Pertti Kukkonen, toiminnanjohtaja (Auta Lasta ry), Erityishuoltojärjestöjen liitto Ehjä ry, hallituksen jäsen/varajäsen (Ehjä ry, PPsotu LSKL). RKP (sit.)
    ”Alueellinen järjestörahoitus ja palveluja tuottavien järjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen suurissa hankintakokonaisuuksissa.”
  • Sanna Laine, Nuorten Ystävät ry, projektipäällikkö. SDP
    ”Laadukkaat, kohtaavat ja saavutettavat palvelut tuotetaan julkisen ja yksityisen sektorin sekä järjestöjen tiiviinä yhteistyönä.”
  • Mervi Lepojärvi, avopalveluohjaaja, Oulun ensi- ja turvakoti ry. Vihr. (sit.)
    ”Sotekentän ruohonjuuritason yhteistyö saumattomaksi. Erityisesti lapsiperheiden ja nuorten ennaltaehkäisevät palvelut kuntoon.”
  • Raili Louhimaa, Tradenomi (AMK), eläkkeellä, Invalidiliitto ry. Jäsenyhdistyksen jäsen (Oulu, Akson).
    Vas.
    ”Asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä edistävien järjestöjen asema ja merkitys tulee näkyä hyvinvointialueen strategiassa ja talousarviossa.”
  • Hanna Nikupaavo, lomatoimenjohtaja, Suomen Uniliiton hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja sekä Uniliiton alaisen yhdistyksen Suomen Narkolepsiayhdistys ry:n puheenjohtaja. Kesk.
  • Kati Paasovaara, Sosionomi (AMK), Nuorten Ystävät ry, projektikoordinaattori / hanketyöntekijä. Vihr.
    ”Nostan esille mm. järjestöjen rahoituspohjan varmistaminen, kehittämisyhteistyö, järjestöjen rooli tärkeä osana asiakkaiden palvelupolkuja.”
  • Minnamaria Salminen, Toiminnanajohtaja, Oulun seudun omaishoitajat, Omaishoitajaliitto. SDP
    ”Tasavertainen kumppanuus terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kentällä hyvinvointialueen ja kuntien kanssa.”
  • Markku Tallila, ICT-asiantuntija, kaupunginvaltuutettu, Näkövammaisten liiton jäsen. PS
  • Kari Viholainen, Sairaanhoitaja, eläkeläinen, Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan ry, puheenjohtaja. Vas. (sit.)
    ”Saumaton hyvä yhteistyö tulevalla hyvinvointialueella palveluiden järjestämisessä. Järjestöjen asiantuntemusta on syytä kuunnella.”
  • Risto Örling, Eläkeläinen, myyntineuvottelija, Eläkkeensaajat Oulun Piiri ry, valtuuston vpj, Oulun Vanhusneuvosto vpj. SDP
    ”Otettava eläkeläisjärjestöt mukaan sote-työtä tekemään.”

Pohjois-Savo

  • Katja Heinonen, vammaisneuvoston pj, opiskelija, Näkövammaisten liiton jäsen, Kesk.
  • Kimmo Heinonen, Aivovammaliiton ja Itä-Suomen aivovammayhdistyksen hallituksen varajäsen, Aivovammaliitto ry. Aivovammaliiton ja Itä-Suomen aivovammayhdistyksen hallituksen varajäsen. SDP (sit.)
    ”On tärkeää pitää järjestöjen roolia esillä erityisesti siksi, ettei tärkeä osa toimintamme rahoitusta jää pois.”
  • Pekka Holopainen, Eläkeläinen, EKL, hallituksen jäsen. SDP
    ”EKL:n, Piirin sekä yhdistysten yhteistyö.”
  • Kari Jaakkola, Työterveyslääkäri, Suomen Syöpäyhdistys, hallituksen jäsen. Saimaan Syöpäyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Vihr. (sit.)
    ”Yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa hyödynnettävä entistä tehokkaammin.”
  • Tomi Kaasinen, Savas-Säätiö sr, toimitusjohtaja. Kesk.
    ”Hyvinvointialueiden hyödynnettävä järjestöjen toimintaa ja luotava yhteistyölle rakenteet ja käytännöt. Palvelutuotannossa monituottajamalli.”
  • Senja Karjalainen, Tekninen avustaja, Irti Huumeista ry, jäsen. Liik.
    ”Päihdeongelmaisten, syrjäytymisuhan alla olevien sekä läheisten ääni on saatava kuuluviin päätöksenteossa!”
  • Anne Kumpusalo-Vauhkonen, Apteekkari, Suomen Apteekkariliitto, jäsen. Kesk.
  • Tytti Luoma, Koulutuspäällikkö, FM, Tulkki, Amo, Kuopion Perusturva- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja, Savo-Karjalan DemariNaisten puheenjohtaja, Invalidiliitto ry,
    jäsenyhdistyksen jäsen. SDP
    ”Toiminnan vakiinnuttaminen, vaikuttamisen rakenteiden selkiyttäminen ja laajan osaamisen hyödyntäminen alueen hyvinvoinnin edistämisessä.”
  • Laura Meriluoto, Järjestöasiantuntija (Järjestöjen sote-muutostuki), Pohjois-Savon Sosiaaliturvayhdistys ry. Kuopion kaupunginvaltuutettu, Vas.
    ”Järjestöt tulee ottaa mukaan hyvinvointialueen palveluiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Näin vahvistetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä erilaisten ihmisryhmien asemaa palveluissa.”
  • Anna Partanen, KM, psykoterapeutti, Suomen Monikkoperheet ry, vaikuttajatyöryhmän jäsen, alueyhdistyksen hallituksen varajäsen. Kesk.
    ”Järjestöt nostavat jäsentensä erityiskysymyksiä esille päätöksentekoon ja ovat tärkeitä vertaistuen tarjoajia.”
  • Pirjo Pehkonen, toiminnanjohtaja, Kuopion Ensikotiyhdistys ry. Vihr.
    ”Järjestöjen ja hyvinvointialaueen yhteistyö on asukkaiden etu – tämän on syytä näkyä hyvinvointi- ja palvelustrategiassa.”
  • Anu Rasi-Leskinen, Apteekkari, Suomen Apteekkariliitto, jäsen. Kesk.
  • Leena Rosenberg, Terveydenhuoltoneuvos, Suomen Diabetesliitto. Jäsen Puijon Diabetesyhdistys ry:ssä, Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskunnan jäsen, Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja. SDP
    ”Järjestöjen tulee olla osa hyvinvointialueen tulevaa strategiaa ja järjestöjen toimintamahdollisuudet tulee turvata.”
  • Virpi Sourunjärvi, Hyvinvointialan yrittäjä Invalidiliitto ry, liittovaltuuston jäsen, Kuopion Invalidit ry:n hallituksen jäsen. SDP
    ”Aluevaaleissa tärkeintä järjestöjen näkökulmasta olla osana alueen palvelukokonaisuuksia ja tarjota matalan kynnyksen palveluita asukkaille.”
  • Tatu Tossavainen, Sosiaalipedagogi, Nuorten Palvelu ry, toiminnanjohtaja. Vas.
    ”Onnistua saamaan vahva järjestötaustaisten henkilöiden edustus hyvinvointialueiden aluevaltuustoon.”
  • Kati Åhman, Lähi- ja muistihoitaja, Iisalmen Eläkkeensaajat ry, jäsen. SDP
    ”Vahva yhteistyö julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välillä,  takaa alueemme ihmisten hyvinvoinnin.”

Päijät-Häme

  • Santeri Ala-Röyskö, hallintotieteiden ylioppilas, Invalidiliitto ry, jäsenyhdistyksen jäsen. Kesk.
    ”Aluevaaleissa on tärkeää turvata järjestöjen toiminta antamalla järjestöille niiden tarvitsemat tilat ja taloudellinen tuki.”
  • Sirkku Hildén, terveydenhoitaja, Ensi- ja turvakotien liitto ry, jäsenyhdistyksen johtokunnan jäsen. SDP
    ”Järjestöt on saatava mukaan hyvinvointialueiden strategioihin, mutta ennen kaikkea käytännön toimintaan.”
  • Inga-Maija Hyppölä, toiminnanjohtaja, eläkeläinen
    Lahden Eläkkeensaajat ry. Lahden Eläkkeensaajat ry varapuheenjohtaja, EKL valtuuston jäsen. Lahden Lähimmäispalvelut hallituksen jäsen. SDP
    ”Hyvinvointialueella on huomioitava ikääntyneiden mahdollisuudet osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Hyvinvointia on edistettävä.”
  • Hilkka Kemppi, kansanedustaja, opettaja, TAM, Lahden ensi- ja turvakoti ry:n hallituksen jäsen, Kesk.
    ”Järjestöjen hyvien toimintamalliin ja palveluiden tulee näkyä tulevilla hyvinvointialueilla.”
  • Sirpa Kinnari, Osastonsihteeri. Eläkkeellä, EKL, Lappilan Eläkkeensaajat ry:n sihteeri ja Ekl:n Hämeen piirin koulutusvastaava. Vas. (sit.)
    ”Lähipalveluiden säilyminen ja hoidettavien hoidosta huolehtiminen. Vanhusten hoitoon lisää työvoimaa ja palkkoja nostettava.”
  • Minna Lampinen, sosionomiopiskelija(AMK), varhaiskasvattaja, Ensi- ja turvakotien liitto ry, jäsenjärjestön johtokunnan jäsen. SDP
    ”On tärkeää säilyttää järjestöjen asema julkisen sektorin merkittävinä kumppaneina, sillä järjestötoiminta on arvokasta ja sen tulee näkyä.”
  • Satu Lehtola, pääluottamusmies/toimistosihteeri, Lahden ensi- ja turvakoti ry:n hallituksen jäsen, SDP
    ”Yhdenvertaisten SoTe-palvelujen saatavuuden takaaminen lähipalveluna naamatusten.”
  • Miikka Lönnqvist, VTK, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, hallintojohtaja. SDP
    ”Turvata järjestöjen tekemä arvokas työ sosiaali- ja terveyspalveluiden täydentäjänä.”
  • Hannu Mäkinen, Yht. lis., johtamiskouluttaja, Asikkalan Eläkkeensaajat ry:n verkkotiedottaja. SDP
    ”Pidetään terveysasemat vahvoina ja tuotetaan palvelut lähellä. Verovarat käytetään julkisesti tuotettuihin palveluihin.”
  • Maria Mäkynen, yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntija, Ensi- ja turvakotien liitto ry, jäsenyhdistyksen hallituksen jäsen. SDP
    ”Ennaltaehkäisevää työtä perheiden ja lasten hyvinvoinnin vuoksi.”
  • Mikko Virtanen, Tuotannon tekninen tuki, Invalidiliitto ry,
    jäsenyhdistyksen jäsen. PS
    ”Toiminta edellytysten turvaaminen, avustusten yhteistyön ja tilojen muodossa.”

Satakunta

  • Tuomo Grundström, Erityisopettaja (eläk.), Vasemmistoliiton Rauman kunnallisjärjestö ry, puheenjohtaja. Vas.
    ”Yhteiset asiat kuuluvat yhteiskunnalle, ei huutokaupattaviksi; tulee suosia järjestöjen, ei kaupallisten yritysten täydentäviä palveluja.”
  • Jari Haapaniemi, Yhdistysaktiivi, eläkkeellä, Porin Seudun Työttömät ry, puheenjohtaja. PS
    ”Hyvinvointialue, jossa mm. työttömien yhdistyksetkin selviävät arjen haasteista ja omaavat tasavertaiset mahdollisuudet jatkaa toimintaansa.”
  • Marko Järvinen, Metsätalousyrittäjä, IBD ja muut suolistosairaudet ry, hallituksen jäsen. Kesk.
    ”SoTe-järjestöt on otettava alusta asti mukaan rakentamaan toimivaa hyvinvointialuetta.”
  • Kati Kiljunen, Diplomi-insinööri, Keliakialiitto. Porin ja Salon keliakiayhdistysten puheenjohtaja ja Keliakialiiton hallituksen jäsen. Kesk.
    ”Alueella tulee olla toimintamalleja, jossa tehdään yhteistyötä maakunnallisesti hyvinvointialueen, kuntien, järjestöjen ja yritysten kesken.”
  • Kaarina Latostenmaa, tutkija, yhteiskuntatieteiden maisteri, Satakunnan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry, hallituksen jäsen. SDP
    ”Ottaa järjestöjen palvelut ja toiminta soteen mukaan niin, että yhdessä mietitään taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevin tapa.”
  • Minka Leino-Holm, Sosiaalityöntekijä YTM, Talentia, jäsen. Vihr.
    ”Jokaisen panos on välttämätön – Järjestöjen potentiaali on hyödynnettävä sotessa, sekä turvattava järjestöjen toimintamahdollisuudet!”
  • Päivi Mäkelä, Apteekkari, Suomen Apteekkariliitto, jäsen. Kesk. (sit.)
  • Olli-Pekka Saarinen, henkilökohtainen avustaja, omaishoitajien sijainen, koulunkäynti- ja erikoiskoulunkäyntiohjaaja, neuropsykiatrinen valmentaja. Rauman Me Itse perustajajäsen. Liik.
    ”Toimin henkilökohtaisena avustajana vammaisten ja vaikea vammaisten henkilöiden parissa ruohonjuuritasolla. Vuosien kokemus mitä ovat arjen haasteet niin avustajan kuin avustettavien näkökulmasta.”
  • Sakari Salovaara, Koulutettukokemusasiantuntija, KoKoA ry. PS
    ”Kokemusasiantuntijat ”kentälle” tÖihin ja auttamaan.”
  • Heli Tomminen, erityisluokanopettaja, kasvatustieteiden maisteri, Kehitysvammaliitto, liittovaltuuston jäsen. SDP
    ”Järjestöjen palvelut sekä esim. tuki, neuvonta ja ehkäisevä toiminta ovat olennainen osa sote-palveluja – toimintaedellytykset tulee turvata.”

Vantaa-Kerava

  • Outi Alaja, Lähihoitaja, terveydenhoitajaopiskelija, Kilpirauhasliitto, hallituksen varajäsen. Vihr.
    ”Kolmannen sektorin toimijat ovat olennainen osa ennaltaehkäiseviä, helposti saavutettavia matalan kynnyksen palveluita.”
  • Kirsi Kanerva-Poranen, Hallintotieteiden maisteri,  Terveystieteiden kandidaatti, terveydenhoitaja Kehitysvammatuki 57 ry, palveluyksikön johtaja. Vihr.
    ”Järjestöjen toiminnan varmistaminen riittävällä taloudellisella tuella, jotta tärkeä ennaltaehkäisevä hyvinvointityö voi jatkua.”
  • Nina Korventaival, Sosionomi YAMK, Toiminnanjohtaja Kehitysvammatuki 57 ry, Kehitysvammatuki 57 ry, jäsen. SDP
    ”Hyvinvointialueen tulee turvata järjestöjen toimintaedellytykset ja hyödyntää järjestöjen asiantuntijuutta palveluiden suunnittelussa.”
  • Tuula Natunen, Talousasiantuntija, Puheenjohtaja Vantaan Diabeteksen Vertaistuki ry:ssä. Kesk.
    ”Lähipalvelut tulee säilyttää, lisää diabetesosaamista hyvinvointialueelle.”
  • Sirpa Peura, Apteekkari, Suomen Apteekkariliitto, jäsen. Kok.
  • Eero Salo, eläkeläinen, Suomen Sydänliitto ry. Etelä-Suomen Sydänpiiri ry puheenjohtaja. SDP
    ”Järjestöjen osaaminen ja palvelut hyödynnettävä hoitopoluissa, vertaistuessa ja terveydenedistämisessä sekä niiden rahoitus turvattava.”
  • Kirsi Salonen, sosionomi (YAMK)- diakoni, Ensi- ja turvakotien liitto ry, liittohallituksen jäsen. SDP
    ”Järjestöt ovat olennainen osa monipuolista palveluverkostoa. Ne ovat kehittäneet erityisosaamista, joka tulee säilyttää jatkossakin.”
  • Heikki Sipiläinen, lakimies, Suomen Sydänliitto ry. Vantaan Sydän ry hallituksen jäsen. SDP
    ”Kaikenikäisille oikean laatuiset palvelut.”
  • Riitta Särkelä, sosiaalineuvos, YTT, Ensi- ja turvakotien liitto, pääsihteeri. SDP
    ”Viisas hyvinvointialue ottaa käyttöön järjestöjen osaamisen strategiassaan, huolehtii niiden toiminta-avustuksista ja yhteistyörakenteista.”
  • Hannu Ylönen, Kokemusasiantuntija / päihde- ja mielenterveystyö, KoKoA – koulutetut kokemusasiantuntijat ry, perustajajäsen. Vantaan A-kilta ry / A-kiltojen liitto ry, jäsen. Vihr. (sit.)
    ”Järjestöt, koulutetut kokemusasiantuntijat ja vertaistuki on saatava mukaan tulevien sote-palvelujen suunnittelu- ja asiakastyöhön.”

Varsinais-Suomi

  • Kaarlo ( Kalle ) Alanko, pienyrittäjä, paloesimies evp. Salon eläkkeensaajat. jäsen. SDP
    ”Saada mahdollisimman hyvä tulos, jossa nykyinen järjestelmä paranee. Eikä ihmisten tarvitse jonottaa viikkotolkulla päästäkseen esim. lääkäriin.”
  • Janina Andersson, Toiminnanjohtaja, Mannerheimin Lastensuojeluliitto. MLL:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja. Vihr.
    ”Järjestöjen asiantuntijuus & vapaaehtoisuuden voima pääsevät oikeuksiinsa vain, jos niille annetaan hyvät puitteet; avustukset, yhteistyö ym.”
  • Pentti Kallio, Tj / eläkeläinen, Työttömien Keskusjärjestö ry, jäsenyhdistyksen hallituksen pj. Vas.
  • Kirsi Kauliomäki, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri,Ensi- ja turvakotien liitto ry,
    jäsenyhdistyksen hallituksen jäsen. SDP
    ”Järjestöjen tärkeä asema palvelujen tuottajina on ymmärrettävä ja turvattava.”
  • Maarit Koivisto, lääkäri, Loimaan Seudun Työttömät ry, puheenjohtaja. Vas.
    ”Järjestöjen toimintaedellytykset tulee turvata yhteistyössä kuntien ja hyvinvointialueen kanssa.”
  • Jukka Kärkkäinen, Lääketieteen tohtori, psykiatrian erikoislääkäri, Suomen Syöpäyhdistys. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen hallituksen jäsen. Vas.
    ”Järjestöjen resurssit huomioitava ja otettava käyttöön nykyisessä laajuudessa tulevilla hyvinvointialueilla.”
  • Mari Lahti, terveystieteiden tohtori, Ensi- ja turvakotien liitto ry, liittohallituksen jäsen. SDP
    ”Jos sotejärjestöjä ei olisi, niin kuka tuottaisi ne kaikki palvelut, joita nyt tuotetaan järjestökentällä? Järjestöjen rooli on korvaamaton.”
  • Riitta-Liisa Lehtonen, Perushoitaja/Eläkeläinen, Piikkiön Eläkkeensaajat ry, puheenjohtaja. SDP
    ”Ikä-ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen lähialueella.”
  • Joni Lähteenmäki, Sosiaalityöntekijä, VTM, Talentia, Varsinais-Suomen jäsenyhdistyksen hallituksen jäsen. SDP
    ”Hyvinvointialueella meidän pitää yhdessä rakentaa sote-sektorille parempi sote-palveluiden integrointi.”
  • Iita Makkonen, Yhteisöpedagogi AMK, Invalidiliitto ry, jäsenyhdistyksen jäsen. Vihr.
    ”Järjestöjen toimintaedellytyksistä on huolehdittava samalla kun hyödynnetään järjestöjen osaamista hyvinvoinnin parantamisessa.”
  • Merja Nurmio, Psyk.sairaanhoitaja, sosiaalisihteeri, Turun Eläkkeensaajat ry, jäsen. SDP
    ”Järjestöt osaksi toimivaa joustavaa hoitopolkua perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rinnalle.”
  • Simo Paassilta, kunnallisneuvos, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL, hallituksen puheenjohtaja. SDP
    ”Alueen palveluverkkosuunnitelmassa  on sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalvelut turvattava. Omaishoidon palveluja on parannettava.”
  • Sami Peltola, Raisio-Naantali Fountain House ry:n Karvetin Klubitalon johtaja, SDP.
  • Jukka Rantala, liiketoimintajohtaja, yrittäjä, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, hallituksen puheenjohtaja. Kesk.
    ”Järjestöjen toimintaedellytykset on turvattava siten,että matalan kynnyksen tuki,apu,neuvonta,  nivotaan osaksi alueen palvelukokonaisuutta.”
  • Jenni Salakari, Työkykykoordinaattori, sosiaaliohjaaja (Salon Klubitalo ry), Kehitysvammaisten Tukiliitto, jäsenyhdistyksen hallituksen jäsen. Vihr.
    ”Järjestöpohjainen tietotaito osaksi ihmisten hyvinvointia ja hyvinvointialueen tiedolla johtamista.”
  • Jenna Simola, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry,
    koordinaattori. Vas.
    ”Järjestöjen toiminta on tehtävä näkyväksi hyvinvointialueilla ja muistettava hyödyntää erityisesti  ennaltaehkäisevässä työskentelyssä.”
  • Jari Suominen, Työtön, Turun Seudun TST ry, varapuheenjohtaja. Vas.
    ”Järjestöjen resurssit on turvattava ja niitä on parannettava.”
  • Heidi Tuimala, restonomi (YAMK), Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry, järjestösihteeri. Vihr.
    ”Järjestöjen toimintaedellytykset tulee turvata ja palvelupolut rakentaa yhdessä kuntien ja järjestöjen kanssa sujuviksi kokonaisuuksiksi.”
  • Simo Vesa, Eläkkeellä, Salon Työväen yhdistys, jäsen. SDP
    ”Jokaiselle asukkaalle tasapuoliset vsotepalvelut.”

Takaisin aluevaalisivulle