fi | sv | eng

3. Moos 20:13 – liian usein todellisuutta

to 7. heinäkuuta 2016 12.00.00

Vertti Kiukas, pääsihteeri, SOSTE

Joka toinen vuosi järjestettävä maailman sosiaalipoliittinen kokoontumisajo oli kesäkuun lopulla Soulissa. Järjestäjinä ovat jo pitkään toimineet Sosiaalityöntekijöiden maailmanliitto, Sosiaalipolitiikan ja -työn opettajain maailmanliitto sekä sosiaalipolitiikan maailmanjärjestö ICSW, jonka Suomen osastona SOSTE ja sen alainen toimikunta toimii. Koolla oli kolmisentuhatta edustajaa yli 80 maasta. Suomesta osallistujia oli tusinan verran, joista suuri osa yliopistoista.

Plenumeista (voisiko kirjoittaa Plena) ei puuttunut dramatiikkaa tälläkään kertaa. Avajaisissa paikalliset vammaisaktiivit järjestivät ministerin puheen alkaessa mielenosoituksen, jossa vaadittiin vammaisten luokittelujärjestelmän ja niin sanotun pakkoelättäjäjärjestelmän lakkauttamista. Vammaiset ovat osoittaneet vuosia mieltä erityisesti sitä vastaan, että ennen oikeutta vammaistukiin katsotaan, onko omilla sukulaisilla varaa elättää apua tarvitseva. Tarkastelu tehdään puhtaasti tilastollisesti – sillä ei ole merkitystä, onko esim. appiukolla kiinnostusta elättää. Tämä on johtanut jopa itsemurhiin, kun elämiseen ei kerta kaikkiaan ole ollut varaa.

Muutamien minuuttien epäselvyyden jälkeen mustapukuiset turvamiehet repivät alas banderollit ja raahasivat kirkuvat vammaiset salista ulos. Sittemmin ulkomaiset järjestäjät ottivat vahvasti kantaa keskusteluyhteyden synnyttämisen puolesta. Päättäjäisissä olikin lavalla komea pyörätuolien rivistö kertomassa vaatimuksensa saaden seisaltaan annetut aplodit täydeltä salilta. Ministeri ei heitä silti ole ottanut vastaan.

Tasa-arvon toteutuminen monin paikoin kivikautista

Minulle konferenssi oli kolmas sosiaalipolitiikan maailmankonferenssi. Olen niissä systemaattisesti pyrkinyt laajentamaan tietämystäni teemoista, joihin arkityössä ei koskaan tai vain ääriharvoin törmää. Esimerkiksi Afrikan ja Aasian maiden kehitys sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja sosiaaliturvan aloilla on kiinnostavaa seurattavaa. Siellä eletään kasvun vaihetta – uusia järjestelmiä ja turvaverkkoja luodaan kasvavan väestön ja talouden turvin.

Samalla tasa-arvon suhteen eletään monin paikoin kivikaudella. Heteronormatiivista poikkeaminen johtaa edelleen monin paikoin kuolemanrangaistukseen. Eläminen paheksuttuna ja arvosteltuna – jopa suvun hylkäämänä – on johtanut hyvin korkeisiin itsemurhalukuihin. Aiemmin monet suvaitsevan kansakunnan katsantokannat ovat kristinuskon yleistymisen myötä tiukentuneet, kun alaa ovat vallanneet taantumukselliset lahkot.

On häpeällistä, että 40 prosenttia Etelä-Korean transsukupuolisista on yrittänyt itsemurhaa – luvusta ovat toki pois ne, jotka ovat onnistuneet ja poistuneet tilastosta. On häpeällistä, että yli kolmannes USAn asunnottomista on monesti uskonnollisten perheidensä ulos heittämiä, usein nuoria, homoseksuaaleja. Mooses voittaa kultaisen käskyn.

Lue lisää

ICSW: Joint World Conference on Social Work, Education and Social Development 2016

Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Elli Aaltonen: Pakolaisuus on Euroopan ja koko maailman kysymys (5.7.2016)

SOSTEblogissa

Karjaan sote-pilotti toi laatua ja säästöjä

Lue lisää

Valinnanvapaus tulee - mikä muuttuu?

Lue lisää

Onko yhtiöittäminen lääke ongelmiin?

Lue lisää


Muualla

Mikä on kolmannen sektorin osa sotessa? Yle Ajantasa.

Lue lisää


Julkaisut

Säästöistä investointeihin - SOSTE suosittelee -sarjassa

Lue lisää

Palvelujen painopiste ongelmien ehkäisyyn ja terveyden edistämiseen, fakta-arkki

Lue lisää