fi | sv | eng

Sote- ja maakuntauudistus maakunnissa

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu ja toteutus

Perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi Suomen hallitus päätti lykätä sote- ja maakuntauudistusta vuodella eteenpäin (1.1.2020). Tämän johdosta maakuntien valmistelu jatkuu esivalmistelun toisena vaiheena väliaikaishallinnon aloitukseen saakka (kesäkuu 2018 saakka). 

Linkki: Sote- ja maakuntauudistuksen aikataulujana PDF

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen tekemän vaikuttamistyön ansiosta maakunnallisiin sote- ja/tai maakuntauudistuselimiin on saatu myös järjestöjen edustusta. SOSTEn nimeämät järjestötoimijat eivät uudistusorganisaatiossa edusta pelkästään itseään, vaan laajemmin koko alueen sosiaali- ja terveysjärjestöjä. Siksi on tärkeää, että maakunnan alueella muut aktiivisesti toimivat järjestötoimijat tietävät keitä järjestöedustajia valmistelussa on mukana ja keitä he voivat tarpeen tullen kontaktoida järjestöihin liittyvissä kysymyksissä.

Kaikki tiedossa olevat sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutyössä mukana olevat järjestötoimijat löytyvät maakuntakohtaisesti täältä.

Järjestö 2.0: mukana muutoksessa –avustusohjelma (8/2017-12/2020) a) vahvistaa järjestöjen roolia ja toimijaverkostojen muodostumista sote- ja maku-uudistuksessa sekä maakuntien ja kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön tukena tai b) tukee kansalaisten yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua ja toimia osana nykypäivän tietoyhteiskuntaa. Avustusohjelman 17 maakunnallista hanketta tuetaan 1.7 miljoonalla eurolla. SOSTE koordinoi Järjestö 2.0 - mukana muutoksessa -avustusohjelmaa.  

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa

Maakuntalain 35 § säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.


Maakunnan strategiassa tulee ottaa huomioon:


1. asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen maakunnan tehtäväalalla
2. palvelujen järjestämistä ja tuottamista koskevat strategiset linjaukset
3. maakunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet
4. alueiden, alueiden käytön, elinympäristön laadun ja alueen elinkeinojen kehittäminen
5. omistajapolitiikka
6. henkilöstöpolitiikka
7. asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 2. luvun 14§:ssä säädetään, että maakunnan on laadittava sosiaali- ja terveydenhuollon palvelustrategia. Suunnitelman ensisijaisena tavoitteena on määritellä miten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut toteutetaan maakunnassa.

SOTE -palvelustrategiassa maakunta päättää seuraavista asioista:
1. Mitä palveluja asukkaille tarjotaan ja miten sovitetaan yhteen valinnanvapauden piirissä olevat palvelut ja muut sosiaali- ja terveyspalvelut
2. Yksityisiltä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelun tuottajilta hankittavien palvelujen vähimmäismäärää koskevat tavoitteet.
3. Mikä osa hankinnoista kilpailutetaan palvelujen innovatiivisuutta ja kustannusvaikuttavuutta parantavien uusien ratkaisujen kehittämiseksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 2. luvun 15§:ssä säädetään maakunnan palvelulupauksesta. Maakunnan palvelulupaus on maakunnan asukkaille osoitettu tahdonilmaisu siitä, miten maakunta toteuttaa sosiaali- ja terveyspalvelut.

1. Palvelulupauksessa maakunta asettaa tavoitteet sille, miten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut toteutetaan maakunnan asukkaiden tarpeet ja paikalliset olosuhteet sekä edellä 4 §:ssä säädetty palvelujen saatavuus ja saavutettavuus huomioon ottavalla tavalla.

2. Maakunnan palvelulupauksessa on otettava huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliset tavoitteet.

3. Maakunnan on julkaistava palvelulupauksensa julkisessa tietoverkossa ja muilla lupauksen julkisuutta edistävillä tavoilla.

4. Lupaus koskee ensisijaisesti tuottajia: palvelulupaus ei muuta lailla säädettyä maakunnan velvoitetta järjestää sosiaali- ja terveydenhuolto. Palvelun tuottajan on noudatettava maakunnan palvelustrategiaa ja palvelulupausta.

SOSTE on laatinut maakunnallisen vaikuttamistyön tueksi sote-järjestöille vaikuttamispaperin liittyen strategioiden ja palvelulupausten valmisteluun. Siihen on koottu sote-järjestöille keskeisiä tavoitteita uudistuksen eri osa-alueilta. Sitä voi vapaasti hyödyntää maakunnallisessa valmistelutyöskentelyssä oman maakunnan erityispiirteet huomioiden. Vaikuttamismateriaalin löydät alta kohdasta Lue lisää. 

Lue lisää

Lisätietoja

  • Minttu Ojanen, erityisasiantuntija, minttu.ojanen@soste.fi
  • Jaana Joutsiluoma, erityisaiantuntija, jaana.joutsiluoma@soste.fi

Verkosto

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa. Työtilaan ovat tervetulleita kaikki uudistuksen valmistelussa työskentelevät ja muut asiasta kiinnostuneet järjestötoimijat.

Lue lisää