Skip to content

Järjestöjen autonomia uudessa avustusjärjestelmässä

Avustusjärjestelmä

Nykyisessä valtionavustusjärjestelmässä rahat tulevat yhdestä ja samasta peliyhtiöstä ja niiden jakamista ohjaa samaa valtionavustuslaki, mutta silti eri ministeriöiden välillä avustusmenettelyt ovat erilaiset. Tämä asettaa järjestöt keskenään eriarvoiseen asemaan. Uuden yhtenäisen avustusjärjestelmän on perustuttava valtion vahvan ohjauksen sijaan järjestöjen autonomian ideologialle.

Kun kansalainen pelaa Suomessa rahapelejä, pelien tuotot päätyvät takaisin hänen vapaaseen kansalaistoimintaansa. Tämä rahapelituotoista jaettava kansalaisjärjestökentän valtionapu on ainutlaatuinen suomalainen innovaatio.

Kun kansalainen pelaa rahapelejä, pelien tuotot päätyvät takaisin hänen vapaaseen kansalaistoimintaansa. Tämä on ainutlaatuinen suomalainen innovaatio.

Matkallaan kansalaisen rahat tekevät kuitenkin yhden merkittävän mutkan. Ne kulkevat läpi julkisen vallan koneiston, joissa niihin voi tarttua mukaan hieman yhteiskuntapolitiikkaa ja prosessista vastaavan viraston ajatuksia kansalaisyhteiskunnasta ja valtion roolista sen rahoittajana. Nämä viranomaisen ja kansalaisten näkemykset eivät aina kulje yksi yhteen.

Rahapeliyhtiöiden fuusion seurauksena, myös rahapelituottojen jakamisen valtionapujärjestelmää on ryhdytty tarkastelemaan uudistamisen näkökulmasta. Fuusiota seuranneessa avustusjärjestelmän uudistamisen ensimmäisessä vaiheessa itse järjestelmään ei käytännössä tehty muutoksia. Keväällä 2017 on kuitenkin tarkoituksena aloittaa avustusjärjestelmän uudistamisen ns. toinen vaihe. Siinä on mahdollisuus tarkastella koko valtion järjestöavustamisen kokonaisuutta: sen taustalla olevia ideologioita, sen pohjalta kirjoitettuja lakeja ja niistä johdettuja avustuskäytäntöjä. Tätä kirjoitettaessa uudistamisen toista vaihetta ei vielä ole aloitettu, mutta opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt selvittää järjestöjen avustamista osana koko valtionavustusjärjestelmän digitalisointia.

Valtionapujärjestelmän lähtökohtana pitää luonnollisesti olla, että suomalaisten kansalaisjärjestösektoreiden avustuskäytännöt ja avustuskriteerit ovat yhdenmukaisia ja tasavertaisia. Nykymallissa käytännöt ja kriteerit vaihtelevat eri ministeriöiden normien ja toimintakulttuurien mukaan. Jännitteen synnyttää valtion vahvan ohjauksen -ideologian ja järjestöjen autonomian -ideologian välinen kamppailu.

”Kansalaisjärjestötoiminnan avustuskäytännöt ja -kriteerit on eri tuotonjakoministeriöissä määriteltävä yhdenmukaisiksi soveltuvin osin. Jos jaetaan samasta lähteestä tulevaa rahaa, jonka käyttämisestä on tarkoitus säätää yhdellä lailla, eivät kovin erilaiset menettelyt tai kriteerit ole erityisen perusteltuja.” Uuden avustusjärjestelmän rakennusperiaatteet, SOSTEn valtuusto 21.10.2015

Kansalaisjärjestötoiminta on yhteiskunnan peruskivi

Julkinen ja yksityinen sektori eivät pysty vastaamaan kaikkiin tarpeisiin, joita meillä kansalaisilla on. Kaipaamme yhteistä tekemistä tärkeiksi katsomiemme asioiden puolesta. Tämä vapaaehtoisuuteen perustuva arvopohjainen yhteistoiminta on koko kolmannen sektorin kansalaisjärjestötoiminnan ydin.

Yhdessä oleminen ja tekeminen tuottavat sosiaalista pääomaa, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Sosiaalinen pääoma on ihmisten ja ryhmien välisiä sosiaalisia verkostoja, joissa syntyy luottamusta ja vastavuoroisuutta. Tämä on vakaan yhteiskunnan perusta ja yhteiskunnan henkisen kriisinkestävyyden pohja. Jo yksin tällä on valtava henkinen, mutta myös taloudellinen arvo yhteiskunnassamme.

Valtionavustus järjestötoimintaan on erittäin tuottava investointi yhteiskunnan hyvinvointiin.

Sosiaalisen pääoman kerryttämisen lisäksi järjestöt palvelevat eri toiminnoillaan arvojensa ja tarkoituksensa mukaisesti kohderyhmiään. Ne ovat usein juuri järjestön jäsenistöä eli niitä ihmisiä, jotka myös johtavat ja kehittävät järjestön toimintaa ja sen palveluita. Näin järjestöjen palvelujen kohderyhmälähtöisyys on syvällä järjestötoiminnan sisällä.

Järjestöjen palvelut kohdistuvat myös kaikista huono-osaisimpiin, niihinkin joita millään muulla yhteiskunnallisella toiminnalla ei tavoiteta. Järjestöt ovat muun muassa koko Suomen 100-vuotisen historian innovoineet yhteiskuntaan nyt itsestäänselvyytenä pidettäviä asioita. Järjestötoiminnan rahoittamiselle on siis olemassa legitiimi oikeutus: valtionavustus on erittäin tuottava investointi yhteiskunnan hyvinvointiin.

Valtion rooli ja järjestöjen autonomia

Valtion tehtävänä on toimia välittäjänä, kun kansalaisen pelaama raha ohjataan takaisin kansalaistoimintaan. Tämän toiminnan ideologiaa on kuvattu nykyiseenkin valtionavustuslakiin. Sen mukaan avustettavan kohteen tulee olla muun muassa yhteiskunnallisesti hyväksyttävä, perusteltu valtionavustuksen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta ja tarpeellinen ottaen huomioon toiminnan laatu ja laajuus.

Lisäksi valtionapuviranomaisen on sopivalla tavalla seurattava myöntämiensä valtionavustusten käytön tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valtionavustusten vaikutuksia kilpailuun, eri väestöryhmien asemaan samoin kuin niiden ympäristö- ja muita vaikutuksia. Lain mukaan valtionapuviranomaisen on huolehdittava valtionavustuksen asianmukaisesta ja riittävästä valvonnasta hankkimalla avustuksen käyttö- ja seurantatietoja.

Järjestöt ovat kansalaisten perustamia itsenäisiä toimijoita, eivät julkisen sektorin jatkeita – eivät edes julkisen rahoituksen takia, koska avustusraha on ”kansasta lähtevää”.

Järjestöt ovat kansalaisten perustamia itsenäisiä toimijoita ja näin autonomisia suhteessa julkiseen valtaan. Niillä on oltava täysi määräämisoikeus omaan toimintaansa. Järjestöt eivät ole julkisen toiminnan jatke. Myöskään se, että järjestö hakee julkista rahoitusta, ei voi olla tällaista riippuvuutta synnyttävää, nimenomaan avustusrahan ”kansasta lähtevän” alkuperän takia. Tämän ajattelun ja valtionapulaissa kuvatun ajattelun välillä ei ole ristiriitaa, vaan mahdolliset ristiriidat syntyvät vain lain tulkinnan käytännöissä.

Kolme autonomian tasoa

Järjestöjen autonomisen toiminnan voidaan katsoa sisältävän strategisen, taktisen ja operatiivisen tason:

  • Strateginen taso pitää sisällään järjestön arvot, tarkoituksen, toiminnan elintilan nyky-ympäristössä ja siltä pohjalta tehtävät järjestön isojen linjausten valinnat.
  • Taktinen taso viittaa puolestaan siihen, millä tavalla järjestö kullakin toimintakaudellaan organisoituu, millainen rakenne sillä on ja missä kaikkialla se toimii. Taktiseen tasoon liittyvät myös järjestön valinnat sen suhteen, mitä tehdään ammattilaisten ja mitä vapaaehtoisten voimin. Järjestö muokkaa taktisella tasolla erilaiset tarvittavat työnkuvat ja valitsee työntekijät sekä rekrytoi vapaaehtoiset.
  • Operatiivisella tasolla tuotetaan erilaisia tuotoksia ja toimintamalleja moninaisin työprosessein ja työtavoin. Tässä kaikessa paras asiantuntemus on järjestöllä itsellään, eikä julkinen valta voi puuttua mihinkään näillä kolmella autonomian tasolla olevaan asiaan, siitäkään huolimatta, että järjestön ja julkisen vallan välillä olisi rahoitussuhde.

”Lähtökohtaisena periaatteena tulee olla, että järjestöllä itsellään on paras tietämys siitä, miten kohdennettuna sen saama avustus parhaiten yhteiskuntaa ja jäsenistöä palvelee. Tämä on järjestötoiminnan autonomian ydinajatus. Läpinäkyvyys kaikissa prosesseissa ja avustamisen kriteerien läpinäkyvyys ovat välttämättömiä perusperiaatteita puolustettaessa rahoituksen säilymistä järjestöillä.” Uuden avustusjärjestelmän rakennusperiaatteet, SOSTEn valtuusto 21.10.2015

Yleisavustaminen on uskoa järjestöjen kykyyn toimia parhaaksi katsomallaan tavalla

Valtionapulaissa ääneen lausuttu tavoite valtion avustetun toiminnan tuloksellisuudesta täyttyy, kun uskomme, että järjestöjen toiminta jo sinällään lisää sosiaalista pääomaa, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Uskomme muutosteoriaan, jonka mukaan pelkästä järjestöjen toiminnan olemassaolosta seuraa jotakin sellaista hyvää, jota yhteiskunnassa pitää olla ja jota pitää rahallisesti tukea. Uskomme, että järjestöt pyrkivät itsenäisesti, ilman valtion ohjausta, kohti kansalaisille, jäsenilleen, mahdollisimman hyvää toimintaa. Tähän järjestöjen autonomian ideologiaan perustuu kansalaisyhteiskunnan yleisavustaminen; valtio ei sanele mitä avustusrahalla pitää tehdä, vaan sen päättävät järjestön jäsenet itse.

”Jos järjestöjen autonomiaa ja niiden mahdollisuuksia painottaa toimintaa kulloisenkin tarpeen mukaan halutaan lisätä, on tehokkain keino siihen kasata avustuksia suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Mitä pirstaleisempi rahoitusrakenne on, sitä hankalammin se voi vastata usein kesken vuodenkin muuttuviin tarpeisiin. Näiden pitäisi olla tasoltaan sellaisia, että myös pysyvä toiminnan kehittäminen ja uudet innovaatiot olisivat mahdollisia.” Uuden avustusjärjestelmän rakennusperiaatteet, SOSTEn valtuusto 21.10.2015.

Valtionapu yhteiskuntapolitiikan välineenä

Nykyisissä valtionapujärjestelmissä on mukana yhteiskuntapoliittisia tavoitteita myös siitä, mitä järjestöjen halutaan yhteiskunnassa saavan aikaan. Niitä kutsutaan nykymalleissa esimerkiksi avustusstrategiaksi. Niiden avulla ohjataan avustuksia sellaisiin toimintoihin, jotka nähdään poliittisesti tärkeiksi.

Tällainen ohjaaminen ei ole ongelmatonta. Tärkein kysymys kuuluu, ketkä nämä linjaukset tekevät sekä mistä ja miksi ne syntyvät. Ovatko ne vallassa olevan poliittisen johdon käsialaa, valmistelua tekevän virkamiehistön näkemyksiä vai ovatko ne syntyneet järjestökentällä? Tähän vaikuttaa avustusmenettelyyn valittu rakenne ja prosessi: onko se täysin virkamies- ja poliittisjohtoinen vai ovatko järjestöt aidosti mukana vertaiskehittäjinä, vertaisarvioijana ja päätöksentekijöinä. Jos uskomme järjestöjen autonomian ideologiaan, emme voi voi sivuuttaa järjestöjä näistä rooleista.

”On pidetty hyvänä, että järjestöt tuovat prosessiin avustuksen käyttäjän äänen, siis arjen asiantuntemusta. Käytäntö on yleinen myös muilla sektoreilla – järjestöedustajien kautta välittyy tietoa järjestötoiminnan kehityksestä ja tarpeista. Tämä vertaisarvioinnin elementti on tärkeää säilyttää myös tulevaisuudessa. On vaikea ajatella, että ilman tällaista järjestölähtöistä elementtiä avustuskäytännöt kehittyisivät järjestöjen arkea tukevammiksi kuin sen kanssa.” Uuden avustusjärjestelmän rakennusperiaatteet, SOSTEn valtuusto 21.10.2015

Jos valtionavustusjärjestelmässä päädytään ohjaamaan järjestöjen toimintaa yleisavustamisen lisäksi yhteiskuntapoliittisesti, se voi ulottua vain toivottuihin tuloksiin ja vaikutuksiin – ei järjestöjen autonomian strategiselle, taktiselle tai operatiiviselle tasolle.

Innovatiivinen avustaminen

Jos käytetyssä valtionavustusjärjestelmässä päädytään ohjaamaan järjestöjen toimintaa yleisavustamisen lisäksi yhteiskuntapoliittisesti, ohjaaminen voi ulottua vain toivottuihin tuloksiin ja vaikutuksiin — ei järjestöjen autonomian strategiselle, taktiselle tai operatiiviselle tasolle. Tällaista tulosodotuksiin perustuvaa avustamista voisimme kutsua vaikkapa innovatiiviseksi avustamiseksi (vrt. innovatiiviset hankinnat).

Innovatiivisessa avustamisessa rahoittaja kuvaa yhdessä järjestökentän kanssa tehdyssä avustusstrategiassaan niitä tuloksia, joita yhteiskunnassa toivotaan saatavan aikaan. Järjestö lupautuu rahoitusta vastaan saavuttamaan näitä tuloksia.

Innovatiivisessa avustamisessa järjestön omaan päätäntävaltaan jää kehittää ne menetelmät, toimintamallit ja tuotokset, joilla tulokset saavutetaan. Samoin järjestö toimii ja organisoituu sillä tavalla, jonka se näkee tarkoituksenmukaisimmaksi tulosten saavuttamiseksi. Järjestö kehittää tuloksille mittarit, kehittää ketterästi kokeillen toimintaansa tulosten aikaansaamiseksi, arvioi toimintansa tuloksia sen pohjalta ja kommunikoi niistä rahoittajan kanssa.

”Kehittämisavustuksia tulisi kehittää enemmän nopean reagoinnin ja uusien avausten mahdollistamisen suuntaan.” Uuden avustusjärjestelmän rakennusperiaatteet, SOSTEn valtuusto 21.10.2015

Uusi autonomian ideologiaan perustuva avustusjärjestelmä

Kansalaisyhteiskunnan toimintalogiikka on erilainen kuin yksityisellä ja julkisella sektorilla. Se pohjautuu vapaaehtoiseen yhteisöllisyyteen ja sitä kautta autonomisuuteen. Näin muotoutuva vakaa yhteiskunta on erittäin arvokas hyvinvoinnin ja sosiaalisen pääoman näkökulmasta.

Suomalaisen kansalaisjärjestökentän elinvoima perustuu myös julkiseen rahoitukseen, mutta sen kääntöpuolena on byrokratia ja ohjaava vaikutus. Tämä on tunnistettava ja sitä on kyettävä erilaisin mekanismein välttämään. Janne Jalava näkee, että vuoden 2017 alusta käyttöön otetussa järjestelmässä sosiaali- ja terveysjärjestöjen rooli avustuksista päätettäessä on aiempaa vähäisempi.

Kirsi Kuusikon mukaan järjestöillä voi olla rooli avustusmenettelyihin liittyvässä päätöksenteossa, ilman että se vaarantaisi puolueettomuuden. 62 Järjestöt ovat intressitaho, joka tulee saada mukaan tällaiseen järjestöjä koskevaan viranomaisprosessiin.

Jalava korostaa, että avustusjärjestelmää kehitettäessä byrokratian vähentämisen ja hakemisen keventämisen tulee olla keskiössä. Eri ministeriöiden avustuskäytäntöjä tulee yhtenäistää, koska rahat tulevat samasta yhtiöstä ja ne jaetaan saman valtionavustuslain nojalla.

Liikuntajärjestöjen valtionavustusten kehittämistä käsittelevässä raportissaan (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:32) Heikki Halila painottaa vahvasti yhdistysautonomiaa. Järjestöjen toimintaa voidaan valvoa vain avustusten käytön osalta, sillä järjestöt eivät ole valtion sektoripolitiikan toteuttajia. Kuitenkin siten, ettei valvonta aiheuta kohtuuttomia tai aiheettomia vaatimuksia. Halila pitää rajanvetoa yleis- ja kohdennettujen avustusten välillä vaikeana ja ehdottaa siksi, että painopistettä siirretään yleisavustusten suuntaan.

Järjestöjen osallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistävällä toiminnalla on myös taloudellista arvoa. Järjestöt ovat olleet suomalaisessa yhteiskunnassa keskeisiä hyvinvointi-investoijia ja hyvinvoinnin rakentajia. Jussi Ahokas ja Päivi Rouvinen-Wilenius korostavat, että tämä rooli ei ole mahdollinen ilman riittäviä taloudellisia resursseja. Rahoitusjärjestelmän on annettava järjestöille riittävä autonominen liikkumavara, jotta niissä syntyy uusia sosiaalisia innovaatioita.

Järjestöjen autonomian ideologiaan pohjautuvasta ajattelusta muovautuu uusi avustusjärjestelmä, jossa valtion rooli on toimia välittäjänä, ei kansalaisjärjestökentän ohjaajana.

Järjestöjen autonomian ideologiaan pohjautuvasta ajattelusta muovautuu uusi avustusjärjestelmä, jossa valtion rooli on toimia välittäjänä, ei kansalaisjärjestökentän toiminnan ohjaajana. Avustamisen normipohja ja käytännöt ovat yhtenäisiä ja ne ovat yhdessä järjestökentän kanssa rakennettuja. Avustamisjärjestelmässä hyödynnetään yhteisiä tietojärjestelmiä, joiden avulla järjestöjen hallinnollinen taakka on tarkoituksenmukaisimman vähäistä. Avustamisen pääpaino on yleisavustamisessa, muu avustaminen on odotettuihin tuloksiin pohjautuvaa innovatiivista avustamista.

”Jos normipohja avustamiselle on yhteinen, voidaan saada myös merkittävää säästöä avustusjärjestelmästä, kun esim. voitaisiin ottaa käyttöön yhteiset tietojärjestelmät. Myös muussa kuin valmistelussa, esimerkiksi käytön lainmukaisuuden valvonnassa, voitaisiin saavuttaa synergiahyötyjä.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Muut teeman artikkelit

Artikkeli

Vahva ja vapaa kansalaisyhteiskunta on demokratian edellytys

Vahva ja vapaa kansalaisyhteiskunta on demokratian, sosiaalisen pääoman luomisen ja yhteiskuntarauhan edellytys. Järjestöissä on kuitenkin herännyt huoli, onko julkisen vallan suhtautuminen kansalaisyhteiskuntaan muuttumassa: usein järjestöt kokevat joutuvansa sopeutumaan yritys- tai julkisen sektorin pelisääntöihin, vaikka kolmas sektori on oma autonominen osansa yhteiskuntaa. Tämä näkyy uutta avustusjärjestelmää rakennettaessa. Siihen pitää saada sellaisia pelisääntöjä, jotka turvaavat kansalaisyhteiskunnan autonomiaa […]

Uutinen

14.8.2018 09:51 / Järjestöt

Tutkimus: Järjestöjen rahoituslähteet monipuolistuneet – EU-rahoitus kasvussa

Järjestöjen varainhankinta on monipuolistumassa, kun ulkomaisen ja EU-rahoituksen osuus sekä yritysyhteistyön merkitys kasvavat. Julkiset avustukset ovat silti tärkeä rahoituslähde suurimmalle osalle järjestöistä. Erityisesti yritysyhteistyö kiinnostaa järjestöjä, ja sen merkitys tulee lisääntymään. Järjestöt myös viestivät entistä enemmän toimintansa tuloksista. Taloustutkimus selvitti toukokuussa 2018 järjestöjen näkemyksiä toimintansa taloudellisista edellytyksistä. Tutkimus toteutettiin edellisen kerran vuosina 2016 ja 2014. […]

Uutinen

8.5.2018 16:06

Pakollinen tunnistautuminen on askel oikeaan suuntaan pelihaittojen torjunnassa

Talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi arpajaislain uudistamista koskevat suuntaviivat kokouksessaan 8. toukokuuta. Suuntaviivoissa korostetaan kysynnän ohjaamista lailliseen ja vastuulliseen pelitarjontaan sekä ehdotetaan pelihaittojen torjumista ottamalla käyttöön pakollinen tunnistautuminen kaikissa Veikkaus Oy:n peleissä. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry kannattaa tehtyjä linjauksia ja edellyttää seuraavaksi käytännön tekoja järjestöavustusten myöntämisperiaatteiden uudistamiseksi. ”Suomalainen rahapelijärjestelmä perustuu Veikkauksen yksinoikeuteen harjoittaa rahapelitoimintaa. Yksinoikeusjärjestelmän […]