fi | sv | eng

Hankintalaki haittaa heikoimpien hyvinvointia – Miksi julkinen sektori tietoisesti tyhmentää itseään?

to 19. joulukuuta 2013 15.26.00

Frank Martela, FT

Mikä on sosiaalialan perimmäinen päämäärä? Pohjimmiltaan sekä julkiset sosiaalipalvelut että sosiaali- ja terveysjärjestöt on kehitetty yksi arvokas tavoite mielessä: Ihmisten hyvinvointi. Ne on luotu auttamaan heikossa asemassa olevia – potilaita, kuntoutujia, päihdeongelmaisia, työttömiä, lapsia – tarkoituksenaan vahvistaa näiden ihmisten hyvinvointia, elämänhallintaa ja elämänlaatua.

Vaikka Suomen sosiaalipalvelut ovat perinteisesti olleet valtiokeskeisiä, on Suomessakin viime vuosina ollut havaittavissa siirtymää kohti sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistamista. Esimerkiksi vuonna 2012 jo kolmannes sosiaalipalveluista ja neljäsosa terveyspalveluista tuotettiin yritysten ja järjestöjen toimesta (Järjestöbarometri 2013). Yksityisten yritysten lisäksi järjestöillä on oma merkittävä roolinsa sosiaalipalveluiden tuotannosta: Ne palvelevat vuodessa noin sataatuhatta asiakasta ja niiden osuus koko maan sosiaalipalvelutuotannosta on noin 15%.

Parhaimmillaan järjestöjen omistautuneet työntekijät ja yritysten innovatiivisuus voivatkin johtaa palveluiden laadun ja kustannustehokkuuden tuntuviin parannuksiin – kunhan hankinta toteutetaan järkevästi.

Valitettavasti tällä hetkellä näin ei tehdä. Kun sosiaali- ja terveyskeskusjohtajilta kysyttiin asiasta (Sosiaalibarometri 2013), raportoi yli puolet tilanteista, joissa ostetun palvelun laatu ei ole vastannut sovittua eikä monikaan ole nähnyt niitä kustannussäästöjä, joita ulkoistuksen oli tarkoitus tuottaa. Itse asiassa vain kymmenisen prosenttia uskoi ostojen tuoneen kustannussäästöjä, kun yli puolet uskoi niiden päinvastoin lisänneen kustannuksia. Kolmannes kertoi joutuneensa perumaan ulkoistuksia ja palauttamaan palveluita takaisin itse tuotetuiksi kustannus- tai laatusyistä. Palveluja tuottavista järjestöistä puolestaan yli 80% koki, että hinta on noussut ainoaksi kriteeriksi vaikeammin mitattavan laadun ja asiakaskokemusten kustannuksella (Järjestöbarometri 2013).

Kun hinta on ainoa kriteeri, on paikallisten järjestöjen vaikea kilpailla kansainvälisten suuryritysten kanssa. Lisäksi lyhyet, muutaman vuoden sopimukset tuottavat epävarmuutta, katkoksia ja pakkosiirtoja asiakkaille, eivät mahdollista palvelujen pitkäjänteistä kehittämistä eivätkä ota huomioon pitkäkestoisten asiakassuhteiden ja tarvittavan erikoisosaamisen myönteistä vaikutusta asiakkaiden elämänlaatuun. Pahimmillaan pitkäaikaiset asiakassuhteet pakkokatkaistaan ja vanhukset tai muut heikossa asemassa olevat saavat elää pitkään epävarmuudessa ennen kuin heidät siirretään uuden palveluntarjoajan tiloihin opettelemaan uudenlaista toimintakulttuuria.

Ongelman ydin ei kuitenkaan ole vain kilpailutuksessa käytetyissä kriteereissä, vaan siinä että hyvinvoinnin tuottaminen ja ihmisten inhimillinen kohtaaminen ovat lähtökohtaisesti jotakin, jota ei ole edes teoriassa mahdollista mitata objektiivisesti. IT-puolella on laskettu, että sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeisiin on käytetty yli miljardi euroa, josta vähintään puolet eli 500 miljoonaa euroa on mennyt kokonaan hukkaan. Kun etukäteen tarkasti päätetyt kriteerit eivät toimi niinkin teknisessä asiassa kuin tietojärjestelmän hankinnassa, niin miten ihmeessä voidaan edes kuvitella niiden toimivan ihmiskeskeisten palveluiden hankinnassa?

Kun hankintalaki pakottaa kilpailuttamaan pelkillä mitattavilla kriteereillä, menee pesuveden mukana tässä tapauksessa terveen järjen käyttö. Eli hankkijan mahdollisuus tarkastella tarjouksia kokonaisuutena ja tehdä päätös oman kokemuksensa ja asiantuntemuksensa pohjalta.

Jos inhimillisen elementin mukaanotto päätöksentekoon tuntuu radikaalilta, on hyvä muistaa että yksikään yritys ei ole niin tyhmä, että alistaisi tärkeät hankintapäätöksensä objektiivisille kriteereille. Eri mittarit toimivat päätöksenteon tärkeinä apuvälineinä, mutta lopulta päätöksen tekee ihminen asiantuntemuksensa pohjalta. Ainoastaan julkinen sektori harjoittaa tällaista viisauden amputaatiota päätöksenteosta. Ironista on, että vaikka mallia julkiselle sektorille haetaan nykyään yritysmäisemmästä toiminnasta, kuulostaa jäykkien ja muutoksiin mukautumattomien kriteerien mukainen päätöksenteko enemmänkin Neuvostoliittolaiselta suunnitelmataloudelta.

Kun hallitus ensi vuonna alkaa EU:n valmisteilla olevan hankintadirektiivin pohjalta muokata kansallista hankintalakia, olisi upeaa, jos laissa annettaisiin tilaa myös terveelle järjelle. Tekniset, mitattavissa olevat kriteerit ovat toki tärkeitä, mutta yksinään sokeita. Siksi niille voisi antaa maksimissaan 70% painoarvon. Loput 30% pisteytyksestä päättäisi asiantuntijaraati perustuen omaan tuntumaansa palveluiden laadusta ja toimivuudesta.

Vanhainkoteihin keskittyvän väitöskirjani eräs päätuloksista oli, että vanhusten elämänlaadun kannalta ratkaisevaa eivät ole niinkään hoidon tekniset seikat, vaan se hoivayhteys ja inhimillisen kohtaamisen tapa, jolla hoitaja vanhusta lähestyy. Vierailemalla palvelutaloissa ja havainnoimalla niiden tunnelmaa voisivat asiantuntijat ottaa huomioon tämänkaltaisia pehmeitä asioita, jotka taipuvat huonosti mittareihin, mutta ovat palveluasiakkaiden hyvinvoinnin kannalta ratkaisevan tärkeitä.

“Ostetaan mistä halvimmalla saadaan” saattaa sopia Keskisen kyläkaupan motoksi. Sosiaalipalveluiden tuottamisessa se johtaa kuitenkin inhimilliseen kärsimykseen, jonka kohteena ovat ne kaikista heikoimmassa asemassa olevat. Inhimillisen tekijän mukaanotto hankintalakiin mahdollistaisi lopulta myös asiakkaiden inhimillisemmän kohtelun.

Kirjoittaja väitteli vuonna 2012 Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitokselta aiheenaan vanhusten ja hoitajien välinen kohtaaminen vanhustenhoidossa. Tällä hetkellä hän on vierailevana tutkijana University of Rochesterin psykologian laitoksella Yhdysvalloissa.

Lue lisää

frankmartela.fi

Kuntoutusjärjestelmän toimimattomuudesta kärsii kuntoutusta tarvitseva, SOSTEblogi, Tyyne Hakkarainen

Paikallistoiminnalla on kysyntää - toimijoiden riittävyys on huolenaihe, SOSTEblogi, Juha Peltosalmi

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

moi

pidä yhteyttä, voisit olla hyvä puhuja Pro Bono - kolmannen sektorin johtamisen ja hallitustyön seminaariin terkut heikki.lehmusto(at) boardman.fi

- ke 18. joulukuuta 2013 00.12.14

Asiaa!

Justiin noin, kiitos kirjoituksesta.

- ke 18. joulukuuta 2013 09.48.01

Väärä ajatusmaailma

Eikös kyse ole lopultakin siitä, että mikä on palvelua tuottavan yrityksen "ammattiylpeys"?
Turha tässä on syyttää hankintalakia tai hankintoja tekeviä ihmisiä. Hankintalaki koskee vain hankintamenettelyä. On aivan eri asia, miten palvelu toteutuu sopimuskaudella. Sopimuskauden toimintaa voidaan ohjata sopimusehdoin - esim. asettaa sanktioita, ellei palvelu toteudu halutulla tavalla. Pitääkö palveluntuottajille sitten antaa "keppiä", jotta he tuottaisivat laaudasta palvelua ilman "porkkanaa" vai voisivatko yritykset tuottaa laadukasta palvelua ihan omasta takaa? Laatuyritysten kanssa hommat yleensä toimii moitteettomasti, he tekevät OMA-ALOITTEISESTI ammattiylpeänä hyvää jälkeä, eikä asioihin tarvitse puuttua. Hankintalailla ei ylipäätänsä voi puuttua siihen, mitä asioita sopimuskaudella tapahtuu konkreettisesti - hankintalailla vain hankintaan, sopimuksella tuotetaan. Filosofian maisterin on ehkä hieman vaikea ymmärtää tämä yhtälö, se annettakoon anteeksi, vaikka se ei ainoa kriteeri olekaan.

- to 19. joulukuuta 2013 00.09.12

Väärä ajatusmaailma

Siksi niille voisi antaa maksimissaan 70% painoarvon. Loput 30% pisteytyksestä päättäisi asiantuntijaraati perustuen omaan tuntumaansa palveluiden laadusta ja toimivuudesta."

Okey. Ja kuinkas tämä "asiantuntijaraati" arvioi objektiivisesti esim, sen, että avobemari on parempi kuin avoskoda?

Olisi kiva tietää, miten ajattelit hoitaa homman avoimesti/syrjimättömästi ja vielä tosi hyvin perustellen.

- to 19. joulukuuta 2013 00.15.37

Väärä ajatusmaailma

Jos kaikki hankinnat voisi päättä "tuntumalta", niinkuin "fiilispohjalta", niin eihän Pekka Himasen tutkimuksen hankinnassa pitäisi olla mitään epäselvää?

Hankintalaki (perustuu direktiiviin, ei ole kansallinen keksintö) ei salli "musta nyt tuntuu tältä"-päätöksentekoa. Artikkelin kirjoittajan olisi hyvä perehtyä myös ympäröivään juridiikkaan, josta on myös tehty tutkimuksia. Artikkelin kirjoittajan yksisilmäinen tutkimus ei juurikaan anna mitään lisäarvoa millekään, mitä ei jo tiedettäisi.

- to 19. joulukuuta 2013 00.19.38

(Ei otsikkoa)

Harvoin kommentoin tällaisiin kirjoituksiin mutta nyt on pakko. :)
Kirjoituksessa on todellakin järjen siemen, vaikka edelliset kommentoijat tuntuvat olevan eri mieltä.
On ihan selvää että hinnan perusteella ei voida tehdä näin isoja palveluntuotantopäätöksiä. Toivottavasti yksikään kunta ei sentään sellaiseen ole sortunut?! Kilpailutuksessa laatutekijöiden asettaminen on hankalaa, mutta kunhan tarpeeksi syvällisesti miettii asiaa, nimenomaan SOPIMUSKAUDEN kannalta, kyllä niitä tekijöitä löytyy. Ongelmana on kuitenkin usein se, että jos sopimuskausi on esimerkiksi 4+4 vuotta, miten varmistetaan että tarjouspyynnössä asetetut laatuvaatimukset täyttyvät vielä 8 vuotta kilpailutuksen jälkeen? Tähän kiinnitetään kunnissa liian vähän huomiota, ja oman analyysini mukaan tämä on yksi niistä syistä miksi palveluhankinnat menevät pieleen. Kunnissa osataan huonosti kumppanuus-mallista toimittajayhteistyötä sekä toimittaja- ja sopimushallintaa. Ainakin suurimmat kaupungit ovat onneksi viime vuosina heränneet tähän ja monilla on todella hyviä kehityshankkeita menossa asian tiimoilta. Tärkeää on sitouttaa toimittajat sopimuskauden aikaiseen jatkuvaan parantamiseen ja laaduntarkkailuun. Vain ja ainoastaan sillä pystytään takaamaan tasainen palvelun laatu asiakkaille!

Terveisin
hankintajohtaja keskisuuresta kaupungista

- to 19. joulukuuta 2013 07.26.26

Aallon pohjalta

Heippa! Tehdään projektia nimeltä LOVE eli loppukäyttäjälähtöiset verkostot. Pointtina se, että hankinta optimoi verkostoja ihmisille eikä itselleen eikä edes kaupungilleen. Sivutuotteena laatu paranee ja kustannukset alenee. Onnistuu, mutta nyt on edessä tiukempi pähkinä. Johdon konsultointi/ koulutus/ auttaminen ylipäätään on todella konservatiivista puuhaa. Pitää olla runsaasti referenssejä julkisen sektorin "tyhmentämisestä" ennen kuin pääsee auttamaan, hankintakäytäntöä tämäkin.

- to 19. joulukuuta 2013 12.47.23

Kuullaan palvelujen käyttäjiä

Totta on, että hankintalaki on menettelytapalaki, jolla pyritään tarjoajien tasapuoliseen kohteluun ja objektiiviseen ratkaisuun tehdyista tarjouksista. Se ei itsessään estä hankkimasta laatua. Käytännössä kuitenkin hinta ratkaisee liian suuressa osassa sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintoja. Yhtenä syynä ovat kiristyvät budjetit, toisena se, että laadun määrittäminen kilpailutuksissa on huomattavasti vaikeampaa kuin pelkkä hintavertailu. Mahdotonta sen ei kuitenkaan pitäisi olla. Olennaista on kuulla asiantuntijoista parhaita eli palvelujen käyttäjiä. Käyttäjiä (ja/tai heidän edunvalvojiaan) tulisi kuulla jo hankintoja valmisteltaessa, kysyä heiltä mitä he pitävät tärkeänä ja ottaa heidän näkemyksensä huomioon laadun määrittelyssä. Heidän arvionsa tulisi olla keskeisellä sijalla myös laadun valvonnassa sopimuskauden aikana (kyllä, pitää todellakin valvoa sitä, että sopimukset pidetään). Tässä meillä kaikilla on vielä paljon oppimista.
Kirsi Väätämöinen / SOSTE

- pe 20. joulukuuta 2013 10.49.15

Järjestöt palveluntuottajina

Moni järjestö on vaikeuksissa kun kilpailutuksissa korostuu laadun sijaan hinta. Järjestöt näkevät asiakas- ja käyttäjälähtöisyyden isona laatutekijänä, jota ei riittävällä tavalla huomioida palvelujen kilpailutuksissa. Järjestölähtöisten palvelujen tulevaisuudenkuvat ovat harmaita jos järjestöjen erityisyyttä arvolähtöisinä palveluntuottajina sekä asiakkaiden ja kansalaisten äänen esille tuojina ei laajasti tunnisteta. Tässä meillä riittää yhteistä tekemistä. Sanna Kaijanen/SOSTE

- pe 20. joulukuuta 2013 11.16.23

sitä saa mitä tilaa

Jos tilaa halvinta niin onko yllätys että laatu on mitä sattuu?

Jos halutaan laatua niin sitten pitää itse olla aktiivinen eli jatkuvasti seurata eli hallinto kulut ovat suuret tai laatu kärsii.

Jos haluaa pitää kulut kurissa ja määräys valtaa laatuun, niin sitten pitää tuottaminen pitää itsellä

- to 9. tammikuuta 2014 13.50.31

Tarvitaan laadunvalvontaa, ei vain kilpailutuksia

Ongelma kilpailutuksissa on että kilpailutetaan palveluita samalla tyylillä kuin muttereita. Palveluissa kriteerinä on luvattu laatu, ei toteutunut. Tästä syystä tarjouskilpailut voittaa lupaamalla maksimaaliset laadut ilman että edes aikoo näitä toteuttaa.

Esim. meillä päiväkodin palveluntuottaja kilpailutettiin, ja kriteerit voittanut hakemus ei edes ollut edullisin vaan voitti ns laadullisin kriteerein. Palvelun laatua arvioitaessa ei voitu huomioida esim. sitä, että kaikki päiväkotilasten vanhemmat puolsivat siihen asti palvelut tarjonnutta tuottajaa - olivat keränneet addressin, koska olivat niin tyytyväisiä juuri kyseiseen päivähoidontuottajaan.

Sen sijaan laatukriteereissä mitattiin mm. sitä mitä kilpailijat *lupasivat* että henkilöstön koulutus tulee olemaan. Voittaja voitti lupaamalla että koko henkilöstöllä, siivooja mukaanlukien, on lastentarhanopettajan tutkinto. Sitten kun he alkoivat rekrytoida ihmisiä ko. positioihin, he rekrytoivat erilaisilla tutkinnoilla olevia, eli ei suinkaan kaikki lastentarhanopettajia. Eli luvattu laatu, jolla kilpailutus voitettiin, ei ollut aikomuskaan toteutua.

Seuraus: vanha palveluntuottaja siirtyi pois ja pystytti 4kk päästä uuden päiväkodin muualle. Osa perheistä siirtyi lastensa kanssa sinne, pidemmän matkan päähän, koska arvosti niin paljon päivähoitopaikan toimintatapaa, sen laatua, sekä päivähoitosuhteiden pysyvyyttä (joka kyllä oli laatukriteeri, mutta jota ei jostain kumman syystä huomioitu kilpailutuksen ylimenovaiheessa).

https://www.facebook.com/notes/krista-lagus/ryhm%C3%A4istetty%C3%A4-laadunvalvontaa-tai-miten-ratkaista-kilpailutuksen-ongelmia/10151236053082419

- to 9. tammikuuta 2014 15.59.04

Parasta laatua, uskaltaisinko?

Yksityisellä puolella yksittäinen asiantuntija tai johtaja joutuu kärsimään päättämättömyydestään. Jos ei pysty eikä uskalla valita, ura kärsii. Yksittäiset hankintavirheet eivät ole niin vakavia, kunhan päätöksiä syntyy. "Aina roiskuu kun rapataan."

Kokemukseni mukaan monilla julkisen hallinon toimijoilla tilanne on täysin päinvastainen. Päättämättömyydestä, hidastelusta ja huonoista hankinnoista ei joudu vastuuseen, mutta hankintavirheiden tekijä saa kuulla kunniansa pitkään ja joutuu pahimmillaan rutiinitehtävien disponibiliteettiin.

Julkisen hankinnan ongelmat ratkeavat kulttuurimuutosten työkaluin ja tavoin, nykyinenkin lainsäädäntö antaa oikeuden tehdä laadullista arviointia pitkälti ehdotetulla tavalla, jos paikallisessa kulttuurissa parhaan kumppanin löytäminen olisi tärkeämpää kuin selustan suojaaminen.

https://twitter.com/aukia

- to 9. tammikuuta 2014 21.55.05

Laadun sisältö

Ei ole sitä vielä kukaan kommentoinut, mitä se laatu sisältää. Ja miten sitä mitataan. Riittävän laajan ja sisällöltään monipuolisen asiakaspalautteen keräämisellä riittävän usein, auttaa asiaa kummasti. Ja tietysti tarjouspyynnössä sillä,että kuvaa sinne niitä laatutekijöitä, ulkoilua vanhuksille ja konjakkia ,metsäretkiä lapsille tyyliin.Mahdotontako,liian konkreettistako

- ti 21. tammikuuta 2014 14.41.00

Elinvoimaiset järjestöt

SOSTEssa työskennellään sen hyväksi, että

Kansalais- ja vapaaehtoistoiminta luo hyvinvointia

Järjestöt vastaavat tulevaisuuden haasteisiin

Järjestöillä on vahva rooli palvelujen kehittämisessä ja tuottamisessa


 

SOSTEblogissa:

Järjestöt mukana muutoksessa

SOSTEtalk!-blogi: Yhteistyöosaamisesta järjestön menestystekijä – neljä kysymystä yhteistyöstä

Kunnan kehittämisen valtti: kunta-järjestö-yhteistyö