fi | sv | eng

Asiakasseteleissä edettävä vaiheittain ja huolellisesti

pe 20. lokakuuta 2017 12.46.00

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n mielestä uusi valinnanvapausesitys on mennyt selvästi parempaan suuntaan keväisestä esityksestä. Ongelmaton uusi esitys ei kuitenkaan ole. Maakunnan liikelaitoksen myöntämät lukuisat asiakassetelit uhkaavat tehdä järjestelmästä edelleen vaikeasti hahmotettavan ja monimutkaisen.

”On useita ihmisryhmiä, joille valintojen tekeminen ei ole läpihuutojuttu. Monet iäkkäät, paljon palveluita käyttävät ja moniongelmaiset tarvitsevat tukea päätösten tekemiseen. Asiakasseteleiden tavoite ihmisten itsemääräämisoikeuden ja valinnanvapauden lisäämisestä on hyvä, mutta käytännössä monet ihmiset eivät selviä tästä viidakosta ilman asiantuntevaa ohjausta ja tukea”, SOSTEn varapääsihteeri, johtaja Anne Knaapi toteaa.

Lisäksi on tarkkaan pohdittava asiakasseteleiden alaa ja vaiheistusta.

”Sairaaloiden päivystysvalmius tai kiireellisen hoidon saatavuus ei saa vaarantua. Tarvitaan asiallista ja ajallista vaiheistusta, kokemusten kautta edeten. Ensisijaisesti on saatava perusterveydenhuolto kuntoon”, Knaapi painottaa.

Pystytäänkö integraatio turvaamaan?

SOSTE on jo aiemmin kritisoinut sitä, että sosiaalihuollon palveluiden tipahdettua pois sote-keskuksista, tulee niistä käytännössä terveyskeskuksia. Uudessa esityksessä sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio halutaan varmistaa asiakassuunnitelmilla ja maakuntien sosiaalityöntekijöiden jalkauttamiselle sote-keskuksiin. Ajatuksena on, että maakunnan henkilöstö tarjoaisi sote-keskuksissa sosiaalipalveluja ja tekisi palvelutarpeen arviointeja.

”Sen sijaan asiakassuunnitelmien juridinen ja hallinnollinen asema on epäselvä. Niitä on vaikea pitää ajan tasalla asiakkaan ja potilaan tilanteen muuttuessa. On vielä mietittävä, riittävätkö nämä toimenpiteet. Kaikkiin sote-keskuksiin tuskin riittää maakunnan työntekijöitä”.

Viimesijaisesti maakunnan velvollisuutena on huolehtia palvelujen integraation toteutumisesta. ”Tuottajakentän hajautuessa sen valvominen, pelaavatko palvelut yhteen ja ovatko yksittäisen ihmisen hoitoketjut sujuvat, on käytännössä äärimmäisen hankalaa”, Knaapi huomauttaa.

Lisätietoja

Anne Knaapi, johtaja, varapääsihteeri, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, p. 040 1942 518
Ulla Kiuru, erityisasiantuntija, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, p. 040 744 0888

Lue lisää

SOSTE: Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio on vaikea toteuttaa (9.10.2017)

SOSTE: Valinnanvapauslaki vaatii aikalisän ja lisävalmistelua (29.6.2017)

Aikataulu valinnanvapauden toteutukselle on edelleen liian tiukka (9.5.2017)

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

SOSTEblogissa

Karjaan sote-pilotti toi laatua ja säästöjä

Lue lisää

Valinnanvapaus tulee - mikä muuttuu?

Lue lisää

Onko yhtiöittäminen lääke ongelmiin?

Lue lisää


Muualla

Mikä on kolmannen sektorin osa sotessa? Yle Ajantasa.

Lue lisää


Julkaisut

Säästöistä investointeihin - SOSTE suosittelee -sarjassa

Lue lisää

Palvelujen painopiste ongelmien ehkäisyyn ja terveyden edistämiseen, fakta-arkki

Lue lisää