fi | sv | eng

Hyvinvointikertomus kunnan työvälineenä

Vuodesta 2011 terveydenhuoltolaki on velvoittanut kunnat laatimaan hyvinvointikertomuksen kerran valtuustokaudessa. Lisäksi kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Se on kunnan eri hallinnonalojen yhteinen suunnittelun ja arvioinnin väline, jonka laatimisessa ovat mukana useat eri tahot.

Hyvinvointikertomus tehdään kunnissa jo varsin yleisesti: vuodenvaihteessa 2013–2014 sen teosta raportoi 71 prosenttia sosiaali- ja terveysjohtajista. Lähes puolet sosiaali- ja terveysjohtajista ilmoittaa, että hyvinvointikertomuksissa on hyödynnetty kuntalaisten kokemustietoa hyvinvoinnista. Järjestöt ovat mukana hyvinvointikertomustyössä alle kolmanneksen mukaan. Asiaa selvitettiin Sosiaalibarometri 2014 -tutkimuksessa.

Myönteisiä vaikutuksia kuntalaisille

Hyvinvointikertomustyöllä on alkanut näkyä myönteistä vaikutusta kunnallisessa päätöksen teossa. Siitä on ollut eniten hyötyä kuntalaisten tarpeiden tunnistamisessa ja palveluvajeiden havaitsemisessa. Vajaa kolmannes arvioi sen palvelleen näissä asioissa melko paljon tai paljon. Toisaalta lähes puolet arvioi sen palvelleen näissä asioissa enintään melko vähän. Sosiaali- ja terveysjohtajat arvioivat hyvinvoinnnin ja terveyden edistämisen toteutuvan omalla alueellaan enimmäkseen hyvin. Myönteisten arvioiden perusteluissa mainitaan usein hyvinvointikertomus, joka on sitouttanut eri toimijoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Hyvinvointikertomuksen tavoitteena on vahvistaa eri tahojen yhteistyötä. Yli puolet sosiaali- ja terveysjohtajista arvioi, että kunnan eri hallinnonalojen yhteistyö on parantunut vähintään jonkin verran ja lähes puolet arvioi myös kunnan virkamiesjohdon ja luottamushenkilöiden yhteistyön parantuneen.

Hyvinvointikertomus käyttöön jokaisessa kunnassa

Järkevää resurssien käyttöä olisi ottaa hyvinvointikertomus jokaisessa kunnassa käyttöön. Tämä toimisi eri hallintokuntien johtamisen ja kehittämisen välineenä. Järjestöjen tarjoamat palvelut olisi hyvä ottaa osaksi kertomusta. Myös kuntalaisten osallisuutta tulisi vahvistaa hyvinvointikertomusten laatimisessa.



Ota yhteyttä

Aki Siltaniemi

kehittämispäällikkö

050 367 3447

hyvinvoinnin ja talouden suhde, mittareiden kehittäminen, hyvinvointikertomus, tiimin työn koordinaatio;

SOSTEblogissa

Kokemustieto Oulun hyvinvointikertomukseen.

Lue lisää


Julkaisut

SOSTE suosittelee: Hyvinvointikertomus jokaisen kunnan välineeksi.

Lue lisää

Sosiaalibarometri 2014

Lue lisää