fi | sv | eng

Joko hihat saisi kääriä?

ma 7. maaliskuuta 2016 08.49.00

Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija (aluetyö, Pohjois-Suomi) 

Koko kolmevuotisen työhistoriani ajan SOSTEssa olemme valmistautuneet sote-uudistukseen. Malleja sosiaali- ja terveyden huollon palveluiden järjestämiseksi on kolmen vuoden aikanakin ehtinyt olla useita. Yksi asia on ollut selvä läpi linjan – järjestöillä tulee olemaan uudistuksessa merkittävä rooli.

Asiakaslähtöisyyden varmistaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa on reformin punainen lanka. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kautta on mahdollista saada merkittävää tietoa ja kokemusta palveluiden suunnitteluun ja arviointiin.

Hissipuheita ja pointteja

Me sostelaiset ja muut asian kanssa työskentelevät olemme toistaneet matkan varrella pointteja ja hissipuheita siitä, miksi uudistuksessa tarvitaan järjestöjä. Olemme painottaneet palveluiden käyttäjien äänen lisäksi sitä, että sote-järjestöt ovat myös merkittäviä palveluntuottajia.

Tavoitteemme on saada sosiaali- ja terveysjärjestöjen edustajia mukaan kunkin alueen sote-uudistusta valmisteleviin ja toteuttaviin asiantuntijaryhmiin. Tähän mennessä olemme onnistuneet hyvin. Kokemukseni mukaan järjestöjen osallistamisen tärkeys on ymmärretty kiitettävästi.

"Tulevat vuoden ovat työntäyteisiä koko sosiaali- ja terveysjärjestökentälle..."

Edustukset eri maakunnallisiin työryhmiin ovat silti vaatineet suunniteltua vaikuttamistyötä. Onneksi liittolaisia on löytynyt sekä oikealta että vasemmalta, vastustajia vähemmän. Vaikuttamistyö on vaatinut oven koputuksia, muistutuksia, hissipuheita ja muutamia lounaita. Mutta palkinto – järjestöjen saaminen mukaan jopa maakuntatasoisiin poliittisiin ohjausryhmiin – on odottanut.

Työtä vielä riittää joillakin alueilla, mutta pääsääntöisesti voimme olla enemmän kuin tyytyväisiä järjestöjen rooliin eri maakunnissa. Maakuntia, joissa järjestöt on otettu mukaan suunnittelutyöhön, ovat mm. Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi. Joissakin maakunnissa järjestöjoukkoja on johtanut SOSTE: Pohjois-Karjalassa ja Lapissa maakunnalliset sosiaali- ja terveysturvayhdistykset ja järjestöneuvottelukunta.

Kuinka saamme kaikki mukaan

Suurin työ uusien sosiaali- ja terveyspalveluiden saamiseksi on vasta edessä. Ensin katsotaan mitä huhtikuuksi luvattu järjestämislaki tuo tullessaan. Sen jälkeen päästään toivon mukaan käärimään hihat, mitä on jo tovi odotettukin.

Sote-uudistus ei ole yksinomaan SOSTEn urakka, vaan talkoisiin tarvitaan kaikkia sosiaali- ja terveysjärjestöjä. SOSTE on ollut yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa raivaamassa tietä sille, että ovet ovat avautuneet. Suurin urakka alkaa, kun sote-alueita aletaan tosissaan työstää. Tulevat vuoden ovat työntäyteisiä koko sosiaali- ja terveysjärjestökentälle, jotta saamme uudistuksesta omannäköisemme – palveluiden käyttäjien toiveiden ja kokemusten mukaisen.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi toivon teiltä, hyvät järjestöjohtajat, että annatte mahdollisuuden työntekijöidenne ja järjestöjenne jäsenistön asiantuntemuksen hyödyntämiseen yhteisessä sote-työssä. SOSTEn tehtävä on ollut avata ovet sote-työhön vaikuttamiseen ja koordinoida yhteistyötä. Ovien sisäpuolella on maailma, missä palvelun käyttäjän äänen tulee kuulua. Tämän äänen välittämiseen paras osaaminen löytyy jäsenjärjestöistämme.

Blogikirjoitus on neljäs SOSTEn sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta käsittelevässä blogisarjassa. Kirjoitusarjassa asiantuntijat tarkastelevat uudistusta eri näkökulmista.

Aiemmin sarjassa ilmestynyt

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kiireellinen laina tarjous.

Tarvitsetko lainaa? Jos kyllä, email: (dakany.endre@gmail.com) lisätietoja.

Kiireellinen laina tarjous.

Mr Dékány - pe 26. toukokuuta 2017 02.53.53

Loan

Tämä on kristitty järjestö, joka on muodostettu auttamaan apua tarvitsevia ihmisiä,
Kuten taloudellista apua. Joten jos olet menossa läpi taloudellisia vaikeuksia,
Ota yhteyttä tänään ... Tarjoamme lainoja kaupallisille ja yksityisille Organisaatiot, 3 prosentin korolla ja 1 000 euro Enintään 100.000.000,00 euro. Tarjoamme myös henkilökohtaisia lainoja, velkaa Konsolidointilainat, riskipääoma, yritysluotot, opintolainat, koti Lainat tai lainat mistä tahansa syystä Ota yhteyttä nyt osoitteessa: paulsinghloanfirm@outlook.com

Kuuluttaja
Paul Singh

Paul - to 15. kesäkuuta 2017 09.23.48

Etsitkö erittäin aidon lainaa edulliseen korko 2.5%, alle suotuisa lainaehtoihin?

Tarvitsetko kiireellistä lainaa aloittaaksesi liiketoiminnan tai oletko luova ja rehellinen henkilö ja tarvitset lainaa luovaa työtä varten? Tarvitsetko lainaa ostaa autoa tai taloa? Jos kyllä, ei enää huoli, voimme auttaa! Tarjoamme rahoitusta hyvin alhaisella korolla 2,5%. Kaikki kiinnostuneet hakijat ottavat meihin yhteyttä sähköpostitse; Vdaniels0007@gmail.com lisätietoja kiireellisistä lainoista. Voit hakea vähintään € 2000 - € 50.000.000 Sähköposti: vdaniels0007@gmail.com

Victor Daniels - la 17. kesäkuuta 2017 20.23.03

WE OFFER LEASE BG,SBLC AND MTN

Finding a genuine provider of financial instrument is very challenging but we are certified Financial Instrument providers in United Kingdom. Presently, we only focus on BG/SBLC for Lease and Sale transactions. However, our Lease BG/SBLC is 6+2% and Sale at 40+2%.

Should you find this interesting and acceptable? Kindly, contact us and we shall review and respond with draft Contract/MOU within 48hrs maximum.

Please request for full procedure details if interested.

For further inquiry contact:
Mark Andrew
Skype:andrewmark1996
Email:andrewmarkhill360@gmail.com

Mark Andrew - su 18. kesäkuuta 2017 04.56.24

Hanki luotettava ja luotettava laina tarjous

Jos taloudellinen tilanne ei ole kestävä, niin miksi emme ota yhteyttä. Tarjoamme varoja mihin tahansa tarkoitukseen. Yhtiömme ei vaadi sinua vahvistamaan tuloja ja työllisyyttä. Olemme valmiit pohtimaan lainanottajia, joilla on epäedullinen luottotieto. Annamme lainan omilta varoilta, 3% kuukaudessa.

Palvelut sisältävät:
Henkilökohtaiset lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Yritysten lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Kodinparannus
Laina Inventor
Autolainat

Ole hyvä ja palaa meille, jos olet kiinnostunut: accessloanfirm2030@gmail.com

Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, nopea ja dynaaminen.
Ystävällisin terveisin, herra Larry Scott
Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen accessloanfirm2030@gmail.com

mr scott - ke 21. kesäkuuta 2017 19.12.57

Hanki luotettava ja luotettava laina tarjous

Jos taloudellinen tilanne ei ole kestävä, niin miksi emme ota yhteyttä. Tarjoamme varoja mihin tahansa tarkoitukseen. Yhtiömme ei vaadi sinua vahvistamaan tuloja ja työllisyyttä. Olemme valmiit pohtimaan lainanottajia, joilla on epäedullinen luottotieto. Annamme lainan omilta varoilta, 3% kuukaudessa.

Palvelut sisältävät:
Henkilökohtaiset lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Yritysten lainat (suojattu ja vakuudettomat)
Kodinparannus
Laina Inventor
Autolainat

Ole hyvä ja palaa meille, jos olet kiinnostunut: accessloanfirm2030@gmail.com

mr scott - ke 21. kesäkuuta 2017 19.14.11

Hanki luotettava ja luotettava laina tarjous

Tarvitsetko lainaa? Jos kyllä, email: (accessloanfirm2030@gmail.com) lisätietoja.

Kiireellinen laina tarjous.

mr scott - ke 21. kesäkuuta 2017 19.14.54

TESTIMONY ON HOW I GOT MY LOAN

Tervehdys kaikille teille Olen USA: n rouva Luz, kun tarvitsin lainaa 3 vuotta sitten Minulla oli vääryyttä 14,500.00 Ghanan lainanantajilta Mutta kun sovellin tämän Jumalan pelottavan miehen nimeltä James Ben lainat Jotka auttaisivat minua lainan määrän ollessa 150.000,00 euroa. Minulla oli tarvetta ilman jälkiä huijaustoiminnasta. Suosittelen sinua ottamaan yhteyttä tähän sähköpostiviestiin: jamesben614@gmail.com saadaksesi lisätietoja ...

Luz - ke 28. kesäkuuta 2017 03.48.00

lucybrown7070@gmail.com

Tarvitsetko lainaa, haluat maksaa laskuja, laajentaa yritystäsi? Katso etkä tarjoa kaikenlaisia lainoja sekä pitkä- että lyhytaikaista lainaa, vain 2% interest.If kyllä tarvitset lainaa Please email: lucybrown7070@gmail.com nyt hakea turvattua lainaa hakijan lomakkeen alla,

Nimi:
Ikä:
Maa:
Osavaltio:
Lainan määrä :
Lainan kesto:
Puhelinnumero :

Kiitos ja Jumala siunatkoon sinua.

lucy brown - to 6. heinäkuuta 2017 12.45.23

lainatarjous

Hei Charri Loan Firm Company. Yrityksemme antaa lainoja alhaisella 2 prosentin verolla. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksamaan velkoja, laskuja ja laajentamaan yritystäsi tai tarvitset lainaa liiketoiminnan parantamiseksi? Pankit ja muut rahoituslaitokset ovat hylänneet sinut? Tämä palvelu tarjoaa sekä yksilöitä, yrityksiä, liikemiehiä ja naisia. Mutta me takaamme lainan ja olemme auttaneet monia ihmisiä eri puolilla maailmaa ja tarjoamme suoria lainoja ikiajoina niin, että rekisteröitymisen meille, emmekä kiirehdi asiakkaitamme maksamaan lainoja vaan taloudellisia mahdollisuuksia oveltaessasi, ota meihin yhteyttä Tänään sähköpostilla osoitteessa :( charriloanfirm@gmail.com)

Mr Charri Nobert - to 6. heinäkuuta 2017 12.50.53

LOAN

Hei Charri Loan Firm Company. Yrityksemme antaa lainoja alhaisella 2 prosentin verolla. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksamaan velkoja, laskuja ja laajentamaan yritystäsi tai tarvitset lainaa liiketoiminnan parantamiseksi? Pankit ja muut rahoituslaitokset ovat hylänneet sinut? Tämä palvelu tarjoaa sekä yksilöitä, yrityksiä, liikemiehiä ja naisia. Mutta me takaamme lainan ja olemme auttaneet monia ihmisiä eri puolilla maailmaa ja tarjoamme suoria lainoja ikiajoina niin, että rekisteröitymisen meille, emmekä kiirehdi asiakkaitamme maksamaan lainoja vaan taloudellisia mahdollisuuksia oveltaessasi, ota meihin yhteyttä Tänään sähköpostilla osoitteessa :( charriloanfirm@gmail.com)

Mr Charri Nobert - to 6. heinäkuuta 2017 12.59.36

Lainata

Hyvä lainahakijat

Onko sinulla mitään taloudellisia vaikeuksia? Haluatko aloittaa oman yrityksenne? Tämä laina yritys perustettiin ihmisoikeusjärjestöihin ympäri maailmaa, jonka ainoana tarkoituksena oli auttaa köyhiä ja ihmisiä, joilla on taloudellisia vaikeuksia elämästä. Jos haluat hakea lainaa, palaa meille alla olevaan sähköpostiosoitteeseen: elenanino0007@gmail.com

Nimi:
Vaadittava laina:
Lainan kesto:
Matkapuhelinnumero:

Kiitos ja Jumala siunatkoon
LUOTTAMUS
Elena

Elena - ma 10. heinäkuuta 2017 08.30.30

Hanki nopea ja laillista lainaa täällä

Etsitkö yritystalousta, henkilökohtaista rahoitusta, kiinnelainoja, autoluottoja, opiskelijamäärärahoja, velan vakauttamista rahoja, vakuudettomia rahaa, riskipääomaa jne. ... Olet oikeassa paikassa, ota yhteyttä nyt lisätietoja.

Nimesi:
Maasi :
Osoitteesi :
Puhelinnumero
Kuukausitulot :
Lainan kesto:
Lainan määrä :

Sähköposti: lindaloanfirn1111@gmail.com

MD Linda Moorn

Linda Moorn - ma 10. heinäkuuta 2017 21.50.20

Financial Instrument For Lease and Purchase


We offer fresh cut bank instrument for lease, such as BG, SBLC,Lease and Purchase Instruments can be obtained at minimal expense to the borrower compared to other banking options. This offer is opened to both individuals and corporate bodies.

DESCRIPTION OF INSTRUMENTS

1. Instrument: Funds backed Bank Guarantee(BG) ICC-600
2. Currency : USD/EURO
3. Age of Issue: Fresh Cut
4. Term: One year and One day
5. Contract Amount: United State Dollars/Euros (Buyers Face Value)
6. Price : Buy:32%+1, Lease: 4%+2
7. Subsequent tranches: To be mutually agreed between both parties
8. Issuing Bank: Top RATED world banks like HSBC, Barclays, ING Dutch Bank, Llyods e.t.c
9. Delivery Term: Pre advise MT199 or MT799 first. Followed By SWIFT MT760
10. Payment Term: MT799 & Settlement via MT103
11. Hard Copy: By Bank Bonded Courier


Interested Agents,Brokers, Investors and Individual proposing international project funding should contact us for directives.We will be glad to share our working procedures with you upon request

Name:Ardan Clooney
Email:brandfinance33@gmail.com

Ardan Clooney - ti 18. heinäkuuta 2017 15.05.10

Best Deal for Buy and Lease BG/SBLC


We are a Finance Industry Company professionals with over 15 Years Experience and a focus on providing Bank Guarantee and Standby Letter of Credit from some of the World Top 25 Prime Banks primarily from Barclays, Deutsche Bank, HSBC,Credit Suisse e.t.c.

FEATURES:
Amounts from $1 million to 5 Billion+
Euro’s or US Dollars
Great Attorney Trust Account Protection
Delivered via MT760, MT799 and MT103 Swift with Full Bank Responsibility
Brokers Always Protected

Purchase Instrument of BG/SBLC : 32%+2% Min Face Value cut = EUR/USD 1M-5B
Lease Instrument of BG/SBLC : 4%+2% Min Face Value cut = EUR/USD 1M-5B

Interested Agents/Brokers, Investors and Individual proposing international project funding should contact us for directives.We will be glad to share our working procedures with you upon request.


We Facilitate Bank instruments SBLC for Lease and Purchase. Whether you are a new startup, medium or large establishment that needs a financial solution to fund/get your project off the ground or business looking for extra capital to expand your operation,our company renders credible and trusted bank guarantee provider who are willing to fund and give financing solutions that suits your specific business needs.

We help you secure and issue sblc and bank guarantee for your trade, projects and investment from top AA rated world Banks like HSBC, Barclays, Dutch Ing Bank, Llyods e.t.c because that’s the best and safest strategy for our clients.e.t.c

DESCRIPTION OF INSTRUMENTS

1. Instrument: Funds backed Bank Guarantee(BG) ICC-600
2. Currency : USD/EURO
3. Age of Issue: Fresh Cut
4. Term: One year and One day
5. Contract Amount: United State Dollars/Euros (Buyers Face Value)
6. Price : Buy:32%+1, Lease: 4%+2
7. Subsequent tranches: To be mutually agreed between both parties
8. Issuing Bank: Top RATED world banks like HSBC, Barclays, ING Dutch Bank, Llyods e.t.c
9. Delivery Term: Pre advise MT199 or MT799 first. Followed By SWIFT MT760
10. Payment Term: MT799 & Settlement via MT103
11. Hard Copy: By Bank Bonded Courier


Interested Agents,Brokers, Investors and Individual proposing international project funding should contact us for directives.We will be glad to share our working procedures with you upon request.



Name:Richardson McAnthony
Contact Mail : intertekfinance@gmail.com

Richardson McAnthony - ti 18. heinäkuuta 2017 15.05.42

Apply for a quick and convenient loan

Contact us today for your fast and quick loan delivery.


WE OFFER THE BELOW LOAN SERVICES :.

*Investors Loans..........
*Debt Consolidation...........
*Mortgage Loans.......
*Business Loans........
*Personal Loans...............
*International Loans...
*Traveling Loans.........
*Visa Loans.........

We offer loans to people in need of financial assistant with a low interest rate of 3%. In order to get a loan with this company, you can tell the exact amount of loan you need and the time in which you can pay back the loan. so if interested kindly contacy us with the below details.

Email : graham_shirleycredithome@outlook.com

- ti 18. heinäkuuta 2017 19.51.59

Mrs. sanders Michelle

Do you need an urgent financial credit ***? * Very fast and direct transfer to your bank account * Repayment starts six months after you get the money in your bank account * Low interest rate of 1% * Long-term repayment (1-30 years) Height * Flexible ***then monthly payment *. How long will it be financed? After submitting the application *** You can expect a preliminary answer less than 24 hours funding in 72-96 hours after receiving the information they need yours.
Email : bdsfn.com@gmail.com
Name :
Country :
Phone number :
Amount Needed as Loan :
Purpose of Loan :
Have you applied for loan online before (yes or no)
Email : bdsfn.com@gmail.com
Emaill: anatiliatextileltd@gmail.com
Mrs. sanders Michelle



Do you need an urgent financial credit ***? * Very fast and direct transfer to your bank account * Repayment starts eight months after you get the money bank account * Low interest rate of 1% * Long-term repayment (1-30 years) Height * Flexible ***then monthly payment *. How long will it be financed? After submitting the application *** You can expect a preliminary answer less than 24 hours funding in 72-96 hours after receiving the information they need yours.
Email : bdsfn.com@gmail.com
Name :
Country :
Phone number :
Amount Needed as Loan :
Purpose of Loan :
Have you applied for loan online before (yes or no)
Email : bdsfn.com@gmail.com
Emaill: anatiliatextileltd@gmail.com
Mrs. sanders Michelle

Mrs. sanders Michelle - ma 24. heinäkuuta 2017 14.03.46

lainan tarjous 3%

Hei,

Hae nyt saadaksesi todellista kilpailutilannetta !. ei ole velvoitteita! korko 3.% saat haluamasi rahoituksen tarvitset. ota yhteyttä sähköpostilla:
avantcreditfinancials@gmail.com
 
vain vakaville lainanottajille

Alexander Alexis

Alexander Alexis - pe 13. lokakuuta 2017 16.34.03

lainan tarjous 3%

Tarvitsetko lainaa henkilökohtaiseen tarkoitukseen tai yrityksesi tarpeisiin ?. Tässä on hyviä uutisia sinulle. olet oikeassa paikassa. Meillä on kyky tarjota yrityksiä ja henkilökohtaisia luottoja / lainoja yrityksille ja yksilöille 3 prosentin korolla.

Sähköposti: avantcworld@gmail.com

Karim

taattu laina tarjous

KARIM - pe 13. lokakuuta 2017 16.34.37

lainan tarjous 3%

Tarvitsetko lainaa henkilökohtaiseen tarkoitukseen tai yrityksesi tarpeisiin ?. Tässä on hyviä uutisia sinulle. olet oikeassa paikassa. Meillä on kyky tarjota yrityksiä ja henkilökohtaisia luottoja / lainoja yrityksille ja yksilöille 3 prosentin korolla.

Sähköposti: avantcworld@gmail.com

Karim

taattu laina tarjous

Alexander Alexis - pe 13. lokakuuta 2017 16.44.25

Financial Instrument BG/SBLC for LEASE or PURCHASE

Dear Sir/Ma,

We Facilitate Bank Guarantee (BG) & Standby Letter of Credit (SBLC) Instrument Direct Mandate Provider of Fresh Cut Bank Instrument for Lease/Purchase such as BG, SBLC, MTN.

We are a Finance Industry Company professionals with over 15 Years Experience and a focus on providing Bank Guarantee (BG),Standby Letter of Credit (SBLC), MTN (Mid Term Note) and LTN (Long Term Note) from some of the World Top 25 Prime Banks primarily from Barclays, Deutsche Bank, HSBC, Credit Suisse e.t.c.

FEATURES:

Bank Guarantees & SBLC’s in Standard Formats from Major Banks! Amounts from $1 million to 5 Billion+ Euro’s or US Dollars Great Attorney Trust Account Protection Delivered via MT760 Swift with Full Bank Responsibility MT799 and MT103 preadvice included.

Brokers Always Protected.

Purchase Instrument of BG/SBLC : 32%+2% Minimum Face Value = EUR/USD 1M-5B

Lease Instrument of BG/SBLC : 4%+1% Minimum Face Value = EUR/USD 1M-5B

We will be glad to share our working procedures with you upon request.

Name : Brian Fitzgerald

Email: secureinquiryfinance@gmail.com

Skype: secureinquiryfinance

Brian Fitzgerald - ma 16. lokakuuta 2017 16.28.12

Purchasing and Lease of BG/SBLC

We offer fresh cut bank instrument for lease, such as BG, SBLC, MTN, Bank Bonds, Bank Draft, T strips and others. Leased Instruments can be obtained at minimal expense to the borrower compared to other banking options. This offer is opened to both individuals and corporate bodies.

DESCRIPTION OF INSTRUMENTS

1. Instrument: Funds backed Bank Guarantee(BG) ICC-600
2. Currency : USD/EURO
3. Age of Issue: Fresh Cut
4. Term: One year and One day
5. Contract Amount: United State Dollars/Euros (Buyers Face Value)
6. Price : Buy:32%+1, Lease: 4%+2
7. Subsequent tranches: To be mutually agreed between both parties
8. Issuing Bank: Top RATED world banks like HSBC, Barclays, ING Dutch Bank, Llyods e.t.c
9. Delivery Term: Pre advise MT199 or MT799 first. Followed By SWIFT MT760
10. Payment Term: MT799 & Settlement via MT103
11. Hard Copy: By Bank Bonded Courier


Interested Agents,Brokers, Investors and Individual proposing international project funding should contact us for directives.We will be glad to share our working procedures with you upon request

Name: Ardan Clooney
Email:brandfinance33@gmail.com

Ardan Clooney - ma 16. lokakuuta 2017 20.12.22

Geniune BG/SBLC for lease and purchase

We can help facilitate the financial service bank instrument SBLC /BG, We remain the best financial consulting company with years of experience in the international and local finance market.

We have become the hallmark of excellent service in this industry with trusted and genuine FCA registered SBLC Providers who have truly succeeded in creating significant value for all clients and brokers involved in leasing or purchasing sblc .

We issue from Top rated world Banks and also work with brokers and agents with 100% healthy commissions paid on every deal.

Leasing SBLC : 4% +2%

Purchasing SBLC : 32% +2%

DESCRIPTION OF INSTRUMENTS:

1. Instrument: Bank Guarantee (BG/SBLC)

2. Total Face Value : Please inform us

3. Issuing Bank: HSBC, Barclays London or Deutsche Bank Frankfurt or any Top 25 WEB

4. Age: One Year, One Day

5. Leasing / Selling SBLC / BG

6. Delivery: SWIFT MT799/MT760.

7. Payment: MT-103.

8. Hard Copy: Bonded Courier within 7 banking days.

All relevant business information will be provided upon request and we are ready to forward to you the DOA/CONTRACT of work once you inform us if you will be Leasing or Purchasing.

Best Regards

NAME;Fred Stones
E MAIL;premiumfinanceserviceltd@gmail.com .skype:fredforrealasurance403

FRED - ti 17. lokakuuta 2017 19.00.11

3% LOAN OFFER

Hei

Tarvitsetko kiireellistä lainaa rahoitustarpeiden tyydyttämiseksi? Tarjoamme lainoja 2000: stä 50 000 000,00: een, olemme luotettavia, voimakkaita, nopeita ja dynaamisia, älä tarkista luottoa ja tarjoamme 100%: n takuun ulkomaisille lainoille tänä aikana.

Lainasimme myös koko valuutan 3%: n korolla kaikista lainoista .... Jos olet kiinnostunut, palaa meille tällä sähköpostilla.

Palauta meihin, jos olet kiinnostunut, osoitteessa trustfirm2010@gmail.com

Kunnioittaen,

Herra Andy Cole
Trustfirm2010@gmail.com

ANDY COLE - ke 18. lokakuuta 2017 02.41.35

frederick.dtmas@gmail.com

Dear Sir/Madam,

We are direct providers of Fresh Cut BG, SBLC and MTN which are specifically for lease, our bank instrument can be engage in PPP Trading, Discounting, signature project (s) such as Aviation, Agriculture, Petroleum, Telecommunication, construction of Dams, Bridges, Real Estate and all kind of projects. We do not have any broker chain in our offer or get involved in chauffer driven offers.

We deliver with time and precision as sethforth in the agreement. Our terms and Conditions are reasonable. below is our instrument description.

The procedure is very simple; the instrument will be reserved on Euro clear to be verified by your bank, after verification an arrangement will be made for necessary bank documents and stock testing expenses, the cost of the Bank Guarantee will be paid after the delivery of MT760.

DESCRIPTION OF INSTRUMENTS:

1. Instrument: Bank Guarantee (BG/SBLC) (Appendix A)
2. Total Face Value: Eur 5M MIN and Eur 10B MAX (Ten Billion USD).
3. Issuing Bank: HSBC Bank London, Barclays, Credit Suisse and Deutsche Bank Frankfurt.
4. Age: One Year, One Month
5. Leasing Price: 6% of Face Value plus 2% commission fees to brokers.
6. Delivery: Bank to Bank swift.
7. Payment: MT-103 or MT760
8. Hard Copy: Bonded Courier within 7 banking days.

We are ready to close leasing with any interested client in few banking days, if interested do not hesitate to contact me direct. Email: frederick.dtmas@gmail.com

Regards,
Mr Frederick D Thomas
Skype: frederick.dtmas@gmail.com

Mr Frederick D Thomas - ke 18. lokakuuta 2017 17.47.08

hugh

Finding a genuine provider of financial instrument is very challenging but
we are certified Financial Instrument providers in Ireland. Presently, we
only focus on BG/SBLC for Lease and Sale transactions. However, our Lease
BG/SBLC is 4+2% and Sale at 32+2%.

Should you find this interesting and acceptable? Kindly, contact us and we
shall review and respond with draft Contract/MOU within 48hrs maximum.

Please request for full procedure details if interested.

For further inquiry contact:
Name : Hugh mckeon
E-mail : mchugh017@gmail.com
Skype id : mchugh017@gmail.com

mchugh017@gmail.com - pe 20. lokakuuta 2017 03.01.30

Loan Offer

Oikeutetun lainan saaminen on aina ollut valtava ongelma niin monille asiakkaille, joilla on rahoitustarpeita. Huono luotto ja vakuus ovat jotain, mitä asiakkaat ovat aina huolissaan lainojen laillisesta luotonantajasta. Mutta MIDLAND CREDIT FIRM. Teki eron lainanantoteollisuudessa. MIDLAND CREDIT FIRM on akkreditoitu lainanantoorganisaatiokunnalta, joka myöntää lainoja paikallisille ja kansainvälisille asiakkaille 3 prosentin korolla. Meille on annettu etuoikeus vastata taloudellisiin tarpeisiisi. Luottoasiat eivät saa estää sinua saamasta lainaa, jota tarvitset.

Palvelumme sisältävät seuraavat: -
* Sijoittajat lainat
* Velkojen konsolidointi
* Toinen kiinnitys
* Yritysluotot
* Henkilökohtaiset lainat
* Kansainväliset lainat

Ei sosiaaliturvaa eikä luottotarkastusta, 100% takuu. Sinun tarvitsee vain antaa meille tarkalleen, mitä haluat ja varmasti teet unelmasi totta. MIDLAND CREDIT FIRM sanoo KYLLÄ, kun pankit sanovat NO. Lopuksi rahoitamme pieni lainakanta, välittäjiä, pienimuotoisia rahoituslaitoksia, sillä meillä on rajoittamaton pääoma. Lisätietoa lainan hankkimisesta meiltä: Vastaa välittömästi tähän sähköpostiviestiin: midland.credit2@gmail.com

Yrityksen nimi: MIDLAND CREDIT HOME
Yritys Sähköposti midland.credit2@gmail.com
Yritys NMLS-tunnus: 315276.
Yrityksen verkkosivusto: midlandcreditonline.com


Motto: Sijoittaminen sukupolville.

Kumah James - la 21. lokakuuta 2017 23.24.22

kiireellinen laina tarjous

Hei,

Hanki nopeasti ja kätevä laina maksaa laskuja ja aloittaa uusi taloudellinen projekti halvimmalla korolla 2%. Ota yhteyttä meihin tänään
Sähköposti: stewartd887@gmail.com tarvittavan lainan määrä. Vähimmäisluottotarjouksemme ovat 5 000,00 € ja 50 000 000,00 euroa. olemme sertifioitu, rekisteröity ja laillinen luotonantaja. Voit ottaa yhteyttä meihin tänään, jos olet kiinnostunut saamaan lainaa, ota meihin yhteyttä lisätietoja lainaprosessista. Tee prosessi kuten lainan ehdot ja miten laina siirretään sinulle. tarvitsemme kiireellistä vastaustasi, jos olet kiinnostunut.

HYÖDYLLISEN TÄYTTÄMINEN JA ESITTÄMINEN ALUSTAVAAN Lainahakemuslomakkeeseen:

Sinun nimesi:______________________
Osoitteesi:____________________
Maasi:____________________
Ammattisi:__________________
Tarvittava luoton määrä: ______________
Lainan kesto: ____________________
Kuukausitulot:__________________
Puhelinnumero:________________
Oletko hakenut lainaa ennen: ________________
Jos olet hakenut lainaa ennen, missä olet kohteleva rehellisesti? missä yritys sijaitsee? ...

email: stewartd887@gmail.com
Parhain terveisin
Herra David Walters

david - ke 25. lokakuuta 2017 00.00.57

Lainatarjous!

Tarvitsetko minkäänlaista lainaa? Jos vastaus on myönteinen, niin ota minuun yhteyttä pikaisesti lainaan 3%: n korolla. Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen: russell.credit40@gmail.com tai kirjoita meille: +1 (619) -345-7498

Terveiset.
Russell Investments

John Ahmed - ke 25. lokakuuta 2017 16.21.23

Lainatarjous

Hei kaikki,

Olen Hobelman Jaroen Yksityinen lainanantaja, jolla on hyvä työilmoitus, hobelmanfinance@gmail.com Täytä tänään, jos tarvitset hätätilalainaa hyvämaineiselta yritykseltä, jolla on hyvät edellytykset ja työsuhteet, ota meihin yhteyttä, kun tarjoamme lainoja kohtuuhintaan 3 prosentin korko ja sinun kanssasi tekemäsi työ on hyvä kokemus. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä sähköpostilla: hobelmanfinance@gmail.com

Teksti tai soita +17816567138
hobelmanfinance@gmail.com
Herra Hobelman Jaroen

Herra Hobelman Jaroen - to 26. lokakuuta 2017 01.25.24

Lainatarjous!

Oletko etsinyt oikeutettua ja rehellistä hyvämaineista luotonantajaa vai sijoittajaa? tässä on tilaisuus, jota olet etsinyt, Russell Loan Investmentsissa tarjoamme lainoja alhaisella korolla 3% ja annamme seuraavan tyyppisiä lainoja alla ja ideat.

Asuntolaina
Auton laina
Kiinteistöt
Yritysprojekti
Yritysluotot
Laina ostaa kiinteistöä
Yrityksen laajentaminen
Henkilökohtainen laina [turvallinen ja vakuudettomuus]
Opiskelijat lainaavat
Xmas Laina ja niin monet muut.

Jos tarvitset lainaa näistä syistä, ota ystävällisesti yhteyttä asiakaspalvelumme sähköpostiosoitteeseen: russell.credit40@gmail.com tai lähetä meille sähköpostia +1 (619) -345-7498

John Ahmed - to 26. lokakuuta 2017 23.08.10

24hourstloancompany1atgmail.com

Hyvä päivä, olen rekisteröity yksityinen raha lainanantaja. Annamme lainoja avuksi ihmisille, yrityksille, jotka tarvitsevat päivittää taloudellisen asemansa kaikkialla maailmassa. Hyvin vähäiset vuotuiset korot ovat alle 2% vuodessa 30 vuoden takaisinmaksuaikaan missä tahansa maailmassa. Annamme lainoja 5 000 eurosta 100 000 000 euroon. Lainamme on hyvin vakuutettu, sillä suurin turvallisuus on meidän etusija. Kiinnostuneiden tulee ottaa yhteyttä meihin sähköpostilla: (24hourstloancompany1@gmail.com tai info@24hoursloan.online)

https://www.soste.fi - la 28. lokakuuta 2017 18.53.17

GENUINE BG/SBLC FOR LEASE OR SALE

We understand that finding the right source of providing financial instrument is not easy. We are certified financial company that delivers banking instrument specifically for lease. we adhere strictly to our terms and condition. Our clients are satisfied with our work of providing financial services.Once transaction is in progress, we ensure we keep you posted on the progress of your paper. We also get you connected to the provider for personalized service. Instead of stressing yourself out looking for financial instrument or company why not let experts deliver financial instruments to you within the time frame required by you. Kindly get in touch for further details and procedure. Skype: Mchugh017@gmail.com Email; Mchugh017@gmail.com

Hugh mckeon - ma 30. lokakuuta 2017 11.03.13

lainata

Etsitkö lainaa kiireellisesti? Haluatko laskea laskuja ja ostaa kiinteistöjä (Investment loan) / Rakennusluotto? Voin taata 24 tunnin lainojen hyväksynnän.

Olemme maailmanluokan sijoitusyhtiö, joka tarjoaa kaikenlaisia rahoituspalveluita joustavilla takaisinmaksuehdoilla ja aikataulun mukaisella aikataululla.

Ota yhteyttä sähköpostitse saadaksesi lisätietoa

Kiitos.
James Lewandowski
sähköposti: lewandowskijames19@gmail.com

James Lewandowski - pe 3. marraskuuta 2017 00.53.08

authentic loan offer

Olen Senecaut Peter, olen talousjohtaja, annan lainoja yksittäisille ja yrityksille, liike- ja henkilökohtaisiin tarkoituksiin, ota yhteyttä, jos tarvitset minkäänlaista lainaa. Annan lainoja yleisölle 2 prosentin korolla. Ota yhteyttä osoitteeseen authentichomefinance@gmail.com
sivusto: http://authenticloanfinance.com

Senecaut Peter - ma 6. marraskuuta 2017 12.10.58

LOAN OFFER

Tarvitsetko lainaa. Olemme oikeutettuja ja takaamme lainanantajan. Olemme yritys, jolla on taloudellista tukea. Me lainaamme varoja yksityishenkilöille, jotka tarvitsevat taloudellista tukea, joilla on huono luotto tai jotka tarvitsevat rahaa laskujen maksamiseen, investoida liiketoimintaan. Haluan käyttää tätä tietovälineä ilmoittamaan sinulle, että tarjoamme luotettavan edunsaajan apua, sillä voimme tarjota sinulle lainan. Ota yhteyttä osoitteessa woodgatecredit@gmail.com

wood gate - ma 6. marraskuuta 2017 18.58.07

Lainan

Rakkaat laina hakijoiden

Oletko taloudellisissa vaikeuksissa? Haluatko aloittaa oman liiketoiminnan? Kyseinen laina yritys oli perustettu ihmisoikeusjärjestöt ympäri maailman ainoana tarkoituksena on auttaa köyhiä ja ihmisiä elämän taloudellisista ongelmista. Voit halutessasi hakea lainaa saada takaisin meille tiedot alla email: elenanino0007@gmail.com

Nimi:
Lainamäärä vaaditaan:
Lainan kesto:
Puhelinnumero:

Kiitos ja Jumalan siunausta
LUOTTAMUS
Elena

Elena - la 18. marraskuuta 2017 06.16.06

2% lainaehdotus

Tarvitsetko kiireellistä lainaa yrityksesi rahoittamiseksi tai mihin tahansa tarkoitukseen? Tarjoamme lainoja yrityksille, yrityksille ja yksityishenkilöille korkoineen 2. Se voi olla lyhyt- tai pitkäaikainen laina ja vaikka sinulla on huono luottotiedot, käsittelemme lainaamme heti, kun saamme hakemuksesi. Olemme itsenäinen rahoituslaitos. Olemme vuosien varrella rakentaneet erinomaisen mainetta tarjoamalla erilaisia lainoja tuhansille asiakkaillemme, joten palaa meille sähköpostilla osoitteessa davidpetersonloanfirm1@outlook.com. Tarjoamme taattuja laina-palveluja minkään määrän kansalaisille ja muille kuin kansalaisille. Tarjoamme helppoja henkilökohtaisia lainoja, kaupallista / yrityslainaa, autolainaa, leasing- / rahoitusvarainhankintaa, velkojen konsolidaatiolainaa, asuntolainaa jne. Jos tarvitset kiireellistä lainaa, älä huoli enää, ja palaa meille sähköpostitse. Davidpetersonloanfirm1 @ outlook .com ja meillä on ilo auttaa sinua ...

Nimi: David Peterson
Sähköposti: davidpetersonloanfirm1@outlook.com

David Peterson - ti 21. marraskuuta 2017 08.58.49

URGENT LOAN ARE YOU IN NEED CONTACT US NOW

Do you need a financial help? Are you in any financial crisis or do you need funds to start up your own business? Do you
need funds to settle your debt or pay off your bills or start a good business? Do you have a low credit score and you are
finding it hard to obtain capital services from local banks and other financial institutes? Here is your chance to obtain a
financial services from our company. We offer the following finance to individuals-
*Commercial finance
*Personal finance
*Business finance
*Construction finance
*Business finance And many More:
and many more at 2% interest rate;
Contact Us Via Email:bullsindia187@gmail.com

bullsindia187@gmail.com - ti 21. marraskuuta 2017 12.18.47

URGENT LOAN ARE YOU IN NEED CONTACT US NOW

Do you need a financial help? Are you in any financial crisis or do you need funds to start up your own business? Do you need funds to settle your debt or pay off your bills or start a good business? Do you have a low credit score and you are finding it hard to obtain capital services from local banks and other financial institutes? Here is your chance to obtain a financial services from our company. We offer the following finance to individuals-
*Commercial finance
*Personal finance
*Business finance
*Construction finance
*Business finance And many More:
and many more at 2% interest rate;
Contact Us Via Email:bullsindia187@gmail.com

bullsindia187@gmail.com - ti 21. marraskuuta 2017 12.19.38

APPLY NOW

Hei,
Oletko liikemies tai nainen? Jos jokin taloudellinen sotku tai tarvitset rahaa aloittaaksesi oman yrityksen? Tarvitsetko hyvitystä maksamaan velkaa? Jos sinulla on alhainen luottopiste ja pankkien / muiden paikallisten rahoituslaitosten vaikeudet saada lainaa? Henkilökohtainen laina, liiketoiminnan laajentaminen, yrittäjyys ja koulutus, velan vakauttaminen, kovan rahan lainat. Tarvitset lainaa tai rahoitusta mistä tahansa syystä. Tarjoamme lainoja, joiden alhainen keskikorko on 2%, ota meihin yhteyttä jatkuvan luotonantajan kautta.

Gonzalez Andres Financial Company
Sähköposti: gonzalezandresloan@gmail.com

Gonzalez Andres - ke 22. marraskuuta 2017 11.00.11

Special Xmas tarjous!!!

Hei, olen ulkomainen lainanantaja, jonka päätin myöntää lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin lainoja rehellisille ihmisille, jotka kuukausittaisista tuloistaan ​​huolimatta kamppailevat vastaamaan heidän perus tarpeisiinsa. Lainojen korko on 2% koko laina- ja lainatarjousedellytyksistä. Pyydetyt lainat on saatu muutaman tunnin kuluessa hakemusten jättämisestä. jos kiinnostunut ota yhteyttä meihin
Sähköposti: (GONZALEZANDRESLOAN@GMAIL.COM)

Voimme rahoittaa seuraavia:

• Lainat kaikille
• Laina kaikkiin kiinteistöihin
• Usean perheen / asuinrakennukset
• Lainat sijoittajille
• Bridge Loans / Mezzanine Rahoitus
• Ulkomaisen ostajan laina
• Kaupalliset lainat
• Land / Rakentaminen
• Uusi kaupallinen / monikulttuurinen tuote, jonka alhainen korko on 2%
• Lainamäärät: 2 000 euroa - edellä

 Jos kiinnostunut ota yhteyttä meihin jatkuvaa luotonantajan kautta;

Gonzalez Andres Financial Company;
Sähköposti: GONZALEZANDRESLOAN@GMAIL.COM
Herra Gonzalez J. Andres

Gonzalez Andres - ke 22. marraskuuta 2017 11.01.28

Financial Instrument For Lease and Purchase


.


We Facilitate Bank instruments SBLC for Lease and Purchase. Whether you are a new startup, medium or large establishment that needs a financial solution to fund/get your project off the ground or business looking for extra capital to expand your operation,our company renders credible and trusted bank guarantee provider who are willing to fund and give financing solutions that suits your specific business needs.

We help you secure and issue sblc and bank guarantee for your trade, projects and investment from top AA rated world Banks like HSBC, Barclays, Dutch Ing Bank, Llyods e.t.c because that’s the best and safest strategy for our clients.e.t.c

DESCRIPTION OF INSTRUMENTS

1. Instrument: Funds backed Bank Guarantee(BG) ICC-600

2. Currency : USD/EURO

3. Age of Issue: Fresh Cut

4. Term: One year and One day

5. Contract Amount: United State Dollars/Euros (Buyers Face Value)

6. Price : Buy:32%+1, Lease: 4%+2

7. Subsequent tranches: To be mutually agreed between both parties

8. Issuing Bank: Top RATED world banks like HSBC, Barclays, ING Dutch Bank, Llyods e.t.c

9. Delivery Term: Pre advise MT199 or MT799 first. Followed By SWIFT MT760

10. Payment Term: MT799 & Settlement via MT103

11. Hard Copy: By Bank Bonded Courier


Interested Agents,Brokers, Investors and Individual proposing international project funding should contact us for directives.We will be glad to share our working procedures with you upon request.



Name: Muhammed Emir Harun

Contact Mail :info.financewizardltd@gmail.com

Muhammed Emir Harun - to 23. marraskuuta 2017 14.47.15

REMY.CREDIT111gmail.com

XMAS-LAHTI ON TÄSTÄ NYT ALLE 1% {REMY.CREDIT111gmail.com}

tarvitset kiireellistä lainaa aloittaaksesi yrityksen ennen joulua tarvitsetko Xmas-lainan? annamme sekä yritykselle että yksilölle, joten jos tarvitset kiireellistä lainaa nyt 12 tunnin kuluessa, voimme antaa sinulle lainan viipymättä.
Xmas-laina on nyt saatavissa 1 prosentin alhainen korko: ota yhteyttä suoraan osoitteeseen: [REMY.CREDIT111gmail.com]

Koko nimi:..............
Maa:...........
Määrä:..................
Lainan kesto: ..........
Puhelinnumero:.............
Ammatti: ............
,,,,,,,,,,,,,,, ,,,,,,,,,,,,,,, ,,,,,,,
Yrityksen nimi: REMY.FINK CREDIT
Yrityksen sähköpostiosoit e: {REMY.CREDIT111gmail.com}

REMY.FINK - pe 24. marraskuuta 2017 05.02.47

Hyvinvoivat ihmiset

SOSTEssa työskennellään sen hyväksi, että

Palvelut ovat ihmislähtöisiä, yhdevertaisia ja perustuvat julkiseen vastuuseen.

Työ- ja toimintamahdollisuudet sekä riittävä toimeentulo kuuluvat kaikille.

Terveyserot, eriarvoisuus ja huono-osaisuus vähenevät.


 SOSTEblogissa:

Vain pieni osa hyvinvoinnista syntyy palveluista

Mahdollisuuksien tasa-arvo - myös vammaiseille nuorille

Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana

Kun perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kirjoitti blogissaan (9.10.) uudesta valinnanvapausesityksestä, olin jo aikeissa innostua. Monet Sostelle tärkeät näkökulmat olivat menneet läpi: yhtiöittämispakko oli poistettu, markkinoita olisi avattu hillitymmin ja maakuntien harkintakykyä omien palveluidensa järjestämisessä vahvistettu asukkaidensa parhaaksi.