fi | sv | eng

Tietämisen ilo ja tuska

ma 5. toukokuuta 2014 09.05.00

Kaarina Tamminiemi, erityisasiantuntija

Terveyttä ja pitkää ikää on yritetty vaalia terveysvalistuksella jo satoja vuosia. Euroopassa ensimmäiset kirjalliset terveysvalistuksen oppaat ovat syntyneet tiettävästi 1500-luvulla. Terveyden ja viestinnän yhteinen tie on siis pitkä.

Terveys ja sairaus ovat journalismin vakioaiheita tänäkin päivänä. Niillä riittää uutis- ja tarina-arvoa ja kiinnostus vain lisääntyy. Kukapa meistä ei olisi kiinnostunut terveydestään ja siitä, miten terveyttä voi edistää, parantaa ja pitää yllä. Terveys arvona on erittäin korkealla ihmisten arvoasteikossa kaikkialla maailmassa.

Terveysviestintä on laaja käsite. Terveysviestintä voi perustua tietoon, tunteeseen tai kokemukseen. Vain osa joukkoviestinnästä on tavoitteellista terveyden edistämiseen tähtäävää terveysvalistusta. Terveyden edistämisen näkökulmasta viestintä on lähinnä väline, jonka avulla on mahdollista vaikuttaa terveysuskomuksiin, -tietoon ja -käyttäytymiseen.

Terveysviestinnän haasteet ovat moninaiset. Siksi terveysviestinnän taivaalla on paljon kysymyksiä. Miten erottaa oikea ja luotettava tieto? Voiko viestinnällä vaikuttaa terveyskäyttäytymiseen ja jos voi niin miten? Miten vastata uusiin terveysviestinnän haasteisiin?

Tavallisen ihmisen kannalta on hämmentävää, kun terveysviestejä tulee monista eri lähteistä eikä niiden todenperäisyydestä aina ole varmuutta. Joskus viestit saattavat olla myös ristiriitaisia. Terveyttä tuotteistetaan kiihtyvällä vauhdilla usein talouden ehdoilla. Erilaisia muotivirtauksia kuten painonhallintaan liittyvät dieetit tulee ja menee. Tietoa on tarjolla paljon ja se voi aiheuttaa jopa tuskaa.

Viestintäkulttuurin muutos on tuonut uudet kanavat ihmisten lähelle. Facebook ja Twitter ovat nykyajan toreja ja kahvipöytiä, joissa keskustelu myös terveysasioista käy vilkkaana. Tiedon saanti, vaihdanta ja kommentointi ovat niiden kautta nopeaa ja vaivatonta.

Terveyttä koskevan tiedon tarjonta, kanavat, sisällön ja muodon muutokset haastavat myös terveydenhuollon ammattilaisia uudella tavalla. Nykyään ei ole tavatonta, että lääkärin vastaanotolle tullaan valmiin diagnoosin kanssa, johon on usein päädytty netin kautta etsityn tiedon avulla. Lääkäriin tullaan silloin lähinnä hakemaan varmistusta omille päätelmille. Loppujen lopuksi lääkärinkin työssä on kyse viestinnästä. Puhe on yksi tärkeimmistä työvälineistä. Jos asiakkaan ja lääkärin välinen kommunikointi ei onnistu, voi hoitokin epäonnistua. Joskus jo pelkkä hyvä vuorovaikutus auttaa asiakasta. Hän kokee tulleensa autetuksi ja kuulluksi. Tämä on asia, johon toivoisi terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa kiinnitettävän erityisesti huomiota. Ihmisten kohtaaminen ja kuunteleminen on perusta hyvälle hoidolle.

Uudet viestintäkanavat tuovat esiin aiempaa enemmän ihmisten näkökulmaa, kokemusta ja ne myös mahdollistavat palautteen antamisen aiempaa helpommin. On hyvä, että ihmisillä on mahdollisuuksia ja paikkoja, jossa käydä keskustelua ja saada esimerkiksi vertaistukea samanlaisissa elämäntilanteissa olevilta ihmisiltä. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kaikilla ei ole käytössä samanlaisia välineitä ja kaikki eivät edes halua ottaa uusia välineitä käyttöön vaikka mahdollisuus olisikin. Vaarana on, että eriarvoisuus lisääntyy.

Monet hyvät asiat ovat yksinkertaisia. Perusasiat terveyden taustalla ovat vanhoja tuttuja eli hyvät ihmissuhteet, kohtuus ja positiivinen suhtautuminen elämään ja tulevaisuuteen. Niistä on hyvä pitää kiinni moninaisten viestien viidakossa.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Hyvinvoivat ihmiset

SOSTEssa työskennellään sen hyväksi, että

Palvelut ovat ihmislähtöisiä, yhdevertaisia ja perustuvat julkiseen vastuuseen.

Työ- ja toimintamahdollisuudet sekä riittävä toimeentulo kuuluvat kaikille.

Terveyserot, eriarvoisuus ja huono-osaisuus vähenevät.


 SOSTEblogissa:

Ministeri Saarikko: viisas kunta katsoo rooliaan hyvinvoinnin edistämisen kautta

Minister Saarikko: en vis kommun ser sin roll genom främjandet av välmående

En ny lag om klienters självbestämmanderätt inom socialvården