fi | sv | eng

Poikkihallinnollisesti sinun

ma 20. huhtikuuta 2015 12.51.00

Aki Siltaniemi, kehittämispäällikkö

Ongelma: köyhyys, syrjätyminen ja eriarvoisuus kasvaa. Ratkaisu: perustetaan poikkihallinnollinen toimenpideohjelma. Toimiiko: Kyllä, ei, ehkä ja emme tiedä.

Väheneekö syrjäytyminen poikkihallinnollisella ohjelmatyöllä?

Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäiseminen oli yksi vuosien 2011-2015 hallitusohjelman kolmesta painopistealueesta. Painopistealueen ympärille perustettiin poikkihallinnollinen toimenpideohjelma. Ohjelman idea ja tarkoitus on hyvä. Syrjäytymisen vähentäminen on koko yhteiskunnan edun kannalta erittäin järkevää toimintaa. Se on parhaimmillaan kustannusvaikuttavaa toimintaa, jolla on sekä taloudellisia - mutta ennen kaikkea - inhimillisiä vaikutuksia heikossa asemassa olevien ihmisten arkeen ja tulevaisuuden näkymiin sekä luottamukseen yhteiskuntaa kohtaan.

Käytännössä kolmesta painopistealueesta köyhyyden, syrjäytymisen ja eriarvoisuuden ehkäiseminen ei ole noussut erityisen vahvana esiin kahden muun painopistealueen rinnalla. Julkisen talouden vakauttaminen ja kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen ovat olleet keskiössä. Tämä on osin ymmärrettävää Suomen vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan ole riittävästi hyödynnetty sosiaalipolitiikan ja investoivan suhdannepolitiikan tuomia mahdollisuuksia synnyttää kasvua. Muun muassa OECD on kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomen talouskasvu olisi voinut olla vahvempaa, mikäli tuloerojen kasvua ei olisi ollut niin voimakasta.

Ohjelman ajatus tarkastella syrjäytymistä poikkihallinnollisesti yli sektorirajojen on tarpeellinen ja suorastaan välttämätön. On arvioitu, että merkittävä osa ihmisten hyvinvointiin tehtävistä päätöksistä tehdään muualla kuin sosiaali- ja terveydenhuollon (ministeriön) alueella. Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäväksi jää usein korjata muilla sektoreilla syntyneitä tai ratkaisematta jääneitä ongelmia. Hyvinvointi on siis ymmärrettävä laaja-alaisesti ja yli sektorirajojen ja kaikessa toiminnassa on huomioita erilaisten ratkaisujen vaikutukset ihmisten hyvinvointiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Poikkihallinnollinen syrjäytymistä vähentävä toimenpideohjelma on ollut (ainakin pieni) askel muuttaa ajattelutapoja tähän suuntaan.

"Myöskään siitä, että kärkihankkeita toteutettaisiin aidosti poikkihallinnollisesti, ei ole erityisen vahvaa näyttöä."

Toiminnan tasolla poikkihallinnollisuus ei niinkään näyttäisi ilmenevän, kun katsotaan kärkihankkeiden sisältöä, joista valtaosa sijoittuu STM:n hallinnonalalle. Myöskään siitä, että kärkihankkeita toteutettaisiin aidosti poikkihallinnollisesti, ei ole erityisen vahvaa näyttöä. Voidaan myös kysyä, onko 35 kärkihankkeeksi nimettyä hanketta liian suuri määrä, jotta se toimisi strategisesti tehokkaasti ja yhden suuntaisesti asetetun päämäärän mukaisesti. Ja ylipäätään, mikä erottaa kärkihankkeen tavallisesta hankkeesta?

Poikkihallinnollinen yhteistyö ja koordinaatio on välttämätöntä tavoitteiden saavuttamiseksi. Eri sektoreilla tehdyt toimenpiteet voivat olla ristiriidassa suhteessa toisiinsa ja lopulta johtaa siihen, että kummankaan sektorin tavoitteet eivät toteudu. Esimerkkinä tästä toimii vaikkapa köyhyyden vähentämiseksi tehdyt perusturvan korotukset. Niiden mukanaan tuoma hyöty uhkaa hävitä suhteellisesti kovimmin pienituloisiin kohdistuvien kulutusverojen ja erilaisten omavastuiden nostoon (esim. lääkekorvaukset). Lisäksi tehtyjen toimien seurauksena yksityinen kulutuskysyntä uhkaa vähentyä. Näin ollen kumpikaan tavoite, köyhyyden vähentäminen tai talouskasvun edistäminen ei toteudu. Useat hallituskaudella tehdyt kotitalouksien ostovoimaan vaikuttavat leikkauspäätökset alkavat vaikuttaa vuosina 2015-2018. Uhkana on, että tätäkin kautta mahdollinen orastava talouskasvu katoaa.

Sektorirajojen häivyttäminen ja poikkihallinnollinen toiminta on tarpeen myös ns. osaoptimoinnin välttämiseksi ja resurssien tehokkaan käytön varmistamiseksi. Poikkihallinnollisen toiminnan lisäksi tarvitaan kokonaisuuksien tarkastelua, joka nousee poikkihallinnollisenkin yhteistyön yläpuolelle.

Tämän kaltaisten strategisten ohjauspapereiden sitovuutta ja vaikuttavuutta on myös tarpeen arvioida:

  • Onko itse ohjelmalla ollut sellaisia vaikutuksia, joita ilman ohjelmaa ei olisi kenties syntynyt? Onko tapahtunut jotain ei-toivottavaa kehitystä ohjelman hyvistä tavoitteista riippumatta?
  • Voisiko poikkihallinnollista yhteistyötä syrjäytymisen vähentämiseksi edistää muilla, kenties tehokkaammilla, tavoilla?
  • Onko ohjelma kustannusvaikuttava (käytetty aika ja resurssit suhteessa varsinaisella ohjelmatyöllä saatuihin hyötyihin)?

Olisi äärimmäisen tarpeellista tehdä kriittinen analyyttinen arvio ohjelmatyön ja poikkihallinnollisen yhteistyön ongelmista ja esteistä. Hankkeen loppuarviointi ei tätä tee.

Itse ohjelmasta johtuvia vaikutuksia on vaikea osoittaa eikä niitä välttämättä olekaan. Ohjelman teema-alueilla toteutetuilla kärkihankkeiksi nimetyillä toimilla on ollut vaikutuksia. Osin harjoitettu reaali- ja kokonaispolitiikka on ollut osin ristiriidassa ohjelman sinänsä hyvien tavoitteiden kanssa. Hallitusohjelman kolmesta painopistealueesta tämä ohjelma ei ole ollut keskiössä ja itse ohjelman lisäarvo näyttäytyy varsin pienenä. Oleellista olisi pyrkiä muuttamaan vallitsevaa toimintakulttuuria, ajattelutapoja ja asenteita siihen suuntaan, että ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen kiinnitetään automaattisesti huomiota kaikilla politiikkalohkoilla ja kaikessa toiminnassa. Olisi ehkä tarpeen puhua hyvinvointipolitiikan strategisesta johtamisesta, jonka tulisi ylittää sektorijohtaminen ja hallintorajat muutenkin kuin vain ohjelmatasolla tai yhteistyötasolla yksittäisissä kysymyksissä.

Toimenpideohjelman tavoitteeksi on asetettu ”vakiinnuttaa pysyvä toimintamalli yhteiskunnalliseen päätöksentekoon”. Tällaista selkeää toimintamallia ei kuitenkaan ole nähtävissä. Ohjelman tavoitteiden mukaisesti: ”Päätöksenteossa tulee aina ottaa huomioon vaikutukset ihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja syrjäytymiseen”. Tämä ei kuitenkaan näyttäydy laaja-alaisesti eri politiikkalohkoilla, esimerkiksi talouspoliittisia – tai aina edes sosiaalipoliittisia - päätöksiä tehtäessä. Voitaisiinko perustaa erillinen sosiaalipolitiikan tai hyvinvointipolitiikan tai kenties jopa hyvinvointitalouden arviointineuvosto, samaan tapaan kuin talouspoliittinen arviointineuvosto.

Ylipäätään hyvinvointikeskustelua on tuotava voimakkaammin talouskeskustelun rinnalle ja yhteyteen. Tätä SOSTE on pyrkinyt omalla hyvinvointitalous-ajattelullaan viemään eteenpäin.

Hyvinvoivat ihmiset

SOSTEssa työskennellään sen hyväksi, että

Palvelut ovat ihmislähtöisiä, yhdevertaisia ja perustuvat julkiseen vastuuseen.

Työ- ja toimintamahdollisuudet sekä riittävä toimeentulo kuuluvat kaikille.

Terveyserot, eriarvoisuus ja huono-osaisuus vähenevät.


 SOSTEblogissa:

Vain pieni osa hyvinvoinnista syntyy palveluista

Mahdollisuuksien tasa-arvo - myös vammaiseille nuorille

Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana

Kun perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kirjoitti blogissaan (9.10.) uudesta valinnanvapausesityksestä, olin jo aikeissa innostua. Monet Sostelle tärkeät näkökulmat olivat menneet läpi: yhtiöittämispakko oli poistettu, markkinoita olisi avattu hillitymmin ja maakuntien harkintakykyä omien palveluidensa järjestämisessä vahvistettu asukkaidensa parhaaksi.