fi | sv | eng

Kuka päättää terveydenhuollon priorisoinnista?

ke 18. syyskuuta 2013 08.00.00

Riitta Vuorisalo, erityisasiantuntija

EU:n potilasdirektiivin kansallista täytäntöönpanoa (HE 103/2013) käsitellään parhaillaan eduskunnassa. Potilaiden mahdollisuuksia hakeutua hoitoon muihin EU-maihin ja saada korvausta ulkomailla annetusta hoidosta koskevan lain on määrä tulla voimaan 1.1.2014.

Direktiivin toimeenpano edellyttää suomalaisen terveydenhuollon palveluvalikoiman määrittelyä. Palveluvalikoimaan kuulumatonta hoitoa ei julkisista varoista korvata.

Terveydenhuollon palveluvalikoiman sisällöstä päättää palveluiden järjestäjistä, viranomaisista ja Kuntaliitosta kostuva suljettu toimielin, jonka päätöksistä ei voi valittaa.

Direktiivin täytäntöönpanon mitenkään tätä edellyttämättä toimielimelle luovutetaan uudella terveydenhuoltolain 7 a §:llä valta päättää kaikesta, mitä suomalaisen terveydenhuollon palveluvalikoimaan sisältyy ja mitä hoitoa meillä kansallisesti jatkossa korvataan.

Päällisin puolin yhdenvertainen kansallinen palveluvalikoima, joka näin syntyy, sisältää kaksi huolenaihetta.

Säilyykö potilaiden tarve enää ensisijalla?

Nykyisin ensisijaista on potilaan tarve. Hoito on terveydenhuoltolain mukaan toteutettava potilaan lääketieteellisen tarpeen ja käytettävissä olevien yhtenäisten hoidon perusteiden mukaisesti sekä tarkoituksenmukaisella tavalla.

Direktiivin täytäntöönpanon yhteyteen laaditulla terveydenhuoltolain uudella säännöksellä hämärretään hoidon tarveperiaatetta: korvattavan hoidon kriteeriksi nostetaan potilaan tarpeen rinnalle eräissä tapauksissa hoidon kustannukset.

Tälläkään hetkellä sääntely ei ole taloudellisesti vailla perälautaa: potilaslain mukaan hoitoa annetaan niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Potilaan tarpeen ensisijaisuus kuitenkin käy ilmi eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuissa: kustannukset eivät ole saaneet muodostaa estettä hoidon järjestämiselle ja korvaamiselle.

Hoitopäätöksiä ohjaavat tällä hetkellä näyttöön perustuva käypä hoito sekä lääketieteelliset perusteet. Nämä sulkevat pois tehottomat ja tarpeettomat hoidot ja luovat kustannustehokasta ja vaikuttavaa terveydenhuoltoa. Näin tulisi jatkossakin olla.

Esitetty terveydenhuoltolain 7 a § 2 mom. vahvistaa hoidon määrärahasidonnaisuutta. Pykälän mukaan palveluvalikoimaan ei sisältyisi hoitoa, jonka kustannukset ovat kohtuuttomat ”hoidollisen arvoon nähden”. Muotoilu ”hoidollinen arvo” uhkaa olla joillekin potilasryhmille kohtalokas tarveperiaatteen toissijaiseksi jättävä leikkuri.

Tämä tarkoittaa erityisesti harvinaisia sairauksia sairastavia henkilöitä. Yhtä lailla muotoilu koskettaa yleisistä suurista kansansairauksista kärsiviä: sairauksien eteneminen ja eri vaiheet ovat lopulta aina yksilöllisiä.

Terveyspalvelut turvaavat ihmisille edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Mikä on kohtuuttoman kustannuksen mittari? Yhtä mahdotonta on yksiselitteisellä tavalla määritellä, mikä on saavutettavissa oleva terveyshyöty ja hoidollinen arvo. Toteutuessaan esitys vaarantaa yhdenvertaista menettelyä. Se aiheuttaa myös valtavan määrän vaivaa ja kohtuutonta rasitusta potilaalle, joka joutuu perustelemaan yksilöllisen tarpeen hoidolle.

Potilaiden ääntä on kuultava päätöksenteossa

Toinen huolestuttava seikka on se, ettei palveluvalikoimasta päättävässä toimielimessä ole käyttäjien, potilaiden edustusta.

Koska hoidollisten seikkojen rinnalla edellytetään terveystaloudellisen hyödyn osoittamista, potilaiden on käytännössä mahdotonta argumentoida hoitomuotojen korvattavuuden puolesta. Terveystaloudellisen hyödyn osoittamisessa on tekemistä jo kansallisilla suurilla tutkimuslaitoksillakin. Yksittäisillä potilasjärjestöillä ei ole resursseja eikä asiantuntemusta tuottaa laajaa näyttöön perustuvaa tietoa eri sairauksien hoitomuotojen kansanterveydellisestä kustannusvaikuttavuudesta. Potilaat ja palveluvalikoimasta päättävä toimielin pääsevät varmasti hoidollisen arvon kysymyksistä yksimielisyyteen. Potilaiden vetoaminen yksistään hoidolliseen arvoon ei kuitenkaan riitä edesauttamaan tarveperustetta, jos toisena edellytyksenä ovat kulloinkin hoitoon varatut joustamattomat määrärahat.

Terveydenhuollon priorisointikeskustelu on välttämätöntä. Se tulisi käydä yhdessä päätöksentekijöiden, asiantuntijoiden sekä hoitoa tarvitsevien ja heitä edustavien tahojen kanssa.

Tällä hetkellä potilaita edustaville järjestöillä on mahdollisuus vaikuttaa –voimakkaasti- eduskunnan kautta. Aikaa tähän ei ole liikaa.

Lue lisää

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Potilaiden tarve ensisijalla ?

Eihän e ole ikinä ollut ensisijalla , ensisjalla on aina ollut päättäjäbyrokraattien ylimielisyys ja itse valtaisuus. Asiakaslähtöisyydelle ei ole toistaiseksi ollut mitään sijaa. Mutta siihen pitäisi päästä niin kuin kaikkialla muualla yhteiskunnassa on tapahtunut.

- ti 1. lokakuuta 2013 10.22.43

Etusijalla tuottajan hyöty

Laki on teoriaa, käytäntö toista.

Ainakin HUSissa omalääkärin saanti on mahdotonta, lääkärit vaihtuvat. Hoito riippuu lääkäristä, sairaanhoitopiireistä ja kunnista. Jokaisella omat käytäntönsä. Yhtäläinen yhdenvertainen kohtelu kuulostaa sairaan korvassa pilalta.

HUS ei maksa lakiin perustuvia Kelan ja järjestöjen sopeutumisvalmennuskursseja, muut sh-piirit maksavat.

Poliklinikat samanlaisia kuin -80-luvulla; lääkäri tekee vastaanottohuoneessa työtä tietokone kumppanina. Potilas pomppii hoitopaikasta toiseen, kukaan ei koordinoi omaa hoitoani.

Potilaiden valinnanvapaus koskee vain varakkaita. Kela korvaa matkat lähimpään hoitopaikkaan. Suomessa köyhät sairaat kuntoutetaan kodeissaan, sillä heillä ei ole varaa maksaa vuoden alussa lääkekaton lisäksi 17 x 14,25 euron matkaomavastuuta. Omavastuuta ollaan korottamassa.

Miten köyhä maksaa hoitonsa ulkomailla? Ei hän voi velkoa hoitoaan jälkikäteen. Entä matkan maksaminen jos tulona on kansaneläke tai peruspäiväraha?

Kuka selvittää ulkomaiden hoidon palveluvalikoiman keskivertosuomalaiselle?

Suomessa terveet päättävät sairaiden hoidosta. Järjestötkö muuttavat kurssin? Tuskin.

- ti 22. lokakuuta 2013 18.01.35

Hyvinvoivat ihmiset

SOSTEssa työskennellään sen hyväksi, että

Palvelut ovat ihmislähtöisiä, yhdevertaisia ja perustuvat julkiseen vastuuseen.

Työ- ja toimintamahdollisuudet sekä riittävä toimeentulo kuuluvat kaikille.

Terveyserot, eriarvoisuus ja huono-osaisuus vähenevät.


 SOSTEblogissa:

Ministeri Saarikko: viisas kunta katsoo rooliaan hyvinvoinnin edistämisen kautta

Minister Saarikko: en vis kommun ser sin roll genom främjandet av välmående

En ny lag om klienters självbestämmanderätt inom socialvården