fi | sv | eng

Muori vuoristoradalla - road movie yhdistysmaassa

ti 10. syyskuuta 2013 08.27.00

Anne Eronen, tutkimuspäällikkö

Pikkukaupungin omaishoitajille koitti kolmen vuoden joulu, kun Ray:lta saatiin yhdistykselle rahoitusta. Toimintaa alkoi vetää kaksi palkattua työntekijää, jotka saivat tuulta purjeisiin. Kylillä kärvistelleet omaishoitajat, usein iäkkäitä itsekin, kokoontuivat pian kerhoissa ja virkistystapahtumissa. Puolisot tai muut hoidettavat olivat menossa mukana. Joukkoon värvättiin pitäjän oppilaitoksen opiskelijoita, joiden hieronta ja jalkahoidot saivat hymyn huulille ja jäsenet vetreiksi. Lähihoitajakokelaat tekivät harjoittelunsakin kodeissa, autettavien omaisten tukena.

Kaksi vuosikymmentä omaishoitajana, loppuvaiheessa ympärivuorokautisesti, ilman kiisteltyä etuutta tai vapaapäiviä uurastanut muorikin meni mukaan. Kerhoissa tutustui muihin samassa tilanteessa oleviin, sai uusia kavereita ja tietoa, miten helpottaa arkea. Tunnin, parin tuulahdus ”ihmisten ilmoilla” antoi voimia jaksaa kotityömaalla. Pieniä asioita kiitovuosia eläville, mutta iloa ja kiinnekohtia ihmisiin toisenlaisilla elämänladuilla. Oli helppo mennä mukaan, kun toiminta oli järjestetty kuin tarjottimelle. Eipä sitä itse olisi osannut, eikä uupuneena jaksanutkaan. Ohjaaja järjesti vesijumpankin, kahvikupin hinnalla. Syksyn koittaessa alkoi muorinkin hartiat laueta ja jalka nousta kuin teininä.

Kun touhu oli vauhdissa, vaimeni äkkiä porina jumppalöylyissä. Rahoitus päättyi, eikä vähäisiä lantteja tärkeämpiin menoihin säästellyt kuntakaan tullut vastaan. Toisaalla lopahti työllistettyjen pyörittämä pientöiden rinki, ja muorin orapihlaja-aita jäi siltä syksyltä leikkaamatta. Samassa rytäkässä neljän vuosikymmenen jäsenyys hengitysyhdistykseenkin lopahti sen yhdistyttyä ja siirryttyä naapurikuntaan. 1970-luvulla muori oli talvisin itsekin kolunnut potkukelkalla lähikylät keräämässä varoja yhdistykselle. Kalma tuntui seuraavan muorin valitsemia yhdistyksiä.

Tässä vaiheessa näkyi jo kajastusta tunnelin päässä. Muori houkuteltiin invalidiyhdistyksen tukijäseneksi. Mukana hän oli ollut ennenkin. Selkäydinvammaisen puolison kanssa oli voitettu pikkujouluissa kynttilöitä arvalla, ja haasteltu joulutarjoiluja tankatessa menneet kalareissut. Miehen kuusikymppisiä yhdistys oli muistanut hedelmäkorilla.

Yhdistys imi väkeä kuin hunaja. Piristysruiske oli Elman testamentti. Pieni jalkavaivainen täti oli antanut vähäisistä eläkkeistä säästämänsä roposet muiden hyväksi. Elman oli täytynyt saada erityisen paljon hyvää elämäänsä yhdistyksestä, joukkoon kuulumisesta. Tuberkuloosinkin läpikäynyt Elma oli aina mukana kylän riennoissa. Joka perjantai hänet nähtiin mökkinsä edustalla nojaamassa keppiinsä se lyhyempi jalka koukussa, talvisin punainen tikkitakki yllä, kesäisin siniruutuinen essu edessä. Hän odotti kirjastoautoa. Kylällä aikanaan aktiivisen naapurimaan ystävyysseuran riennoissa Elmalle maistuivat kyläläisten kuulumiset, niitä saattoi jakaa postiautoa odotellessa muillekin.

Nohevaksi havaittu puheenjohtaja levitti iloa innolla: lahjoitusvaroilla tehtiin teatteri- ja konserttimatkoja sekä päiväretkiä naapurikuntiin. Muorinkin oli helppo lähteä reissuun porukan mukana. Yksin ei olisi tullut lähdettyä, olisi arkaillutkin.

Kunta tarjosi ilmaiset kokoontumistilat. Keskiviikkokerhosta löytyi uusiakin ystäviä. Saimankin mies oli kaivanut elannon kaivoksesta; johan päästiin jutuissa alkuun. Lopulta muori kuskasi huonojalkaista Saimaa kauppaan, ja Saima vei muorin munkkikahveille - ihan kahvilaan kylän pintaan. Saimankin tytär kuului asuvan kaukana, eikä tietäisi, kaatuuko äiti tai pettääkö muisti jo liikaa. Muorin jälkeläisiltä pääsi helpotuksen huokaus: äiti ei jäänyt yksin kotiin isän lähdön jälkeen.

Tuskin oli kesäjuhlan laulu hiipunut, kun muorin yhdistyselämän taivaalla oli jo uusia pilviä. Puheenjohtajaa vetää naapurikaupunkiin kypsä rakkaus. Syksyllä jännitetään, mistä saadaan tilalle toinen yhtä taitava.

Yhdistys elää toimeliaista vapaaehtoisista ja euroista. Palkattuja vetäjiä on vain neljäsosalla. Kahvirahatkin saadaan enimmäkseen jäsenmaksuista. Kunnan rooli on tärkeä: yli puolet sosiaali- ja terveysyhdistyksistä saa kunnalta rahallista avustusta ja kolmannes ilmaisen kokoontumispaikan. Satsaukset ovat kuntatasolla pieniä, keskimäärin 550 euroa yhdistystä kohti, mutta näkyvät Elman, Saiman, muorin ja satojentuhansien muiden suomalaisten elämässä moninkertaisena hyvänä. Jaksamisena ja kiintopisteinä toisiin ihmisiin.

Toivotaan, että sinne yhdistykseenkin syttyy syksyllä uusi tähti puheenjohtajataivaalle.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Yhdistystoiminta lisää elämänlaatua

Eläköön Elma ja muut aktiivit. Toivotaan, että toiminta saa jatkua.

- ti 10. syyskuuta 2013 16.15.31

Hierontaa, jalkahoitoa ja yhteisiä kaffihetkiä!

Anne, kiitos hienosta jutusta! Täyttä asiaa ja todellisuuden kuvausta.

- pe 13. syyskuuta 2013 17.52.51

Tuiki, puheenjohtajatähtönen

Kiitos totuudenmukaisesta tarinasta, Anne! Tässä oli ihan kaikki olennainen ruohonjuuritason järjestölähtöisestä auttamisesta käyttäjänäkökulmasta. Jos keksit, miten uusia puheenjohtajatähtiä sytytellään, kerro heti.

- ma 23. syyskuuta 2013 09.14.34

Elinvoimaiset järjestöt

SOSTEssa työskennellään sen hyväksi, että

Kansalais- ja vapaaehtoistoiminta luo hyvinvointia

Järjestöt vastaavat tulevaisuuden haasteisiin

Järjestöillä on vahva rooli palvelujen kehittämisessä ja tuottamisessa


 

SOSTEblogissa:

Järjestöt mukana muutoksessa

SOSTEtalk!-blogi: Yhteistyöosaamisesta järjestön menestystekijä – neljä kysymystä yhteistyöstä

Kunnan kehittämisen valtti: kunta-järjestö-yhteistyö