Mitä tapahtuisi, jos meitä ei olisi? – Järjestöjen tuki lapsille, nuorille ja lapsiperheille vaarassa heikentyä


Etusivu / Blogi / Mitä tapahtuisi, jos meitä ei olisi? – Järjestöjen tuki lapsille, nuorille ja lapsiperheille vaarassa heikentyä

Valtionvarainministeriön (VM) budjettiesityksessä sosiaali- ja terveysjärjestöjen tukeen kohdistuu peräti 127 miljoonan euron leikkaus, joka tarkoittaisi joka kolmannen euron leikkausta kuluvaan vuoteen verrattuna. Tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa on tärkeä löytää keinoja talouden tasapainottamiseen, mutta järjestöiltä leikkaaminen vie tukea niiltä, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Järjestöjen toiminnan ydintä ovat vertaistuki ja matalan kynnyksen tuki sekä julkisia palveluja täydentävät palvelut ja osallisuuden lisääminen. Järjestöt vievät apua ja tukea myös niille ihmisille, jotka jäävät julkisten palvelujen tuen ulkopuolelle. Koronaepidemia on ollut erinomainen esimerkki järjestöjen kyvystä reagoida ihmisten hätään lyhyessä ajassa. Järjestöjen tukea tarvitaan myös jatkossa, ehkä jopa enemmän kuin ennen ja tuen tarve saattaa olla pitkäkestoista.

SOSTEn koordinoima Lasten terveysfoorumi (LTF) on järjestöverkosto, joka edistää lasten, perheiden ja nuorten terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa. Verkostoon kuuluu 20 järjestöä ja toimijaa, jotka kaikki osaltaan edistävät lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvää elämää näiden arkiympäristöissä.

Näin leikkaus iskisi lasten, nuorten ja perheiden palveluihin

Jos järjestöjen tarjoama tuki ja apu vähenee, julkinen toimija ei pysty paikkaamaan järjestöjen jättämää aukkoa, ja lisäksi julkinen sote-palvelu kuormittuu entisestään. Verkostona esitämme syvän huolemme suunniteltuihin leikkauksiin ja konkretisoimme muutamin esimerkein, millaisia vaikutuksia leikkauksilla olisi, jos järjestöt joutuvat supistamaan tai jopa lakkauttamaan toimintaansa.

Jos järjestöjen toimintaedellytyksiä ajetaan alas, suuri joukko ihmisiä jää yksin ongelmiensa kanssa. Toteutuessaan järjestöjen leikkaukset kohdistuvat lapsiin, nuoriin ja perheisiin, joille järjestöjen tarjoama tuki on korvaamatonta ongelmien ehkäisyssä, arjessa selviytymisessä ja elämän kriisivaiheissa. Lasten terveysfoorumi vetoaa päättäjiin sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen turvaamiseksi.

Lasten terveysfoorumin (LTF) jäsenyhteisöt

Aseman Lapset ry, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Ensi- ja turvakotien liitto ry, Erilaisten oppijoiden liitto ry, Folkhälsans Förbund ry, Hengitysliitto ry, Koulutus Elämään-säätiö, Lapsi 2000 ry, Music Against Drugs, Raittiuden Ystävät ry, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Suomen Diabetesliitto ry, Suomen Hammaslääkäriliitto ry, Suomen Mielenterveysseura ry, Suomen YMCA:n liitto, Suomen Reumaliitto ry, Suomen Sydänliitto ry, Suomen Vanhempainliitto ry, Syöpäjärjestöt, Väestöliitto ry ja neuvoa antavana jäsenenä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

 

Lasten terveysfoorumin puolesta
Terhi Koivumäki
kehittämispäällikkö, Sydänliitto, terhi.koivumaki(at)sydanliitto.fi
LTF:n puheenjohtaja
Päivi Nykyri
erityisasiantuntija, SOSTE, paivi.nykyri(at)soste.fi
LTF:n sihteeri