fi | sv | eng

Yhdessä

pe 10. huhtikuuta 2015 14.00.00

VAALIT 2015

Alexander Stubb, pääministeri, puheenjohtaja, Kokoomus

Olen ylpeänä esitellyt suomalaista ja pohjoismaista hyvinvointimallia maailmalla läpi koko työurani. Ajattelen, että hyvinvointiyhteiskunta antaa jokaiselle mahdollisuuden hyvään, omannäköiseen elämään.

Se on luottamuksen yhteiskunta, jossa kaikki ovat samassa veneessä. Se on sivistynyt yhteiskunta, jossa kaikkia kohdellaan kunnioittavasti taustoihin katsomatta. Se on välittävä yhteiskunta, jossa tukea kohdennetaan niille, jotka sitä eniten tarvitsevat ja jossa osataan asettua toisen ihmisen asemaan. Yhteiskunta, jossa jokainen voi unelmoida, uskoa itseensä ja uurastuksen kautta onnistua.

Mallin vahvuus ei ole vain sosiaaliturva ja vahvat julkiset hyvinvointipalvelut. Meillä on myös vahva kansalaisyhteiskunta. Molemmilla on oma roolinsa. Ihmisiä varten, ihmisten tukijana. Viranomainen ei ole hyvä lähin omainen. Eikä julkinen sektori voi olla kenenkään vertaistukija, saati kaikkien pulmien ratkaisija. Toisaalta kansalaistoiminnan tehtävä ei ole tilkitä julkisen sektorin palveluiden puutteita. Tarvitaan yhteistyötä.

Yksi tämän ajan suurista ongelmista ja esimerkki vahvan yhteistyön tarpeesta on yksinäisyys. Yksinäisyys on yhtä suuri terveysriski kuin tupakointi ja kolme kertaa ylipainoa vaarallisempaa. Eikä yksinäisyyttä voi mitata. Esimerkiksi verkostojen ja ympärillä olevien ihmisten määrä ei välttämättä suojaa yksinäisyydeltä, eikä yksin oleva välttämättä ole yksinäinen. Yksinäisyys on ihmisen kokemus, tunne. Silti se vaikuttaa laajasti koko yhteiskunnassa.

Julkisella sektorilla yksinäisyys voidaan ottaa huomioon: esimerkiksi kaavoittamalla asuinalueita, joissa ikäihmiset voivat asua yhteisöllisesti tai järjestämällä palveluita, joissa yksinäisyys tunnistetaan. Kouluissa ja päiväkodeissa voi opettaa ja oppia toiset huomioivaa yhdessä tekemistä. Ikäihmisten masennusta hoidettaessa hoidetaan usein yksinäisyyden seurausta.

"Yksinäisyys ei katoa virkatyönä."

Silti yksinäisyys on ilmiö, jonka kanssa viralliset toimijat ovat melko hampaattomia. Yksinäisyys ei katoa virkatyönä. Julkisella sektorilla on usein mahdollisuus tavoittaa yksinäiset ihmiset, muttei aina tarvittavia keinoja auttaa. Kolmannella sektorilla on vapaaehtoisvoimaa esim. ystäväpalveluista harrastepiireihin, muttei keinoja tavoittaa apua tarvitsevia.

Näitä vahvuuksia pitää pystyä yhdistämään ennakkoluulottomasti, luovasti ja rohkeasti. Tätä on pyritty edistämään sosiaali- ja terveysministeriössä Laura Rädyn johdolla. Esimerkkinä huhtikuun alussa järjestetty yksinäisyysfoorumi. Toivon, että työ jatkuu.

Kun Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017, teemana on yhdessä. Tämä ajattelu kannattaa pitää mielessä koko ajan. Kukaan ei pärjää yksin, meidän on tehtävä yhdessä, koskipa tämä sitten yksittäistä ihmistä, järjestöjä, julkisen sektorin työtä, yrittämistä tai vaikka kansainvälistä yhteistyötä.

Jokainen meistä on hyvä jossakin. Jokaisella meistä on annettavaa koko yhteiskunnalle. Suomi nousee sillä, että kaikkien vahvuudet saadaan käyttöön: työn kautta, vapaaehtoisuuden kautta, välittämisen kautta. Yhdessä.

Vaalien alla SOSTE on haastanut eduskuntapuolueet pienimmästä suurimpaan kertomaan omat näkemyksensä hyvinvoinnista. Puoluejohtajista viimeisenä on vuorossa Alexander Stubb, Kokoomus.

Saa kommentoida!

Lue lisää

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

no johan on tuubaa

Mies joka on ajanut ja ajaa romurallia hybinvointiyhteiskunnalla kehtaa kirjoittaa (tai kirjoituttaa avustajillaan) tällaista. Huh huh

tapsa - pe 10. huhtikuuta 2015 19.59.09

stupido

Ei se auta vaikka puhuu mitä kieliä ja ns. hyvän näköinen. Mutta kun ei ymmärrä mistään mitään niin se nyt näkyy hallituksen toiminnassa. Ei muuta kuin tviittaamaan vaan "hei tässä mää nyt tviittailen vaan"

tulkki - pe 10. huhtikuuta 2015 20.15.55

Muuta nyt kantaa

Tästäkin taas näkyy, että hepussa ei ole ollenkaan poliitikko-ainesta. Joka kysymykseen tulee aina ylesipätevää liirumlaarumia, käyttää joka kerta lähes samaa opettelemaansa ylaishöpinää. Pahin munaus tuli kioski-hömppäohjelamssa. Lupasi perua sanasa jos löytyy esimerkki, missä investointisuojasta olisi ollut kiistaa. No Ruotsi-Saksa ja ydinvoimakielto.

tuomari - la 11. huhtikuuta 2015 14.04.07

Hyvinvoivat ihmiset

SOSTEssa työskennellään sen hyväksi, että

Palvelut ovat ihmislähtöisiä, yhdevertaisia ja perustuvat julkiseen vastuuseen.

Työ- ja toimintamahdollisuudet sekä riittävä toimeentulo kuuluvat kaikille.

Terveyserot, eriarvoisuus ja huono-osaisuus vähenevät.


 SOSTEblogissa:

Ministeri Saarikko: viisas kunta katsoo rooliaan hyvinvoinnin edistämisen kautta

Minister Saarikko: en vis kommun ser sin roll genom främjandet av välmående

En ny lag om klienters självbestämmanderätt inom socialvården