Skip to content
Blogi

21.3.2018 15:31

Maailman onnellisin kansa

Hyvinvointi ja terveys Viime viikolla YK julkaisi jälleen vuotuisen onnellisuusraporttinsa. Suomalaisille siinä oli ilouutisia. YK:n käyttämien mittareiden, kuten elinajanodotteen, bruttokansantuotteen ja kansalaisvapauksien tulokulmista tarkastellen vaikuttaa nimittäin siltä, että me olemme maailman onnellisinta kansaa. Hyvin menee muillakin pohjoismailla – Suomen lisäksi kärkinelikosta löytyvät niin Norja, Tanska kuin Islantikin. Yhtenä onnellisuutemme keskeisenä osatekijänä nousevat YK:n raportissa esiin vahvat sosiaaliset verkostomme. Vaikka […]

Blogi
pääsihteeri

15.3.2018 08:00

Synkin hetki

Kävin pari viikkoa sitten hyvän ystäväni kanssa katsomassa Synkin hetki -elokuvan, joka sittemmin palkittiin mm. miespääosa-Oscarilla. Elokuva kertoo keväästä 1940, jolloin Saksa valtasi Ranskan, brittien siirtoarmeijaa uhkasi tuho ja toisaalta hallitusta uudelleenjärjesteltiin. Tämäkin puoli elokuvaa oli aivan viihdyttävä, mutta mikä tuli iholle, oli sen kuvaus johtajuudesta, johtajuuden yksinäisyydestä vaikeimpien päätösten tullessa vastaan. Viisas johtaja kuuntelee […]

Blogi

13.3.2018 12:22

Laajeneeko elinluovuttajien piiri?

Hyvinvointi ja terveys Lieneekö sattumaa, että kudoslain muutosesitys on lausuntokierroksella samanaikaisesti viime viikolla vietettävän maailman munuaispäivän kanssa? Niin tai näin, olisi esitetyillä muutoksilla suuri merkitys munuaispotilaille. Lakimuutoksen seurauksena elävältä luovuttajalta tehtävien munuaissiirtojen määrän arvioidaan jopa kaksinkertaistuvan. Lakiesityksessä on kyse ennen kaikkea elinluovuttajien piirin laajentamisesta. Tavoitteena on lisätä elävältä luovuttajalta tapahtuvia kudos- ja elinsiirtoja sallimalla luovutus jatkossa myös muille kuin vastaanottajan […]

Blogi

6.3.2018 14:31

Sote – notifioidako vai eikö notifioida?

Sote-uudistus Pitääkö hallituksen sosiaali- ja terveysuudistuksen valinnanvapausesitys lähettää EU-komissiolle? Unionin yleisen tuomioistuimen päätös kumota komission Slovakian sairausvakuutusjärjestelmää koskeva ratkaisu on lisännyt kierroksia keskusteluun sote-notifikaatiosta. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n juristi Kirsi Väätämöinen avaa notifikaatti-keskustelun taustoja. Mistä on kyse? Lyhyesti: EU:n perussopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta. Siitä, sisältyykö kaavailtuun valinnanvapausjärjestelmään EU:n perussopimuksen mukaista taloudellista toimintaa ja sitä […]

Blogi
erityisasiantuntija

1.3.2018 15:42

Sosiaaliturvaetuusjärjestelmän oltava selkeämpi, joustavampi ja riittävän toimeentulon takaava

Sosiaaliturvauudistus OECD:n eilen julkistamassa Suomen maaraportissa todetaan Suomen verotuksen ja sosiaaliturvan kaipaavan uudistamista. Suomen haasteena nähdään erityisesti muita Pohjoismaita heikompi työllisyysaste. Monimutkaisen sosiaaliturvaetuusjärjestelmän nähdään heikentävän työnteon kannustimia. Kannustinongelmia nähdään olevan muun muassa toimeentulotuessa, lasten kotihoidon tuessa ja niin kutsutussa työttömyysputkessa. Raportti esittää kaksi vaihtoehtoa sosiaaliturvan uudistamiseksi ja päätyy suosittamaan nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän kehittämistä Iso-Britannian Universal credit -mallin suuntaan perustulon […]

Blogi
erityisasiantuntija

28.2.2018 15:15

Suomi edelläkävijä tarttumattomien sairauksien ehkäisyssä

Kansanterveys Suomi on näkyvästi esillä tarttumattomien sairauksien ehkäisyssä parin seuraavan vuoden aikana. Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila nimettiin äskettäin komissaariksi WHO:n korkean tason tarttumattomien sairauksien komissioon. Komission tehtävänä on antaa suosituksia ja tehdä uusia avauksia liittyen sairauksien ehkäisyyn ja hallintaan. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii komitean rinnakkaispuheenjohtajana, yhdessä Uruguayn ja Sri Lankan valtiopäämiesten kanssa. Tarttumattomat sairaudet ja niiden ehkäisy […]

Blogi
erityisasiantuntija

26.2.2018 10:30

Mureneeko perusturva?

Sosiaaliturvauudistus SOSTE julkaisi pari viikkoa sitten selvityksen, jossa tarkasteltiin sosiaaliturvan ja verotuksen muutoksia vuosina 2012–2019. Selvityksessä todetaan harjoitetun politiikan kasvattaneen tuloeroja vuoden 2016 jälkeen. Perusturvaan tehdyt leikkaukset ovat osuneen erityisesti työttömiin, lapsiperheisiin ja opiskelijoihin. Selvityksestä uutisoitiin laajasti eri medioissa – köyhyyden lisääntyminen herättää selvästi huolta. Muutamassa kirjoituksessa kuitenkin tyrmättiin huoli tuloerojen kasvusta ja todettiin, ettei perusturva ole murenemassa. Nähtiin […]

Blogi
tutkija

21.2.2018 12:38

Sote-järjestöjen vapaaehtoistoiminta on erityistä, merkittävää ja mittavaa

Sote-järjestöt Sosiaali- ja terveysjärjestöt muodostavat keskeisen kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan kentän Suomessa. Vuodesta 2006 toteutetuissa Järjestöbarometreissa on tarkasteltu sosiaali- ja terveysjärjestöjen vapaaehtoistoimintaa eri näkökulmista ja erilaisia tunnuslukuja tuottaen. Tämä blogiteksti kokoaa yhteen eri vuosien barometreista joitakin keskeisiä vapaaehtoistoimintaa kuvaavia numerotietoja ja myös huomioita sen erityispiirteistä. Sote-järjestöt ja vapaaehtoiset tukevat hyvinvointia ja terveyttä Sosiaali- ja terveysjärjestöt toimivat etenkin vaikeissa, haastavissa, […]

Blogi
pääsihteeri

8.2.2018 08:04

Sanoista ja teoista

Kansalaisyhteiskunta On asioita, joita mielellään teen yksin pohdiskellen ja toteuttaen – niin töissä kuin vapaa-aikana. Paljon enemmän on asioita, joita teen mieluummin yhdessä muiden kanssa. Yleensä yhdessä tulee myös helpommin parempi lopputulos. Turhaan ei sanota, että yhteistyössä on voimaa. Yhdistysten perusluonne on nimensä mukaan yhteen tuleminen ja yhdessä tekeminen. Tämä pätee niin vapaaehtoistoimintaan kuin palkattuihin organisaatioihin. […]

Blogi

7.2.2018 08:17

Genomitiedon käyttö yleistyy

Hyvinvointi ja terveys Emme ole niin uniikkeja kuin ehkä haluaisimme olla. Perimästämme eli genomistamme noin 99.5% on samanlaista kuin satunnaisella vastaantulijalla. Genomimme linkittääkin meidät toisiimme sukupolvien ja miljoonien vuosien mittaisessa ketjussa. Pienet, yksilölliset erot genomissamme selittävät kuitenkin joitakin ominaisuuksiamme, kuten silmiemme väriä, veriryhmäämme sekä sitä, miksi toisilla on lovi leuassa ja toisilla ei. Jokaisen genomista löytyy myös joitakin […]